Hyppää sisältöön

Tomi Wahlsten edustaa Suomea Prix d’Amérique -viikonlopun amatöörilähdössä

Lahtelainen neljännen polven valjasseppä pääsee täyttämään unelmansa ranskalaisen raviurheilun suurimpana viikonloppuna. Amatööriohjastajalähtö Prix de Saint-Claude ajetaan lauantaina 26. tammikuuta.

Raw Jack Tomi Wahlsten 0818 Vermo kuvaaja Pekka Salonen
Tomi Wahlsten edustaa Suomea Prix d'Amérique -viikonlopun amatööriohjastajakilpailussa. Kuvassa Wahlsten hevosensa Raw Jackin kanssa Vermossa elokuussa 2018. Kuva: Pekka Salonen

”Ihan mieletön juttu. Onhan se elämyksenä varmaan ihan älytön päästä ajamaan Vincennesin raviradalla”, 46-vuotias Tomi Wahlsten kommentoi. ”Minulle merkitsee todella paljon päästä edustamaan sinne Suomea.”

Hän kertoo, että on aiemmin haaveillut kilvanajosta Tukholmassa Solvallan raviradalla.

”Tästä Ranskassa ajamisesta en ole osannut unelmoida, mutta tämä menee kyllä sen Solvalla-haaveen yli. Solvallassakaan en siis vielä ole päässyt haavetta toteuttamaan.”

Tomi Wahlsten on kuuluisasta Wahlstenin valjasseppäsuvusta, ja hän on aloittanut työnsä valjasseppänä jo 10-vuotiaana. Matkan Prix d’Amériqueen Wahlsten varasi ensin työn, oman yrityksensä RW Valjaiden puolesta.

”Se on itse asiassa minulle ensimmäinen kerta Prix d’Amériquessa koskaan. Työn, hevosten ja muiden kiireiden vuoksi olen aiemmin tunnelmoinut sitä vain televisiosta.”

Wahlstenin perheellä on kotona 12 hevosta, joista valmennettavia on kuusi. Viime aikoina tallin hevosista on pärjännyt mukavasti omakasvatti Raw Jack.

Tomi Wahlsten toteaa, että kansainväliset ajajakilpailut ovat tyyliltään useimmiten hyvin siistejä.

”Omalta osaltani tarkoitus on viedä maailmalle suomalaista tyylikästä ja suoraselkäistä ajotapaa”, Wahlsten sanoo.

Wahlsten on ohjastajaurallaan ajanut yhteensä 404 lähtöä, joista voittoja 14 kappaletta, kakkossijoja 18 kappaletta ja kolmansia 23.

Varasijalla amatöörilähtö Prix de Saint-Clauden suomalaisedustajaksi on Henry M Bollström. Valinnoista vastasi Suomen Hippos.

Lisätietoja:

Hanna Laakso
Tiedottaja
Suomen Hippos
hanna.laakso@hippos.fi
040 837 8403