Hyppää sisältöön

Teppo Terävä nappasi kauden kymmenennen voittonsa Pony Expressissä

Meiju Rannan valmentaman ja ohjastaman ruunan kausi 2019 on sujunut loisteliaasti.

Teppo Terävä sai ansaitut taputukset Meiju Rannalta. Kuva: Hanna Laakso / Hippos

Loppusuoralla ponia näytti saavan vielä haasteen Viivi Pasasen ohjastamalta Marjaleenalta, mutta voitto oli kuitenkin lopulta varma.

”Se jää kärjestä vähän odottamaan muita”, Meiju Ranta kertoi voittajaseremonioissa. ”Täytyi vähän muistuttaa, että menehän nyt vielä.”

Ranta oli suurkilpailuvoitosta luonnollisesti iloinen ja hän kehui ponia vuolaasti.

Teppo Terävä on startannut tänä vuonna 24 kertaa, joista se on voittanut kymmenellä. Kuva: Hippos / Hanna Laakso

”Teppo Terävä on noussut nyt tosi hyvään kuntoon, mutta on sillä vielä paljon varaakin. En kuitenkaan moiti sitä yhtään.”

Meiju Ranta myös omistaa ponin yhdessä Minttu Rannan kanssa.

Oulun Pony Expressissä toiseksi sijoittuivat Marjaleena sekä Viivi Pasanen ja kolmanneksi Gerwalds Windra ja Veera Pasanen.

Pony Express 2019 tulokset Mobiilihepassa