Hyppää sisältöön

Tino Paldan ja Eventful Swamp veivät Salamakypärien Kaustisen osalähdön voiton

Tino Paldan ja Eventful Swamp tekivät vakuuttavan esityksen Salamakypärien Kaustisen osalähdössä. Kuva: Teemu Kangas

Kaustisella ajettu osalähtö oli Salamakypärien kauden viides. Tino Paldan nousee voitolla takaisin kokonaispisteiden kärkeen. Ohjastajasarjan seuraava osakilpailu järjestetään 17. heinäkuuta Mikkelin St Michel -ravien yhteydessä.

Salamakypärien kauden viides osalähtö oli yhden valjakon hallintaa, kun Tino Paldanin ohjastama Eventful Swamp karkasi maalisuoralla ylivoimaiseen voittoon.

Paldanin ja Eventful Swampin ykkössija näytti ennen lähtöä kaikkea muuta kuin varmalta, kun valjakko laukkasi ennen lähtökiihdytystä, selvittäen tiensä kuitenkin lopulta ravilla matkaan.

Keulapaikalla juossut valjakko sai matkan aikana kirittäjäksi Tuukka Variksen ohjastaman Complicatedin, joka lopulta siirtyi keulaan. Paldan kuitenkin kävi hakemassa keulapaikan takaisin viimeisellä kierroksella ja maalisuoralla voitto irtosi todella vakuuttavalla tyylillä.

Salamakypärien osalähtö oli myös yksi päivän päälähdöistä, eli Kavioliiga-lähdöistä.

”Kurvissa oli korvat kiinni, ja mietin että pitää ne avata vai ei. Ajattelin sitten avata ne, ettei tule mitään jossiteltavaa. Kyllä se sitten siitä lähti”, Paldan kuvaili maalisuoran upeaa irtiottoa ratahaastattelussa.

”Tämä oli tosi hieno hevonen päästä ajamaan tämmöiseen lähtöön”, Paldan kiitteli Eventful Swampia.

Salamakypärien kausi jatkuu ensi viikolla Mikkelissä.

Salamakypärien pistetilanne Kaustisen osalähdön jälkeen:

  1. Tino Paldan 56
  2. Patri Filatoff 43
  3. Jere Hurme 41
  4. Sakari Talikka 41
  5. Aada Salo 39
  6. Terno Grönstrand 33
  7. Johanna Säteri 32
  8. Milla Markkanen 30
  9. Erika Elomaa 29
  10. Kaisa Rehula 26
  11. Oona Halme 25
  12. Tuukka Varis 23
Salamakypärät