Suomen Hippoksen ja Veikkauksen Tietysti ravit -audiomainossarja voitti Palvelut-kategorian Kaiku-gaalassa keskiviikkona 18. maaliskuuta. Mainossarjalla raviurheilun keskusjärjestö haluaa tuoda esille, että ravit on helposti koettava elämys. Tänä vuonna Tietysti ravit -kampanja suuntaa kesäraveihin ympäri Suomen.
Kilpailun tuomariston mukaan Tietysti ravit -audiomainossarjan vaikeasta toimeksiannosta oli tehty poikkeuksellisen onnistunut ja tasapainoinen kokonaisuus.
”Kategorian voittaja on ilahduttava ja yllättävä mainossarja. Mainokset nostavat esiin aiheen, jonka kiinnostavuus ei ole itsestäänselvyys, etenkään nuorelle kohderyhmälle. Juurikin oivaltavan ja tasapainoisen käsikirjoituksen vuoksi mainossarjan viesti osuu kohderyhmäänsä ja synnyttää kuulijassa kiinnostusta”, tuomaristo perusteli palkintoa.
Tietysti ravit -kampanjan audiomainoksia on voinut kuulla vuonna 2025 muun muassa radioissa ja kauppakeskusten äänimaailmassa. Audiomainossarjan ovat suunnitelleet ja toteuttaneet SEK, VILD ja Dagmar.
”Raveista moni löytää oman tapansa harrastaa”
Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Minna Mäenpään mukaan mainossarjalla halutaan tuoda esille, että ravit on kokonaisvaltainen elämys, josta moni voi löytää oman juttunsa.
”Ravikilpailu on tapahtumana monipuolinen ja siitä voi nauttia yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Raveja voi myös harrastaa monin tavoin, esimerkiksi katsojana, ravikoululaisena tai hevosen omistajana. Hevosten kimppaomistaminen kasvattaa koko ajan suosiotaan”, Mäenpää kertoo.
Tänä vuonna Tietysti ravit –kampanja suuntaa kesäraveihin ympäri Suomen. Kesäravikiertue vierailee touko-elokuussa viidellätoista omaleimaisella kesäravipaikkakunnalla.
”Oman mökkipaikkakunnan kesäravit ovat monelle ensimmäinen tai ainoa kosketus raviurheiluun, joten tarjolla on muun muassa opastusta ravitapahtuman seuraamiseen, vierailuja tallialueelle ja tapaamisia urheilijoiden kanssa. Me alaan tutustuneet tiedämme, miten hieno elämys ravitapahtuma on, ja sen saman haluamme tarjota mahdollisimman monelle.”
Lisätietoja:
Minna Mäenpää
Toimitusjohtaja, Suomen Hippos
p. 040 511 2067
Kaiku on Suomen merkittävin audiomainonnan kilpailu, jossa arvioidaan luovuutta ja korkeatasoista tuotantoa, mainoksen luomaa yrityskuvaa, mainoksen vastuullisuutta tai kampanjan tehokkuutta/tuloksellisuutta. Tietysti ravit -kampanja on osa Hippoksen ja Veikkauksen markkinointiyhteistyötä.