Hyppää sisältöön

Suur-Hollola -välierien lähtölistat ovat selvillä – Elian Web matkaan huippuasetelmista

Suomessa syntyneiden lämminveristen yksi kauden suurimmista kilpailuista juostaan ensi viikonloppuna Lahden Jokimaan raviradalla. Lauantain kolmesta välierälähdöstä 12 valjakkoa selvittää tiensä sunnuntaina 5.7. kilpailtavaan Suur-Hollola-ajon finaaliin. Yksi välierien ja koko kilpailun kuumimmista nimistä on Katja Melkon valmentama Elian Web.

Elian Web 2 31052020 Sol Anu Leppänen
Elian Web on yksi Suur-Hollolan suurimmista suosikeista. Kuva: Anu Leppänen

 Suur-Hollola-ajot kokoavat Lahden Jokimaan raviradalle suomalaisen hevoskasvatuksen parhaimmiston, niin kylmäveristen kuin lämminveristen osalta. Kylmäveristen Suur-Hollola-ajon finalistit ovat jo selvillä, mutta lämminveriset juoksevat vielä kolme tasokasta välierälähtöä ennen sunnuntaina 5.7. ravattavaa finaalia. Loppukilpailupaikasta kamppailee 30 kivenkovaa valjakkoa.

Lauantain ensimmäisessä välierälähdössä huippupaikalta matkaan kiihdyttää Katja Melkon tallin Elian Web, joka on alkuvuoden aikana napannut Ruotsista mm. arvostetun Paralympiatravet-suurkilpailun voiton sekä esiintynyt Elitloppetin karsinnoissa. ”Eetun” kanssa samassa lähdössä nähdään mm. jälleen loistokautta kilpaileva Le Gros Bill sekä keväällä Ranskasta Suomeen palannut Majestic Man. Alkuvuoden aikana mm. Kavioliigassa menestystä niittäneet Shadow Of Brisbane sekä Hazelhen Hermes starttaavat matkaan myös kelpo asetelmista. Ensimmäisessä lähdössä nähdään lisäksi Suur-Hollola -alkukilpailujen voittajat Deangelo ja Twist Of Fate.

Alkukilpailujen kautta välieriin tiensä selvittivät yksitoista hevosta, ja loput valjakoista valittiin suoraan välieriin. Välierähevoset valitaan ottamalla huomioon edellisen kilpailuvuoden ja kuluneen kilpailuvuoden palkintosumma sekä kilpailijan paras aika vähintään 2000 metrin matkalla.

Lämminveristen Suur-Hollola-ajo, ensimmäinen välierä, 4.7.2020

Hotshot Luca kilpailee huippukunnossa. Kuva:Hippos/Anni Järvinen

Voittokantaan edellisessä startissaan  palannut Hotshot Luca kilpailee kelpo vireessä. Juhannuksena PowerParkissa taakse jäivät mm. T.Rex sekä Lexus Dream. Loistava kunto sekä erinomainen lähtöpaikka takaavat sen että Pekka Korven suojatti yksi on potentiaalisista finaalihevosista.  Hotshot Lucan kanssa samassa välierässä nähdään Ranskasta Suomeen viime viikolla palannut Whole Lotta Love, joka joutui Kymi Grand Prix’n kivenkovassa seurassa tyytymään häntäpään sijoituksiin. "Laten" suoritus oli kuitenkin maailmanluokan seurassa vakuuttava, ja kauden pääkilpailun finaalipaikka on täysin saavutettavissa.

Tammatähdet Stonecapes Queila ja Willow Pride selvittivät tiensä suoraan välieriin. Stonecapes Queila on esiintynyt kauden kolmessa startissaan vahvasti, vaikka voitot ovatkin kiertäneet. Härmässä menestymismahdollisuudet kariutuivat heikkoon lähtöpaikkaan ja viime vuoden EM-lähdön sankaritar teki takapareista voitavansa. Willow Pride kilpailee tutulla korkealla tasollaan. Jokimaan kavioura tuntuu sopivan tammalle, joka helmikuussa juhli Lahdessa Kavioliiga Grand Prix’n voittoa.

Lämminveristen Suur-Hollola-ajo, toinen välierä, 4.7.2020

Cameron Evo hakee revanssia. Kuva: Hippos/Hanna Laakso

Cameron Evon nimi nousee monelle esille viime vuoden Suur-Hollola-ajon finaalista puhuttaessa. Tuolloin maalisuoralla Harri Koivusen tallin huippuravuri lankesi laukalle kesken voittokamppailun. Revanssihenkeä on tänä vuonna ilmassa, kun 6-vuotias ori raivasi tiensä alkukilpailuiden kautta välieriin. Cameron Evon omistajaporukkaan lukeutuvat mm. Iivo Niskanen ja Jethro Rostedt.

Viime vuoden Suur-Hollolan kärkinelikosta tänä vuonna Jokimaalla nähdään vain Lexus Dream. Markku Niemisen suojatti vei kesäkuun alussa Killerin Eliitin voiton nimiinsä, ja vaikka edellinen startti juhannuksena päättyi pienoiseen pettymykseen, ei kunnossa pitäisi olla valittamista. Suur-Hollola-ajon takia Ranskasta Suomeen palasi myös Whole Lotta Loven tallikaveri Big Headache, joka esiintyy kotimaassaan reilun vuoden tauon jälkeen. Alkukilpailujen voittajista Club Nord Elit juoksee kolmannessa välierässä.

Lämminveristen Suur-Hollola-ajo, kolmas välierä, 4.7.2020

Lisätietoja Suur-Hollola -kilpailun säännöistä:

Lämminveriset

Kylmäveriset


Suur-Hollola -ajot ovat suomalaisen ravivuoden suurimpia lähtöjä. Lämminveristen loppukilpailun voittajalle luvassa on 120 000 euroa ja kylmäveristen ykköspalkinto on 37 500 euroa. Lämminveristen Suur-Hollola-ajon välierät järjestetään lauantaina 4.7.2020. Lämminveristen sekä kylmäveristen finaalit järjestetään sunnuntaina 5.7.2020. Molempina päivinä ravit alkavat kello 13.30 ja tapahtumia pääsee seuraamaan TotoTV:n sekä Ruutu+ ja C More palveluiden kautta. Antennitalouksissa ravit on seurattavissa lauantaina sekä sunnuntaina kanavapaikalta 26. Pieni määrä pääsylippuja Suur-Hollola -raveihin on myynnissä Jokimaan verkkosivuilla.