Hyppää sisältöön

Varsakunkku-kilpailu on saanut erinomaisen vastaanoton!

Sunnuntaina 15.7. ajetaan kovatasoinen Ponsse - Valio 5 v -Varsakunkkufinaali, jossa kova joukko oriita ja ruunia Tureliuksen ja Tähtisekin johdolla yrittää tavoittaa 20 metrin etumatkalta starttaavia ikäluokan parhaita tammoja. Ennakkokommenttien perusteella lähdössä on todella monta potentiaalista menestyjää ja täysi 16 hevosen voltti tasoittaa asetelmia entisestään.

Turelius ja Eero Laitinen
Turelius on ollut ikäluokkansa kärkihevosia.

Kesällä on mitattu kilpailun suosiota myös muilla tavoin.


Siitosoriiden omistajat ovat ottaneet kilpailun omakseen, sillä yli viisikymmentä vuonna 2018 syntyvien varsojen isäoritta on maksettu mukaan kilpailuun. Niiden jälkeläiset kattavat lähes 90 % tänä vuonna syntyvästä juoksijaikäluokasta.

Myös varsaomistajat ovat ottaneet kilpailun suurella innolla vastaan. Yksivuotisikäluokasta mukaan on ilmoitettu yli kaksisataa varsaa, ja 2-4 -vuotiaita yhteensä pitkälti yli neljäsataa varsaa.

- Varsanomistajien positiivinen suhtautuminen näkyy tulevien vuosien palkintotasossa, sillä kaikki ilmoittautumismaksut vaikuttavat kilpailun palkintopottiin, yhdistyksen puheenjohtaja Kari Tiainen lupaa. - Tänä vuonna varsojen ilmoittautumismaksut erääntyivät kuumimman kesälomakauden kynnyksellä. Päätimme siksi tehdä poikkeuksen poikkeuksen maksuaikatauluun, niin että vielä heinäkuun ajan pääsee mukaan normaalilla ilmoittautumismaksulla ja sen jälkeen seuraavaan eräpäivään saakka sääntöjen mukaisella sakkomaksulla, Tiainen kertoo ja jatkaa, - Tulevina vuosina kaikki maksut tulevat erääntymään normaalisti huhtikuun viimeisenä päivänä.

Kilpailun isä Terho Rautiainen on erittäin tyytyväinen kilpailun saamaan suosioon, ja siihen kuinka laajasti yhteistyökumppanit ovat lähteneet mukaan yhteiselle asialle suomenhevosen puolesta. - Tein ennen kilpailun alkua laskelmia ja kaikki odotukset ovat ylittyneet, Rautiainen iloitsee.

Lisätietoja: 

Varsakunkku ry:n puheenjohtaja Kari Tiainen
p. 0500-493 760

Asiainhoitaja Antti Karhila
p. 050-482 1103

varsakunkku@varsakunkku.fi