Hyppää sisältöön

Uudistettu Laatuponikilpailu oli menestys

Suomen Welsh- ja Cob-yhdistyksen vuoden 2018 Laatuponikilpailu järjestettiin viime viikonloppuna Aulangon ratsastuskoululla. Kilpailuun voivat osallistua puhdasrotuiset ponit sekä jalostusohjesäännön mukaisesti polveutuvat puhdasrotuiset ponit, welsh part bred-ponitratsuponit ja vuonohevoset. Lauantaina olivat vuorossa 2-3-vuotiaat, ja sunnuntaina 4-5-vuotiaat ponit.

IMG_7433 backwoods tawnyLaatuponi
Blackwoods Tawny (kuvaaja Leena Kahisaari)

- Kilpailun konseptia uudistettiin tällä vuodelle ja kokonaisuudessaan kilpailu eteni aiempaa sujuvammin, kertoo kilpailun johtaja Soila Järvinen ja jatkaa: - Pääosin ponit olivat hyvin valmisteltuja ja ilahduttavasti tänä vuonna oli osallistujia jokaisesta kantakirjaponirodustamme, joko ratsain tai ajaen esitettyinä. 2- ja 3-vuotiaiden osallistujien määrä on pysynyt kohtuullisella tasolla,  4- ja 5- vuotiaissa sekä askellaji- että estekokeen suorittavien ponien määrä on ollut hienoisessa nousussa, ja ajokokeessakin tehtiin tänä vuonna viime vuosien osallistujaennätys. Järjestelyt toimivat erinomaisesti, suurkiitos Aulangon ratsastuskoulun ahkeralle talkooväelle!

Voittajat:

Estechampion keskiarvolla 8,852, 5-vuotias saksalainen ratsuponi Melvin AS

Ajochampoin keskiarvolla 7,904 4-vuotias shetlanninponitamma Rambling Penny Black

Askellajichampion Keskiarvolla 7,996, 5-vuotias welsh-mountain ruuna Blackwoods Tawny

Kaikki tulokset