Hyppää sisältöön

Suomen kansainväliset suurkilpailut ja suomalainen raviosaaminen esillä Prix d’Amérique -viikonloppuna Pariisissa

Kuvassa vuoden 2020 Prix d'Ameriquen voittaja Face Time Bourbon. Kuva:Hippos/Suvi Hakkarainen

Suomen Hippos, Kouvolan ravirata ja Vermo Areena järjestävät yhteisen tilaisuuden Prix d’Amérique -viikonlopun avaavilla perinteisillä Expo Etalons -messuilla Vincennesin raviradalla. 

”Lähdemme Pariisiin esittelemään suomalaista raviosaamista ja rakentamaan positiivista Suomi-kuvaa kansainväliselle yleisölle niin tapahtumaosaamisen kuin koko suomalaisen hevostalouden näkökulmasta”, Suomen Hippoksen viestintä- ja markkinointijohtaja Saara Iivari kertoo.

”UET:ssa on oltu myös hyvin kiinnostuneita Kuninkuusraveista ainutlaatuisena oman kansallishevosemme tapahtumana, joka hyppäsi eurooppalaisten kävijätilastojen kärkeen viime vuonna.”

Sekä Finlandia-Ajo että Kymi GP kuuluvat uudistuvaan eurooppalaiseen UET Trotting Masters -kilpailusarjaan. Esillä osaston materiaaleissa ovat myös muut kansainväliset suurkilpailut St Michel ja Seinäjoki Race.

”Suomalainen raviurheilu on ansainnut paikkansa Euroopan kärkimaiden joukossa. On kunnia esitellä tätä kokonaisuutta Suomen Hippoksen juhlavuotena kansainväliselle kohderyhmälle. Suomen kansainväliset suurkilpailut, ja ennen kaikkea suomalainen alan osaaminen sekä hevosmiestaito ovat korkeasti arvostettuja Euroopan suurimmissa ravimaissa”, Kouvolan raviradan toiminnanjohtaja Arto Hytönen kiteyttää kansainvälisen toiminnan merkitystä.

”Jokainen menestyvä urheilulaji tarvitsee kansainvälisyyttä ja sen arvo tulee korostumaan mahdolliseen lisenssimarkkinaan suunnatessa”, Vermo Areenan toimitusjohtaja Heikki Häyhä jatkaa.

Expo Etalons -tapahtuma alkaa perjantaina 27.1. klo 8.00 ja kestää koko päivän. Prix d’Amérique on Ranskan suurin ravitapahtuma, ja sen päälähtöä pidetään eräänlaisena ravien maailmanmestaruuskilpailuna, jossa voittajan palkinto on 450 000 euroa.

Viikonlopun aikana kokoontuvat myös Euroopan ravijärjestö UET:n hallitus sekä yleiskokous, joihin myös Suomen Hippos osallistuu.

Lisätietoja:

Viestintä ja markkinointijohtaja Saara Iivari, Suomen Hippos, saara.iivari@hippos.fi, p. 040 569 6597

Toimitusjohtaja Heikki Häyhä, Vermo Areena, heikki.hayha@vermo.fi, p. 044 301 8363

Toiminnanjohtaja Arto Hytönen, Kouvolan ravirata, arto.hytonen@kouvolanravirata.com, p. 040 730 0089