Hyppää sisältöön

Suomen supertamma Ranch Kelly mukana Ranskan Talvimeetingin avauspäivässä

Mäntyharjulaisen harrastajavalmentaja Anne Luttisen suojatti, kymmenvuotias tamma Ranch Kelly jatkaa Ranskan valloitustaan keskiviikkona 31. lokakuuta. Kello 14.47 Suomen aikaa starttaava lähtö on katsottavissa Veikkauksen TotoTV:ssä.

ranch kelly bordeaux 2
Ranch Kelly ja Hannu Torvinen Ranskassa Bordeaux'n raviradalla. Kuva: Leena Alerini

Ranch Kelly juoksee Pariisissa Vincennesin raviradalla Talvimeetingin avauspäivän ensimmäisessä lähdössä, jossa ovat mukana muun muassa vastustajat Traders ja Carat Williams.

Valmentaja Anne Luttinen kävi ajamassa tammalla viimeistelylenkin tiistaina. Hän raportoi, että hevonen vaikutti oikein hyvältä.

”Kelly oli varsin pirteä. Sille jäi vielä lenkin jälkeen sellainen kiva pikku töhötys päälle, mikä tarkoittaa sen kohdalla yleensä pelkästään positiivisia asioita”, Luttinen sanoo.

Kilpailu on suomalaistammalle kolmas Ranskassa. Ensimmäisessä lähdössään Ranskassa Ranch Kelly juoksi voittoon ME-tuloksella ja tienasi 31 500 euroa. Toisessa kilpailussa tamma sijoittui kovassa seurassa neljänneksi.

Keskiviikon startissa vastus on jälleen kivenkova. Spekulointia ennakkoon lisää myös lähdön lähetystapa, ranskalainen voltti, joka poikkeaa Suomen volttilähetystavasta. Valmentaja Luttinen uskoo, että luottokuski Hannu Torvinen ottaa lähdön varman päälle. Torvinen matkustaa Ranskaan keskiviikkona.

”Itseäni mietityttää, miten käy, jos tamma joutuu pyörimään niin sanotusti ruuhkassa, kuten ranskalaisessa voltissa voi käydä”, Anne Luttinen sanoo.

Luttinen toteaa, että vaikka menestystä keskiviikon lähdössä ei tulisikaan, on jo kokemuksena hieno päästä mukaan Talvimeetingin avajaispäivään.

”Tämä matkamme Ranskaan on ollut jo tähän asti aivan uskomaton, ja minusta tämä hieno asia koko suomalaiselle raviurheilulle. Minulle on tärkeää, että Hannu Torvinen on pysynyt tässä kuviossa näin mukana. Niin Ranskassa starttaa suomalaisvaljakko”, Luttinen kuvailee.

Tuleva startti on nimeltään Prix des Cevennes. Sen kokonaispalkintopotti on 110 000 euroa, ja voittajalle on luvassa 49 500 euroa.

Kelly’s Teamin omistaman Ranch Kellyn kiertue Ranskassa jatkuu toistaiseksi. Hevonen ja valmentaja asuvat Saara Jalastin ja Jean Baudronin Haras de la Ferme -hevostilalla.

Anne Luttinen kertoo, että mikäli Ranch Kellyllä on keskiviikon startin jälkeen kaikki kunnossa, se juoksee seuraavan lähtönsä todennäköisesti maanantaina 12. marraskuuta.  

Lisätietoja:

Hanna Laakso, tiedottaja, Suomen Hippos
hanna.laakso@hippos.fi
puh. 040 837 8403