Hyppää sisältöön

Työviikon jatkot ja viikonlopun etkot – uudet After work -ravit käynnistyvät Jokimaalta

Tulevana perjantaina 14.8. Lahden Jokimaalla järjestetään historian ensimmäiset After work -ravit. Kello 15.30 käynnistyvissä nopeatempoisissa raveissa ajetaan kahdeksan lähtöä, joiden seuraamisen lomassa yleisö pääsee viettämään työviikon jatkoja tai vaihtoehtoisesti ottamaan lentävän lähdön viikonloppuun.


Historian ensimmäiset After work -ravit kilpaillaan kuluvan viikon perjantaina 14.8. Lahden Jokimaalla. Syksyn aikana ajetaan yhteensä 11 perjantai-iltapäivän After work -ravit, joissa tarkoituksena on tarjota yleisölle vauhdikkaat työviikon jatkot – tai vaihtoehtoisesti viikonlopun etkot.

Ravit alkavat kello 15.30 ja nopeatempoinen tapahtuma tarjoilee joka perjantai kahdeksan lähtöä noin kahden tunnin aikana. Keston ja ajankohdan puolesta tapahtuma sopii hyvin ravien ensikertalaisille, ja toimii mainiosti muun muassa opiskelijoille, työporukoille tai koulutustilaisuuksia järjestäville tahoille.

”Perjantain alkuilta on ajankohtana potentiaalinen ja mielenkiinnolla seuraamme, miten After work otetaan vastaan yleisön sekä kilpailijoiden keskuudessa. Konsepti tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia uusien asiakasryhmien houkuttelemiseksi raveihin: kiinni kaupungissa olevien ratojen osalta viikonlopun etkot esimerkiksi opiskelijaryhmille kuulostaa korvaani hyvältä, ja jollain toisella radalla vähän erilaisen kokousympäristön tarjoaminen yritysryhmille viikon viimeistä kokousta varten voi olla varsin hedelmällinen yhtälö”, Suomen Hippoksen markkinointi- ja kehityspäällikkö Tomi Himanka ideoi.

”Tapahtumien ilme tulee olemaan yhteinen, mutta markkinoinnissa jokainen rata hyödyntää omat vahvuutensa. Tapahtumista kerätään palaute nopealla aikataululla ja kokemukset ratkaisevat, minkälainen rooli perjantai-iltapäivän tapahtumilla on tulevana vuonna.”

Iltapäivän ravit tarjoavat raviyleisölle mahdollisuuden kääntää katseet kohtia viikonloppua, ja nauttia yleisöystävällisestä raviurheilusta. Ravikilpailut päättyvät noin kello 17.30, minkä jälkeen katseet voidaan kääntää perjantai-illan raveihin. Ravien suurkuluttajille tulevat perjantait ovat siis todellista juhlaa!

After work -raveissa on pyritty hyödyntämään lounasraveista tuttuja piirteitä ja sovittamaan niitä katsojien sekä raviratojen kannalta käytännöllisempiin ajankohtiin. After work -ravit kiertävät ympäri Suomen, ja syksyn viimeinen iltapäivätapahtuma järjestetään Seinäjoella 30.10.

Lahden jälkeen 21.8. After work -ravit rantautuvat Kaustisen Nikulan raviradalle, ja viikkoa myöhemmin iltapäiväravit järjestetään Joensuussa.

Lisätietoa Jokimaan After work -raveista

Lähtölistat, pe 14.8.

Syksyn 2020 After work -ravit:

14.8. Lahti
21.8. Kaustinen
28.8. Joensuu
11.9. Oulu
18.9. Forssa
25.9. Tampere
2.10. Lappeenranta
9.10. Kuopio
16.10. Mikkeli
21.10. Kaustinen
30.10. Seinäjoki