Hyppää sisältöön

Tähen Toivomus jyräsi kuninkuuskilpailun kärkeen avausmatkalla

Pauli Raivion valmentama ja Henri Bollströmin ohjastama Tähen Toivomus on kiinni ravikuninkuudessa ensimmäisen osalähdön jälkeen. Välähdyksen kuninkuuskilpailu pilaantui laukkaan maalisuoralla.

Henri Bollströmin ohjastama Tähen Toivomus on kuninkuuskisan ensikertalainen. Kuva: Hippos / Iita-Maria Ahtiainen

Ravikuninkaan ja -kuningattaren titteleistä taistellaan tänä viikonloppuna Lahdessa Jokimaan raviradalla. Lauantaina 3. elokuuta sekä kuningas- että kuningatarkandidaatit avasivat pelin ensimmäisillä, 2100 metrin osalähdöillä.

Kuninkuuskilpailun avausmatkan voittoon raatoi kisaan ensimmäistä kertaa urallaan osallistuva Tähen Toivomus. Ohjastaja Henri Bollström käänsi kahdeksanvuotiaan oriin kiriin, kun matkaa maaliin oli lähes kierros jäljellä.

”Mietin pitkään, lähdenkö vetämään kolmannen radan letkaa vai en, mutta hevonen tuntui niin jättihyvältä”, Bollström kertasi ratkaisua voittajaseremonioissa.

Ratkaisu oli oikea, sillä Tähen Toivomuksella riitti rutkasti voimia aina maaliin saakka. Voittoaika oli 23,7a/2140 metriä.

”Suoran alussa laitettiin kaikki peliin”, Bollström sanoi. ”Kyllä tämä on aivan mahtavaa, isoimmat ravit Suomessa, ja ajettavana sellainen hevonen, jolla on mahdollisuus pärjätä.”

Valmentaja Pauli Raivio kertoi, että Tähen Toivomuksen menossa on aiemmin tällä kaudella ollut epätoivottua jäykkyyttä, josta ei kuitenkaan lauantain osalähdössä ollut tietoakaan.

”Mikkelin startin jälkeen ei ole kummallista tehty. Uittamaan päästiin normaalia enemmän, kun oli se lämmin jakso. Olen vanhan kansan mies, Tähen Toivomuksen etukavioihin laitettiin viikolla tervaa ja tappuraa, sekä välipohjat. Johan alkoi oikea sävel löytyä”, Raivio kertoi hymyillen.

Hankasalmelainen Pauli Raivio tunnetaan suomenhevostaitajana. Raiviolla on ollut useita menestyshevosia, mutta Tähen Toivomus on niistä ensimmäinen, joka osallistuu kuninkuuskilpailuun.

Tähen Toivomuksen valmentaja Pauli Raivio. Kuva: Hippos / Iita-Maria Ahtiainen

Tähen Toivomuksen on kasvattanut Taisto Rautiainen. Sen omistavat Pauli Raivio ja Teri-Talli Oy. Hevosen hoitaja on valmentajan tytär Laura Raivio.

Keulassa juossut, Ville Korjuksen valmentama ja ohjastama Välähdys laukkasi maalisuoralla. Ensimmäisen osalähtö päättyi sen osalta hylkäykseen, mikä tarkoittaa, että Välähdys on ulkona myös kokonaiskilpailusta. Välähdys saa valmentajan halutessa osallistua sunnuntain kahdelle viimeiselle osamatkalle, mutta sen sijoituksia ei kuitenkaan oteta huomioon kokonaiskilpailussa.

Kuninkuuskilpailussa ensimmäisen osalähdön jälkeen toisena on Juha-Matti Paavolan luotsaama Metkutus, jonka ero kärkeen on 0,3 sekuntia. Kolmantena vaanii Juha Länsimäen ohjastama ja Pasi Teinin valmentama A.T. Veeti, sen ero Tähen Toivomukseen on 0,4 sekuntia.

Kuningatarkilpailun ensimmäisen osalähdön voitti Olavi Oja-Nisulan omistama, valmentama ja ohjastama Sävel-Taika.

Lahden Kuninkuusravien lauantain yleisömäärä oli 26 122 henkilöä. Kuninkuus- ja kuningatarkilpailun kaksi viimeistä osalähtöä ravataan sunnuntaina 4. elokuuta.

Kuninkuus- ja kuningatarkilpailun tulokset >
Vapaasti käytettäviä valokuvia > 

Lisätietoja: 

Hanna Laakso
Tiedottaja, Suomen Hippos
hanna.laakso@hippos.fi
040 837 8403