Hyppää sisältöön

Uusia jalostusoriita poikkeusmenettelyllä – katso oriit Heilasta

Suomen Hippoksen jalostusvaliokunnan päätöksellä tämän kevään orinäyttelyihin ilmoitetuille oriille myönnettiin jalostukseenkäyttöoikeudet vuodelle 2020 ilman arvostelutilaisuutta.

Koronavirustilanne ulotti harmittavasti vaikutuksensa myös oriiden jalostusarvosteluun. Oriita ilmoitettiin näyttelyihin runsas määrä. Suomen Hippoksen jalostusvaliokunnan päätöksellä tämän kevään orinäyttelyihin ilmoitetuille oriille myönnettiin jalostukseenkäyttöoikeudet vuodelle 2020 ilman arvostelutilaisuutta.

Lämminveriset ravihevosoriit on pisteytetty ja arvosteltu suvun ja omien suoritusten osalta. Suomenhevosoriiden osalta hevoset on arvioitu myös niiden suvun ja suoritusten osalta tänä vuonna uutena mukaan tulleen lausuntoryhmän toimesta. Kaikista oriista on lisäksi analysoitu röntgenkuvat.

Oriiden arvosteluja täydennetään myöhemmin kuluvana vuonna tai ensi vuonna järjestettävässä arvostelutilaisuudessa jalostukseenkäyttöoikeuden jatkamiseksi seuraaville kausille. Lämminveristen ravihevosten jalostusarvon ennusteet sekä suomenhevosten palkintoluokat määritellään vasta täydentävän arvostelutilaisuuden jälkeen.

Lämminverisistä arvosteltiin Suomessa syntyneet oriit 

Lewis Ale

Atupem

sekä yksilöarvostellut tuontioriit 

Captain Morgan U.S.

Seven and Seven

Pato 

Toast Of Lindy

Solvato 

Appomatox 

sekä jälkeläisarvosteltu Zola Boko.

Suomenhevosista arvostelut tehtiin juoksijasuunnan oriille

Helkan Toivo 

Säihkeen Sähinä 

Parvelan Retu

Vixeli

Eeti 

Uljas Suomalainen

Lisäksi samaan käytäntöön lisättiin oriin Svartsjöfax arvostelu, joka jäi kesken syksyllä 2019. 

Ratsusuunnan oriista arvosteltiin 

Hupsis 

Kaitaisten Veijari

Taktikko

Valon Oliver

sekä piensuunnan ori Lappo.

Oriinomistajille tiedoksi: jos oriistasi ei vielä ole kuvaa Heilassa, toimita kuva sähköisesti allaolevaan osoitteseen, lisäämme kuvan järjestelmään.


Lisätietoja:

Susanna Back

Jalostusinformaatikko

Puh. 020 760 5251

040 505 8013

susanna.back@hippos.fi