Hyppää sisältöön

Varsatähti Lewis Ale hamuaa suuria seteleitä Italiassa

Tuomas Korvenojan valmentama tuore Kriterium-voittaja Lewis Ale juoksee torstaina 1. marraskuuta kolmivuotiaiden lämminveristen Gran Premio Orsi Mangelli -suurkilpailussa Torinon raviradalla. Tammojen vastaavassa lähdössä nähdään myös suomalaisväriä, Riina Rekilän tallin Viking Grace.

LewisAle_seremonia
Lewis Ale Stable pääsi juhlistamaan oriin Kriterium-voittoa lokakuun alussa. Kuva: Hanna Närhinen

Gran Premio Orsi Mangellissa juostaan ensin kaksi kymmenen hevosen karsintalähtöä, joista pääsee yhteensä kahdeksan hevosta samana päivänä ajettavaan finaaliin. Italialaiskilpailun ensipalkinto hevosen omistajille on 140 860 euroa, valmentajalle 16 560 euroa ja ohjastajalle 8 280 euroa.

Lewis Ale starttaa karsinnassaan radalta kymmenen. Oritta ohjastaa sen valmentaja Tuomas Korvenoja. Hevosen kanssa Italiaan matkusti sen hoitaja Tiia Pihamaa, joka on raportoinut oriin käyttäytyneen ja viihtyneen reissussa paremmin kuin hyvin.

Suomesta Torinoon Lewis Alea kannattamaan matkustaa myös osa sen omistajaväestä. Hevosen omistaa kimppatalli Lewis Ale Stable, jota edustaa Pekka Kaidesoja. Hän kertoo, että Orsi Mangelliin osallistuminen tuli Kriteriumin jälkeen omistajille vähän yllätyksenä, mutta positiivisena sellaisena.

”Valmentajan mukaan hevonen on nousukunnossa. Kriteriumin karsinta ja finaali veivät sitä eteenpäin”, Pekka Kaidesoja sanoo. ”Vähän on jäänytkin se Kriterium jo kuin unholaan, kun nyt edessä on uusi iso jännitettävä kilpailu! Hyvällä fiiliksellä mennään Torinoon katsomaan.”

Kaidesoja kertoo, että Torinon raviradan rataprofiili sopii Lewis Alelle hyvin.

”Tuomas sanoi, että karsinnan rata kymmenen ei pitäisi haitata, sillä Torinossa on pitkät suorat ja hyvin aikaa tehdä ratkaisuja. Se on mailin kisa, ja mailin meidän hevonen menee kyllä, sitä en epäile ollenkaan”, osaomistaja sanoo.

Tuomas Korvenoja on voittanut Orsi Mangellin urallaan jo kahdesti. Vuonna 2011 hänen talliinsa voiton toi Brad de Veluwe ja vuonna 2014 Jontte Boy.

Torinon ravipäivän suomalaisedustus ei rajoitu pelkästään Lewis Aleen. Tammojen Orsi Mangelli Fillyssä juoksee Riina Rekilän valmentama ja ohjastama Viking Grace, joka on juossut tällä kaudella Suomessa viisi voittoa ja sijoittunut jokaisessa kauden kymmenessä lähdössään kolmen parhaan joukkoon. Viking Grace starttaa numerolla yksi, eli se kiihdyttää lähdössä sisäradalta.

Lisätietoja:

Hanna Laakso, tiedottaja, Suomen Hippos
hanna.laakso@hippos.fi
040 837 8403