Hyppää sisältöön

Vuoden 2020 kilpailukalenteri julkaistu

Ravikilpailukalenteri vuodelle 2020 pitää sisällään muun muassa Kavioliigaa, kaksipäiväisen Finlandia-tapahtuman sekä iltapäivien After work -raveja. Superlauantai järjestetään neljä kertaa ja Magic Monday pysyy ohjelmassa talvikaudella.

Timo Nurmos Inga Perk Readly Express Vermo 040519 kuva Hippos Hanna Laakso  (1)
Tänä vuonna Timo Nurmoksen ja Readly Expressin juhliin päättynyt Finlandia-ajo laajenee vuonna 2020 kaksipäiväiseksi tapahtumaksi. Kuva: Hippos/Hanna Laakso

Vuonna 2020 Suomen raviradoilla järjestetään 510 kilpailutapahtumaa. Tulevan vuoden kilpailukalenteria värittävät uuden pääsarjan Kavioliigan lisäksi kesän perinteiset suurtapahtumat sekä elokuulta lokakuulle ajettavat After work -ravit. Samalla lounasravit siirtyvät historiaan.

”Vuoden 2020 kilpailukalenterissa on haettu mahdollisimman sopivaa kattausta kilpailijamäärät huomioiden. Kokonaisuus rakentui melko vaivatta, ja raviradat tekivät erinomaista yhteistyötä löytääkseen optimaaliset päivät kilpailuilleen”, Suomen Hippoksen kilpailupäällikkö Tuomo Pekonen kertoo.

”Odotan mielenkiinnolla, millaisen vastaanoton uudet, perjantai-iltapäiviin sijoittuvat After work –ravit saavat niin yleisön kuin kilpailijoiden keskuudessa”, Pekonen jatkaa.

Suurtapahtumista suurin osa kilpaillaan aiemmilta vuosilta tuttuina ajankohtina, mutta haastavan kalenterivuoden vuoksi Kymi GP siirtyy kesäkuun lopulle. Toinen merkittävä muutos on Vermossa ajettavan Finlandia-ajon laajeneminen kaksipäiväiseksi tapahtumaksi.

Tänä vuonna lanseerattu Superlauantai pitää paikkansa kilpailukalenterissa, ja limittäin kahdella radalla ajettava tapahtuma järjestetään 1. helmikuuta Turussa ja Kuopiossa, 2. toukokuuta Forssassa ja Oulussa, 19. syyskuuta Mikkelissä ja Porissa sekä 17. lokakuuta Vermossa ja Seinäjoella.

Samaan tyyliin ajettavat Magic Monday -tapahtumat jatkavat paikallaan, ja nopean tempon maanantairaveja päästään jännittämään tammi-maaliskuussa sekä loka-joulukuussa.

Talvikauden uutta pääsarjaa Kavioliigaa ajetaan lauantaisin syyskuulta toukokuulle. Kausi koostuu 18 osakilpailusta ja kolmesta Grand Prix -tapahtumasta, jotka ajetaan ensi vuonna 29. helmikuuta Lahdessa, 23. toukokuuta Tampereella ja 14. marraskuuta Vermossa. Kavioliigan tapahtumat järjestetään yhdellä paikkakunnalla, eli niitä ei enää marraskuun 2019 jälkeen saksata kahden radan kesken.

Kilpailukalenteri 2020 (pdf) (605.9 KB)


Lisätiedot:

Tuomo Pekonen, kilpailupäällikkö, Suomen Hippos
puh. 040-557 3889
tuomo.pekonen@hippos.fi