Hyppää sisältöön

V.G. Voitto ja Nineeleven veivät Oulu Express –finaaleiden voitot

V.G. Voitto punnersi Oulu Express -finaalin voittoon Ari Moilasen ohjastamana. Maalisuoralla tiukan vastuksen antoi keulassa matkannut Siirin Valtsu. Kuva:Hippos/Mia Mäki-Maunus.

Perinteiset Oulu Express –ikäluokkakilpailut ajettiin lauantaina Oulun Äimäraution raviradalla. Suomenhevosten puolella ykkössijan vei V.G. Voitto ja lämminveristen puolella tapahtumia hallitsi Nineeleven.

Suomenhevosten Oulu Express -finaalin puolella jännittävien vaiheiden jälkeen voittoon vyöryi Ari Moilasen ohjastama V.G. Voitto. Juvalaisen Seppo Suurosen valmentama ori kamppaili lähdön voitosta suursuosikki Siirin Valtsun kanssa, joka piti keulapaikalla reipasta vauhtia.

Maalisuoralla johtavan rinnalla matkannut V.G. Voitto painui keulahevosen ohi voittoon ja aika 24,2a 2120 metriä on samalla myös nelivuotiaiden suomenhevosoriiden ja -ruunien uusi SE-tulos.

V.G. Voitto on väläytellyt kykyjään uransa ensimmäisissä kilpailussa, mutta oriin startteja ovat vaivanneet laukat. Lauantaina kaikki sujui kuitenkin vaivattomasti.

”Ei ollut maalisuoran alussa mitään hätää. Hevonen meni tänään ensimmäistä kertaa sillä tavalla, miten tältä on odotettukin. Olen pitänyt tätä oikeasti hyvänä hevosena. Ollaan kuviteltu, että pystytään tuo hevonen (Siirin Valtsu) lyömään”, Ari Moilanen kehui ohjastettavaansa radan voittajahaastattelussa.

Vaikka epävarmuus on ollut paikoin lähdössä läsnä, korosti Moilanen, että pääosa siitä menee nuoren iän piikkiin.

”Tämä on oikeasti varsa. Se huutaa enemmän kuin juoksee”, Moilanen kuvaili nelivuotiaan käytöstä.

Seppo Suurosen valmennustalli voitti Oulu Express –finaalin myös viime vuonna. Ohjastajan tavoin luottoa löytyi etukäteen myös kotitallista.

”Vähän jännitti, kun tämä on suorittanut, miten on. Kuten Ari sanoikin, tällä on luokkaa”, Kaisa Tamminen Suurosen tallista kommentoi.

”Kyllä nämä startit ovat näyttäneet, että jotain hyvää siellä on sisällä.”

V.G. Voitolla tähdätään seuraavaksi ikäluokan pääkilpailuun Kriteriumiin. Kilpailun karsinnat ajetaan 21. syyskuuta Tampereen Teivon raviradalla.

V.G. Voiton omistajana toimii Grönfors Training Oy ja kasvatuksesta ovat vastanneet Jukka ja Soile Grönfors

Savolaisvalmentajat juhlivat myös lämminveristen puolella, kun kuopiolaisen Jani Oinosen valmentama Nineeleven hallitsi finaalin tapahtumia. Kuva:Hippos/ Mia Mäki-Maunus

Lämminveristen finaalin voitto matkasi Kuopioon

Lämminveristen Oulu Express –finaalin voiton vei vakuuttavan keulajuoksun päätteeksi Nineeleven. Ohjastuksesta vastasi Veli-Pekka Toivanen.

Oman karsintalähtönsäkin voittanut ori on Oinosen perheen silmäterä. Valmentaja Jani Oinonen on hevosen omistaja-kasvattaja puolisonsa Jenni Oinosen kanssa.

”Tuntuu tosi hyvälle, en tiedä ymmärtääkö tätä vielä”, Jani Oinonen kommentoi voittajahaastattelussa.

”Hienonnäköistä oli meno. Ollaan pidetty sitä hyvänä hevosena, mutta kyllä kun tämmöiseen kilpailuun pikkutallin pitäjä pääsee, niin se on hieno homma.”

Valmentajana Oinonen on toiminut vuodesta 2015 lähtien ja innostus ravitoimintaan on lähtenyt hänen puolisonsa Jennin kautta.

”Reilu kymmenen vuotta sitten sanoin, että meille ei tule hevosia, kun muutimme minun kotipaikalleni. Jenni sai sitten päätä puhuttua ympäri Vartiaisen Ilpon kanssa”, Oinonen kertoi ravitoiminnan aloittamiseen johtaneista tapahtumista.

Toiseksi lähdössä tuli Time Match, joka paikkasi hienosti lähtölaukkaansa.

Parvelan Retu ja Run For Royalty avointen lähtöjen sankarit

Oulussa nähtiin myös tasokkaat avointen sarjojen lähdöt. Kylmäveristen puolella huippulahjakkuus Parvelan Retu kohtasi kokeneita konkareita, mutta kuusivuotislupaus osoitti suuruutensa vakuuttavan esityksen jälkeen. Petri Laineen valmennettava jyräsi maalisuoralla Jokivarren Kunkun ohi komealla voittoajalla 22,0a.

Lämminveristen avoimessa lähdössä Pekka Korven valmentama sekä ohjastama Run For Royalty hallitsi lähdön tapahtumia keulapaikalta. Maalisuoralla lähimmäksi pääsi Grainfield Aiden.

Tulokset:

Oulu Express, 2021, suomenhevoset

Oulu Express, 2021, lämminveriset