Hyppää sisältöön

Valmentaja Timo Korvenheimo otti kaksoisvoiton Kymenlaakso-ajossa

Orimattilalaisen valmentajan hevoset ovat syttyneet kovaan kuntoon. Kouvolan Kymenlaakso-ajossa voiton vei Jolly Roy. Toiseksi sijoittui Club Nord Easy.

Jolly Roy Tapio Perttunen Kymenlaakso-ajo 2018 kuva Suomen Hippos Hanna Laakso 2
Jolly Royn ohjaksissa Kymenlaakso-ajossa nähtiin Tapio Perttunen. Kuva: Suomen Hippos / Hanna Laakso

Kolmivuotiaiden lämminveristen suurkilpailu Kymenlaakso-ajo päättyi Timo Korvenheimon juhlaan. Valmentaja odotti oman tallin kaksikosta etukäteen enemmän juuri Jolly Roylta, joka kävikin haalimassa Kymenlaakso-ajon tuhdin ykköspalkinnon, 45 000 euroa.

Korvenheimon mukaan Jolly Roy on luonteeltaan jokseenkin kuuma poika, eikä se olekaan kuskille lainkaan helppo ajettava. Oritta ohjasti Kymenlaakso-ajossa Tapio Perttunen, jolla oli hevosesta samanlaisia ajatuksia. Perttunen muisteli voittajahaastattelussa kilpailua, jonka hän ajoi hevosella Kuopiossa aiemmin tänä vuonna. Silloin Jolly Roy kävi kovastikin ylikierroksilla.

”Ei olisi ehkä uskonut, mihin se kasetti kääntyy, mutta tällä hevosella se on kääntynyt oikein päin”, Perttunen muotoili tuntemuksiaan suurkilpailuvoittajan tämän vuoden kehityksestä.  

Timo Korvenheimo kertoi voittajahaastattelussa, että tuntuu mukavalta onnistua oikeissa paikoissa.

”Varsojen kuntoa on tähdätty tätä kohti”, valmentaja sanoi. Hän juhlisti suurkilpailuvoittoa viimeksi kaksi viikkoa sitten Lahdessa, missä Battle Jack pisteli Hevosenomistajapokaali-lähdön ykköseksi.

Kymenlaakso-ajon sankarin Jolly Royn on kasvattanut ja omistaa Riikka Avotie. Hevosta hoitaa Tia Nurmilaukas. Jolly Royn voittoaika oli 15,1/2120 metriä.

Riikka Avotie Timo Korvenheimo Jolly Roy Kymenlaakso-ajo 2018 kuva Suomen Hippos Hanna Laakso
Jolly Royn kasvattaja-omistaja Riikka Avotie ja valmentaja Timo Korvenheimo. Kuva: Suomen Hippos / Hanna Laakso

Kilpailun suuri suosikki Graceful Swamp laukkasi lähdössä kaksi kertaa. Ensimmäisen laukan jälkeen näytti siltä, että ikäluokkatähdellä on mahdollisuus päästä vielä mukaan kilpailutohinoihin, mutta toinen laukka tiputti sen jo liian kauaksi muista.

Kouvola-ajossa juhlittiin kotiradan hevosta, kun Marko Redsvenin valmentama ja Hanna Leinikan hoitama Jamie Hyneman kuittasi ykkösen tililleen. Kuusivuotiaan ruunan vuosi on ollut varsin onnistunut, sillä Kouvola-ajon voitto oli sille jo kauden kahdeksas.

Toinen kotiradan sankari saatiin suomenhevosten valiodivisioonafinaalissa, jossa Ville Korjuksen ori Välähdys nappasi tyylikkään voiton.

Ravien ensimmäisessä lähdössä nähtiin Suomen ennätys. Raviliiga HIFK:n omistaman Mascate Matchin suorituksesta voit lukea täältä.

Ravipäivän tuloksia kokonaisuudessaan voit tarkastella Suomen Hippoksen Heppa-järjestelmässä. Lisää kuvia Kouvolasta löydät täältä

Lisätietoja:

Hanna Laakso, tiedottaja, Suomen Hippos
hanna.laakso@hippos.fi
040 837 8403