Hyppää sisältöön

Upea Saaga S -elokuva valittu kansainvälisille elokuvafestivaaleille New Yorkiin

Kesän mittaan paljon ihastusta herättänyt Kai Kuntolan dokumentti Saaga S – satu suomenhevosesta on valittu kansainväliseen ”Equus Film Festival” –tapahtumaan. Saaga S kilpailee siellä parhaan ulkomaisen dokumenttielokuvan tittelistä. Viime vuonna parhaan ulkomaisen elokuvan tittelin voitti The Story of Totilas, - joka oli maailman kaikkien aikojen paras kouluhevonen - joten Saaga S on parhaassa seurassa. ”Equus Film Festival” järjestetään 29.11-2.12.2018. Saaga S –elokuvaa on esitetty jo yli 60 elokuvateatterissa eri puolilla Suomea.

 SaagaS2

Suomenhevostamma Saaga S on eräs maamme kaikkien aikojen menestyneimpiä kilpahevosia. Se on voittanut Kuninkuusraveissa Ravikuningatar-tittelin kolme kertaa peräkkäin, 2015, 2016 ja 2017. Saaga S on elokuva huippu-urheilijasta Saaga S, mutta myös elokuva unelmien tavoittelusta ja siitä kuinka ne joskus toteutuvat.

Huikeasta menestyksestä ei ollut tietoakaan, kun taipalsaarelaiset hevosharrastajat Milla ja Ilkka Pyysalo ostivat Saaga S tammavarsan – valokuvan perusteella. Koska heidän mielestään se näytti kilpahevoselta, ja Ilkalla oli vaatimaton unelma päästä joskus ajamaan yksi ravilähtö. Pyysalon kotitilalla, jota suku on asuttanut 1500-luvulta lähtien, on ollut hevosia aina, mutta nyt Ilkan mielessä välkkyi oikea kilvanajo.

Tuli ensimmäinen ravilähtö ja tuli toinenkin ja Milla ja Ilkka alkoivat tajuta, että heillä olikin käsissään aivan poikkeuksellisen lahjakas hevonen. Loppu on historiaa. Dokumentissa ohjaaja Kai Kuntola seurasi Saaga S –tamman ja sen omistajien ja lähipiirin elämää vuoden ajan. Milla ja Ilkka kertovat aidosti ja avoimesti tarinansa, vastoinkäymiset ja huikeat onnistumisen hetket. Dokumentti näyttää myös sen kovan työn ja kymmenet tuhannet treenikilometrit jotka menestykseen aina tarvitaan.

Saaga S -elokuvan DVD tulee myyntiin Hevosurheilulehden verkkokauppaan marraskuun lopulla.

http://www.equusfilmfestival.net/