Hyppää sisältöön

Toton taikaa 90 vuotta

Maanantaina Teivon ja Oulun isännöidessä Magic Monday -raveja vietetään suomalaisen hevospelin 90-vuotisjuhlia. Suomen ensimmäiset totoravit ajettiin 5.2.1928 Helsingissä. Toto tuli Suomeen viiveellä. Totalisaattorin tänäkin päivänä voimassa oleva perusajatus, pelaajat pelaavat toisiaan – ei vedonlyönninjärjestäjää vastaan, oli kehitetty jo 1860-luvun Ranskassa.

Ensimmäisten Toto-ravien vaihto oli kahdeksassa lähdössä nykyhetkeen indeksoituna noin 27 000 €, taso, johon ei juuri enää arkiravien ratapeli yllä. 1950-luvulle saakka oli pelivalikoimassa vain voittaja- ja sijapeli. Kaksaria pelattiin ensi kerran 1956 ja se valtasi nopsaan mahtiaseman. 1974 Hippos laajensi V5-pelin (T76-pelin ensi versio) pelattavaksi myös ratojen ulkopuolella.

Toto90

Hevospelien riemukulku alkoi jo 1960-luvulla. 1965–1980 ravipelien vaihto kasvoi 130-kertaiseksi ja siitä valtiolle kertyneet varat, jotka se palautti kaikki hevosalalle, 500-kertaiseksi. Ravien ja Toton suosion kasvun taustalla oli ensi sijassa yhteiskunnan rakennemuutos (kansakunnan vaurastuminen, maatalouden motorisointi, maaltapako, kaupungistuminen ja agraari-konservatiivisen, uskonnollisen ilmapiirin rapautuminen).

Yhteiskunnan muutos mahdollisti ravien ja pelaamisen nousun hevostalouden keskiöön. Kun pelaajien osuutta samanaikaisesti kasvatettiin, nousivat pelivaihdot entisestään. Kun hevospeleistä valtiolle kertyneitä varoja voitiin 1970-luvun alkupuolelta lähtien käyttää myös raviurheilun tukemiseen, mahdollistui nykyisen ravirataverkon rakentaminen. 

1981 hevospeleillä oli noin neljänneksen osuus koko Suomen rahapelimarkkinasta. Hevospeleistä kertyneiden varojen käyttö vain hevosalalle herätti intohimoja valtiontalouden, kulttuurin ja ihmisurheilun piirissä jo 1970-luvulta lähtien. Ristiriita kärjistyi ravikriisissä, jonka päätteeksi 1982 hevospelit jaettiin ensi kerran kansalaisyhteiskunnan Hippoksen ja valtion peliyhtiön Veikkauksen kesken, hevospelejä verotettiin jonkin aikaa muita rahapelejä ankarammin, hevospeleistä kertyneitä varoja suunnattiin myös hevosalan ulkopuolelle ja Hippokselle jääneiden totopelien pelaaminen rajattiin vain raviradoille kilpailuaikana.

Hevospelien toinen jako 1995 siirsi Vermon V5-pelin Veikkaukselle, mutta salli myös hevosmiehelle Toto-pelien etäpelaamisen. Alkoi Totolinen, ravit ravintolassa -aika, jonka jatkoajalla olemme vieläkin. 2000-luvun alussa Hippos yhtiöitti pelitoimintansa, perustettiin Fintoto Oy. Se sulautettiin peliyhtiöfuusiossa uuteen kaapuun harsittuun Veikkausyhtiöön 2017 alussa.


                                                                                                                                                 Matti Mahlamäki