Hyppää sisältöön

Suomenhevosten alasajo Hevosopistolla ei ole Suomen Hippoksen tahtotilan mukainen

Perjantaina 19. lokakuuta Hevosurheilulehdessä julkaistussa artikkelissa kerrotaan Hevosopiston linjauksesta ajaa voimakkaasti alas suomenhevosten määrää. Suomen Hippos on yksi Hevosopiston omistajatahoja, mutta suomenhevosten ja suomenhevoskasvatuksen poistaminen Hevosopistolta ei ole Suomen Hippoksen linjausten mukainen. Suomen Hippos edellyttää asian jatkokäsittelyä Hevosopiston hallituksessa.

Hevosopistolla on pitkä historia suomenhevoskasvatuksen toimijana. Määrätietoinen kasvatustoiminta on tuottanut menestyviä suomenhevosia sekä ravi- että ratsastuspuolelle. Hevosopisto on ollut mukana kehittämässä suomenhevoskasvatusta, panostaen myös koulutukseen sekä tapahtumien järjestämiseen. Pitkäjänteisen työn tuloksena on esimerkkinä kansallisella tasolla suosituin ratsastusurheilun tapahtuma, Suomenratsujen kuninkaalliset.

Kuluvan vuoden aikana Suomen Hippos on rakentanut yhteistyötä suomenhevosyhdistyksen kanssa, tavoitteena nimenomaan suomenhevosen kiinnostavuuden lisääminen sekä brändin kirkastaminen. Tätä työtä tullaan myös jatkamaan.

Suomen Hippoksen näkökulmasta suomenhevonen on ja tulee olemaan merkittävä osa suomalaista hevostaloutta ja sen tulevaisuuden näkymät ovat hyvät. Suomenhevosen säilyminen sekä urheilu- että harrastustoiminnassa, kuten myös populaation elinvoimaisuuden varmistaminen, ovat tärkeitä asioita Suomen Hippoksen toiminnassa.

Lisätietoja:

Vesa Mäkinen

toimitusjohtaja

Suomen Hippos ry

p. 040 532 8923