Hyppää sisältöön

Suuret kulttuurihankkeet -rahoitusta suomenhevosen alkuperän tutkimiseen

Alfred Kordelinin säätiö jakoi rahoitusta yhdeksälle tieteen ja kulttuurin hankkeelle. Uutena suuret kulttuurihankkeet –rahoitus myönnettiin suomenhevosen alkuperää selvittävään perustutkimukseen.

Suomenhevosen alkuperää selvittävän tutkimushankkeen innovatiivisuus ja monitieteisyys vakuuttivat Alfred Kordelinin säätiön, ja perustutkimukseen myönnettiin rahoitusta 109 000 euroa.

Säätiön mukaan tutkijat ovat olleet luovia ratkaistessan hevosten bioaineistojen keräyksen, ja näytteitä, esimerkiksi jouhia ja hampaita, on hankittu kansalaiskeräyksellä vuodesta 2017.

”Kansainvälisestikin ainutlaatuista on myös hevoshautojen arkeologinen tutkimus: hautanäytteistä voidaan laboratoriotutkimuksella eristää muinais-dna:ta, jonka avulla voidaan selvittää esimerkiksi suomenhevosen maantieteellinen levinneisyys”, kertoo säätiön toimitusjohtaja Erik Båsk.

Suomenhevosen historiallisten bioaineistojen tutkimushankkeesta vastaa Helsingin yliopiston Kulttuurien osasto. Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Luonnonvarakeskus ja Ypäjän hevosopisto.