Hyppää sisältöön

Vilja Kivinen palkittiin Vuoden Ystävänä raviurheilun Young Power –nuorisogaalassa

Young Power – raviurheilevan nuorison palkintogaalassa Forssan Pilvenmäellä palkittiin vuonna 2017 ansioituneita nuoria ja poneja. Ensimmäistä kertaa jaetun Vuoden Ystävä –palkinnon sai esimerkillisestä toiminnastaan pitkäaikainen ravinuorten aktiivi Vilja Kivinen. Vuoden valjakot olivat odotetusti; A-ponivaljakko Thorvald ja Maria Kiukas sekä B-ponivaljakko Miniatyr ja Pinja Iltanen. Vuoden nuorisoponiksi nimitettiin useita lapsia opastanut poni-ori Hellä Kanelisilmä Torniosta. Lisäksi Tornioon matkasi myös Vuoden Poniravirata –palkinto. Liikutuksen kyyneleet virtasivat Emma Väreen poskille, kun hänen eläkkeellä oleva poninsa Billy kutsuttiin Ponitähtien talliin.

Vuoden Ystävä -palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa ja se meni Kouvolan ravinuorten Vilja Kiviselle. Hän on pitkäaikainen ravinuorten aktiivi, joka on tehnyt vuosien varrella paljon hyvää niin poniravikoulun ohjaajan tehtävissä kuin muussakin ravinuorten toiminnassa. Kivinen on esimerkillisen tunnollinen ponivalmentaja sekä rehti kilpailija, ystävä niin hevosille kuin ihmisillekin. Hän tekee sen minkä lupaa. Hänen ei ole tarvinnut harjoitella ystävänä olemista, hän ei tee sitä kiitoksen tai palkinnon takia, vaan siksi että se on oikea tapa toimia, valintaraati perusteli valintaa.

-    Palkinto tuli minulle täytenä yllätyksenä ja olen todella iloinen siitä, että tällainen palkinto otettiin mukaan Young Power-gaalaan. On hienoa olla mukana viemässä poniraviurheilua rehtiin, ystävälliseen ja ennenkaikkea positiiviseen suuntaan. Itse tykkään harrastaa reilun pelin mukaan, jakaa tietämystäni ja auttaa muita, jos joku näyttää tarvitsevan apua, Vilja Kivinen kertoi.

Vilja kivinen
Vuoden Ystävä Vilja Kivinen. Kuva: Risto Silvola.
ohjaajat_edited
Vuoden aktiiviohjaajat Noora Nykänen ja Aino Kangas. Kuva: Rilla Laine.


kaikki
Kaikki palkitut yhteiskuvassa. Kuva: Rilla Laine.


valjakot_edited
Vuoden A-ponivaljakkona palkittiin Thorvald ja Maria Kiukas sekä B-ponivaljakkona Miniatyr ja Pinja Iltanen. Kuva: Rilla Laine.

Vuoden Poniravirata, vuoden nuorisoponi sekä ravinuorten toiminnan aktiiviohjaajat (yleisöäänetys)

Vuoden poniravirata: Tornio, Laivakankaan ravirata
Vuoden Nuorisoponi Hellä Kanelisilmä

Vuoden Aktiiviohjaajat

Vuoden aktiiviohjaaja Anni Kangas Tornion ravinuoret
Vuoden aktiiviohjaaja Noora Nykänen Kuopion Ravinuoret Ry:stä

Vuoden Ystävä Vilja Kivinen

Vuoden ponivaljakot

Vuoden 2017 A-ponivaljakko Thorvald ja Maria Kiukas
Vuoden 2017 B-ponivaljakko Miniatyr ja Pinja Iltanen


Vuoden poniraviliiga Kymen Poniraviliiga / Kattedals Isse

Vuoden parhaat ponit ikäluokittain

A-kategorian paras 3-vuotias tamma ja ruuna
3v. Tamma Oo Sole Mio
3v. ruuna  Bonobo

B-kategorian paras 3-vuotias tamma ja ruuna

3v tamma Drömlik Diandra
3v ruuna Charizard

A-kategorian paras 4-vuotias tamma ja ruuna

4v tamma Jive
4v ruuna Aarteen Kiiltopää

B-kategorian paras 4-vuotias tamma ja ruuna

4v. tamma Dayzee Wee 
4v ruuna Circo 

A-kategorian paras 5-vuotias tamma ja ruuna

5-v tamma Jokimäen Mindy
5v ruuna Ingvar

B-kategorian paras 5-vuotias tamma ja ruuna

5v tamma Aarteen Diiva
5v ruuna Fentti

Vuoden parhaat vanhemmat ponit

Vuoden vanhempi tamma Pomona II
Vuoden vanhempi ori (A-kategoria), Thorvald
Vuoden vanhempi tamma (B-kategoria), Thelma
Vuoden vanhempi ruuna (B-kategoria), Miniatyr
Vuoden nopein suomessa syntynyt B- kategorian poni: Robbie Wee


Poniohjastajat lisenssiluokittain

P-1 lisenssin haltijat sijat 1-3

1.      Iida Eskola

2.      Lotta Mässeli

3.      Mikko Rönkkö

P-2 lisenssin haltijat sijat 1-3

1.      Nina Hänninen

2.      Eveliina Hietanen

3.      Oona Halme

P-3/J lisenssi

1.      Pinja Iltanen

Vuoden ponimontéohjastaja ja montéponi

Vuoden montéponi Dagacia Awa
Vuoden ponimontéohjastaja Iina Hautamäki

Suomen Hippoksen Kunniamaininnat

Tanskan PM -voitto - Wera & Veera Marttila
Ernst Rivaldo, Kaikkien aikojen paras B-katekorian ponin Suomessa juoksema ennätys 1.36,3
Pomona II ja Elina Miettunen, kansainvälinen menestys 

Ponitähtien talliin kutsutut

Shetlanninponi Nearly Perfect
Shetlanninponi Smedens Rival
Shetlanninponi Billy