Hyppää sisältöön

Tuukka Varis ja Salty Dog nappasivat Salamakypärien osalähdön voiton Vermossa

Salty Dogin ja Tuukka Variksen yhteispeli sujui keskiviikkona loistavasti. Kuva:Pekka Salonen

Salamakypärien kauden kymmenes osalähtö kilpailtiin keskiviikkoiltana Vermo Areenalla. Lähdössä voittoon vyöryi vakuuttavan esityksen päätteeksi Tuukka Variksen ohjastama Salty Dog.

Salamakypärien kauden jo kymmenes osakilpailu oli vuorossa Vermo Areenalla keskiviikkona 12. lokakuuta. Vermon osalähdön jälkeen pisteitä on jaossa enää kahteen otteeseen, joten pisteet tulevat kokonaiskilpailun kannalta tarpeeseen.

Vermossa voittoa juhli Tuukka Varis, jolle voiton toi Tuomas Korvenojan valmentama Salty Dog. Valjakko sai heti lähtökiihdytyksen jälkeen loistopaikan toisen parin ulkoradalta, josta kierros ennen maalia Varis hakeutui keulassa juosseen Activistin ja Oona Halmeen vierelle.

Maalisuoralla Salty Dog juoksi tyylikkääseen voittoon ennen takaa kirinyttä Quandary Tilea ja Jere Hurmetta.

Varis ohjasti Salty Dogia ensimmäistä kertaa urallaan.

”Sain arvokasta tietoa ennen lähtöä ja niitä kuunneltiin korvat hörössä. Tuomas kertoi, että hevonen on vähän tasavauhtinen. Onneksi päästiin johtavan rinnalle ja ajettiin tasaisesti siitä maaliin saakka”, Varis kertoi Vermon voittajahaastattelussa.

Varikselle voitto oli jo kauden 25. ja viime kuukausien aikana ohjastusvastuuta on tullut kasvavissa määrin. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat hämeenkyröläisellä jo selvillä.

”Opiskelut käydään ensin ja samassa sivussa tässä harjoitetaan tulevaa ammattia, ainakin uskon ja toivon näin”, Varis vastasi uteluun, että malttaako ohjastajalahjakkuus käydä kouluja loppuun vai viekö raviohjastajan ura mennessään.

Voitto nosti Variksen Salamakypärien kokonaispisteissä kolmannelle sijalle. Ohjastajasarjan seuraava ja kauden toiseksi viimeinen osalähtö kilpaillaan 29. lokakuuta Kouvolassa.

Pistetilanne 10/12 osalähtöä

1.Jere Hurme 109

2.Tino Paldan 91

3.Tuukka Varis 89

4.Patri Filatoff 77

5.Sakari Talikka 66

6.Aada Salo 65

7.Milla Markkanen 63

8.Terno Grönstrand 62

9.Oona Halme 58

10.Erika Elomaa 53

11.Johanna Säteri 50

11.Kaisa Rehula 50