Hyppää sisältöön

Suomenhevosten Derby-karsinnat Hiiopin ja Landen Paukun nimiin

Jani Suonperän valmentama ja ohjastama Landen Paukku jatkoi voittamattomana, kun se otti uransa 11. ykkössijan viisivuotiaiden suomenhevosten Derby-karsinnasta. Ensimmäisenä ajetun karsintalähdön voitti Jukka Torvisen ohjastama Hiioppi.

Hiioppi oli viisivuotiaiden suomenhevosten Derbyn karsintojen nopein. Kuva: Hippos/Ida Laine

Ensimmäinen Jyväskylän Killerillä juostu Derbyn karsintalähtö oli Jukka Torvisen ohjastaman Hiiopin hallintaa. Aimo Vuorisalon valmentama ori kiihdytti ulkoradalta matkaan reipasta vauhtia ja haki keulapaikan ensimmäisellä takasuoralla. Siitä se sai hallita lähtöä maaliin asti varman näköisesti.

”Tällä on hyvä tyyli. Se oli innokas auton perään, mutta osaa hyvin pitää itsensä kasassa”, Torvinen kertoi.

”Ajattelin, että jos hetken saisimme siinä olla (Virin Varpun selässä) ja ajetaan eteenpäin vasta kun on tarve. Nämä lähdöt ovat vasta opiskelua tämän kanssa, aina päästään vähän eteenpäin.”

Anne-Marie Ljungqvistin ja Ari Kortelaisen kasvattama ja omistama Hiioppi nappasi karsintalähdöstä uransa viidennen voiton yhdeksästä startistaan. Viime vuonna se sijoittui nelivuotiaiden kriteriumissa toiseksi.

Torvisen mukaan oriilla on vielä varaa parantaakin. Killerillä karsinnan voitto irtosi ajalla 26,6a/2140 metriä.

”Tällä on vauhtia ja se on ravivarma. Se on vähän kääntämätön kortti, mutta tuntuu että on paljonkin vielä varastossa.”

Lähdön suosikkeihin kuulunut Vixeli ei tehnyt finaaliin selviämisestä helppoa, mutta valmentaja-ohjastaja Tapio Perttunen taiteili oriin vielä kahden laukankin jälkeen neljänneksi.

Landen Paukku on voittanut kaikki uransa 11 starttia. Kuva: Hippos/Iita-Maria Ahtiainen

Landen Paukun rajat yhä näkemättä


Toisessa karsintalähdössä ennakkosuosikin viitta oli Jani Suonperän ja Landen Paukun harteilla. Suonperän valmentama, omistama ja kasvattama ori ei ole vielä kohdannut parempaansa, eikä sille löytynyt haastajia Killerilläkään. Derby-karsinnan voitto tuli helposti ajalla 28,1a/2140m.

”Ajelin niin hiljaa kun pystyin, tämä on niin hyvä hevonen että voi ajaa mistä haluaa”, Suonperä tuumasi vähäsanaisesti voittajahaastattelussa.

Suonperä haki tyytyväisenä kiihdytyksessä paikan Teemu Okkolinin Sippimiehen rinnalta, eikä kukaan uskaltanut lähteä kiertämään Kuninkuusravien Pikkukunkussakin nähtyä keulaparia.

Pikkukunkun tapainen voittotaistelu jäi kuitenkin näkemättä, kun Sippimies sortui harha-askelille viimeisessä kaarteessa. Okkolinin suojatti ehti vielä neljänneksi ja finaaliin, mutta Landen Paukun haastajaksi siitä ei enää sen jälkeen ollut.

”En tiedä ratkaisiko laukka, harmi tietysti Sippimiehen kannalta. Lahdessa ajettiin toisinpäin, ei tämä paikanvaihto minua haitannut yhtään. Tämä on tosi rehti menijä, vaikka vähän jäi odottelemaan lopussa”, Suonperä kertasi.

”11 kertaa tätä on lähdön jälkeen loimitettu, mutta rajoja ei ole vielä katsottu.”

Molemmista karsintalähdöistä finaaliin eteni kuusi parasta.

Keskisuomalainen Derby ajetaan 24.8. Superlauantain yhteydessä, ja sen ykköspalkinto 45 000 euroa. Superlauantaina ykköstason raviurheilusta pääsee nauttimaan kahdella paikkakunnalla yhtä aikaa, kun Jyväskylän Killeri ja Porin ravirata isännöivät lauantain pääraveja.

Lähtöradat finaaliin:

1 Hiioppi

2 Landen Paukku
3 Virin Varpu
4 Eskolan Jyräys
5 Vixeli
6 Sippimies
7 Milsger
8 Rokkoff

9 Heporix
10 Ypäjä Luotsi
11 Tohtori
12 Tinderi

Ravipäivän tulokset Mobiilihepassa >

Lisätiedot:

Suvi Hakkarainen, viestintäpäällikkö, Suomen Hippos
p. 040-7760530
suvi.hakkarainen@hippos.fi