Hyppää sisältöön

Toto-pelien Suomen mestariksi oululainen Harri Näsänen

Toto-pelien Suomen mestaruudesta kilpailtiin Vermon raviradalla lauantaina 17.11. Mestaruus matkasi Ouluun Harri Näsäsen mukana. Finaalin palkintopotti kohosi yli 21000 euroon, josta voittaja kuittasi reilut 7000 euroa.

totosm nasanen
Totopelien Suomen Mestari 2012 Harri Näsänen.
Kahdennentoista kerran järjestetty TotoSM-finaali keräsi 35 osallistujaa. Karsintoja järjestettiin syksyn aikana kymmenellä paikkakunnalla. Näsänen lunasti paikkansa finaaliin voittamalla Oulussa järjestetyn karsintaturnauksen.

Finaali pysyi jännittävänä loppuun saakka, ja voittaja selvisi vasta viimeisessä lähdössä, jossa yli 20 vuotta Toto-pelejä pelannut Näsänen nousi voittoon. Näsäsen viimeisen lähdön ideahevonen oli Pertti Puikkosen Turon Viima, joka oli yksi lähdön vähiten pelatuimmista hevosista. Näsänen oli etukäteen ajatellut, että sen pitäisi kuitenkin riittää lähdössään, ja hän pelasi Kaksaria muutamalle hevoselle sen kautta. Kaksari Ekulius-Turon Viima maksoi 100 euron sijoituksen takaisin yli 53-kertaisena, ja sillä mentiin heittämällä kilpailun voittoon.

Ennen viimeistä lähtöä voitossa kiinni ollut lohjalainen Jussi Sarakivi jäi toiseksi liki 5000 euron voittopotin kera. Vaasalainen Jani Haapala oli kolmas.