Hyppää sisältöön

Varsahuutokauppa tarjoaa unelmille mahdollisuuden

Perinteinen varsahuutokauppa järjestetään perjantaina 13. syyskuuta jo 22. kerran Ypäjän Hevosopistolla. Viime vuodet ovat vahvistaneet varsahuutokaupan mahdollisuuksia unelmien toteuttajana, esimerkiksi vuoden 2019 tilastokärkihevoset Mascate Match ja Graceful Swamp ovat huutokauppalöytöjä. Varsahuutokaupassa myydään yksivuotiaita suomenhevosia ja lämminverisiä ravihevosia.

ypäjä huutokauppa starnita
Varsahuutokaupan taustavoimat ovat tehneet paljon työtä tapahtuman kehittämiseksi ja sekä myytävien hevosten tarjonta, että ostajien määrä on nostanut tasoaan vuosittain.

Varsahuutokauppa on vakiinnuttanut paikkansa syksyn hevosalan ykköstapahtumien joukossa ja erityisesti viime vuosina todistanut mahdollisuuden löytää elämänsä hevonen. Suomen Hippoksen oripisteryhmään kuuluva hevoskasvattaja Henrikki Halme vahvistaa näkemyksen Suomen varsahuutokaupan tason noususta ja kokee, että tänä vuonna on tarjolla laaja kattaus mielenkiintoisia ja laadukkaita varsoja.

- Varsahuutokaupan hintataso on viime vuosina noussut ja se kertoo kysynnän kasvusta. Suvullisesti parempia varsoja on tarjolla ja varsoja löytyy kaikkien hintatasojen ostajille. Myös edullisesti voi löytää hyvän varsan, joista Graceful Swamp on hienona esimerkkinä. Suvullisesti huutokaupassa nähdään sekä Suomessa astuvien, että tuontispermaoriiden jälkeläisiä, joten myös isäoriiden taso on korkea. Suomenhevosten määrä huutokaupassa on kasvanut, joten mahdollisuudet hyvän suomenhevosen osalta ovat myös olemassa, Halme summaa.  

 

Varsahuutokaupan viime vuosien kohokohdat:  

 

2016 – Muutamia viikkoja sitten Derbystä 150 000 euroa voittanut Graceful Swamp, alias ”Sämpylä” ostettiin varsahuutokaupasta 2 250 eurolla. Sämpylän uran kokonaisansiot ovat tällä hetkellä 387 550 euroa ja 4-vuotias ori on vuoden 2019 eniten ansainneiden kokonaistilastossa sijalla kaksi 242 150 euron ansioilla.

Graceful Swamp Heppa-järjestelmässä

 

2017 - Raviliiga HIFK:n Mascate Match, ”Massin” vasarahinta oli 9 000 euroa ja vasta 3-vuotiaan tamman kokonaisansiot ovat jo nyt huimat 252 134 euroa. Tämän vuoden Massin ansiot ovat 245 634 euroa, joilla se pitää hallussaan vuoden 2019 eniten ansainneiden kokonaistilaston kärkipaikkaa.

Mascate Match Heppa-järjestelmässä

 

2018 - Huutokauppahistorian kaikkien aikojen kallein huuto rikottiin, kun varsan Intelligent Stride vasarahinta nousi 41 000 euroon. Intelligent Stride on nyt 2-vuotias, joten sen näytöt ovat mielenkiintoista seurattavaa tulevaisuudessa.  

Intelligent Stride Heppa-järjestelmässä

 

2019 - Huutokauppakehään astelee yhteensä ennätykselliset 110 varsaa, joista 21 on suomenhevosia ja 89 lämminverisiä ravihevosia. Huutokauppaa on mahdollista seurata Veikkauksen TotoTV:n kautta. Lähetys alkaa klo 17.00 kasvattaja ja asiantuntija haastatteluilla, joista siirrytään klo 18.00 alkavaan huutokauppaan.

 

Hevoshuutokaupassa myytävät varsat:

www.hevoshuutokaupat.fi

 
Hippoksen jalostusjärjestelmä Heilan uutuudet esillä huutokaupassa

Suomen Hippoksen jalostusjärjestelmä Heila tarjoaa nyt uutuutena oriiden jalostusarvostelulausunnot, kuvat ja astutustilastot. Heila näyttää lisäksi listauksen eri rotujen jalostusoriista omalla sivullaan, jossa on mahdollisuus valita näkyväksi myös vain oriit, joilla on jalostukseenkäyttöoikeus voimassa kuluvalla kaudella. Lisäksi Heila näyttää jokaisen hevosen perustiedoissa sekä testiparituksen tuloksen yhteydessä yksilön sukukatokertoimen. Sukukatokerroin on työkalu, jolla tammanomistaja voi jalostussuunnittelussa kiinnittää huomiota rodun sukulaistumiseen ja sukujen monimuotoisuuteen.

 

Heilaan voit tutustua myös varsahuutokaupassa ja sen käyttöön sekä muihin jalostukseen liittyvissä kysymyksissä ovat vastaamassa Suomen Hippoksesta jalostusjohtaja Minna Mäenpää ja jalostusinformaatikko Susanna Back.

 

Lue Heilan uusimmista ominaisuuksista:

Heilassa uusia ominaisuuksia – sukukatokerroin rodun monimuotoisuuden tukena 

 

https://heppa.hippos.fi/jalostus/

 

 

Lisätietoja

 

Varsahuutokauppa

Mitja Nummenmaa

Starinta Oy

Puh. 040 502 4987

 

Heila-järjestelmä

Susanna Back

Suomen Hippos ry

Puh. 040 505 8013