Hyppää sisältöön

Tammapalkkioiden kehittäminen – vastaa kyselyyn ja vaikuta!

Uutta tammapalkkiota kehitetään jatkuvasti, jotta varmistetaan sen kohdistuminen mahdollisimman hyvin laadukkaan kotimaisen kasvatuksen tueksi. Suomen Hippos kartoittaa kyselyllä mielipiteitä tammapalkkiosta. Kysely on avoin 9.12. klo 12 saakka. Kerro mielipiteesi ja vaikuta!

Kuva: Suomen Hippos

Uuden kasvattajapalkkiojärjestelmän mukaiset tammapalkkiot on maksettu ensimmäistä kertaa marraskuun aikana. Kokonaissumma oli noin 240 000 e. Tammapalkkio on osa maa- ja metsätalousministeriön kautta Veikkaus Oy:n tuotoista hevoskasvatukseen kohdennettavaa palkkiojärjestelmää.  

 

Järjestelmää on tarkoitus kehittää edelleen mahdollisimman hyvin kotimaista kasvatusta tukevaksi. Suomen Hippoksessa on laadittu tammapalkkioita koskeva kysely, jonka myötä jokaisella on mahdollisuus päästä antamaan mielipiteensä ja vaikuttamaan. 

 

Koska palkkioperusteet ovat rotu- ja lajikohtaisesti hieman erilaiset, on kysymyksiä jaoteltu – voit halutessasi vastata kaikkiin tai ainoastaan itseäsi koskeviin kohtiin. Kyselyyn toivotaan vastauksia erityisesti tammansa 2019–2020 astuttaneilta, joille kysely on toimitettu myös sähköpostitse. Kyselyn tuloksia hyödynnetään Suomen Hippoksen jalostusvaliokunnan sekä ratsu- ja ponivaliokunnan työssä ja vuoden 2021 tammapalkkioperusteiden suunnittelussa.

 

Kysymyksiin on annettu vastausvaihtoehtoja, jotka vastaaja arvottaa tärkeyden mukaan. Lisäksi avoimissa kysymyksissä voi antaa mielipiteensä sanallisena. Kysely on avoin keskiviikkoon 9.12. klo 12 saakka.

 

Kaikille avoin kyselylinkki ohessa:

 

https://q.surveypal.com/Tammapalkkio

 

Kiitos mielenkiinnosta ja vastauksistasi. Kyselyn tuloksiin palataan Suomen Hippoksen kanavissa viikolla 52.

 

 

Lisätietoja:

 

Susanna Back

Jalostusinformaatikko

020 760 5251

susanna.back@hippos.fi