Hyppää sisältöön

Suomen Hippos ry:n hallitustiedote

Hallitus käsitteli vuoden ensimmäisessä kokouksessaan investointitukia ja valitsi edustajat eri yhteisöihin vuodelle 2013.

INVESTOINTITUET 2013

Vuonna 2013 investointiavustuksia on käytettävissä yhteensä 100 000 euroa. Avustukset maksetaan Fintoton varoista.

EDUSTAJIEN VALINTA ERI YHTEISÖIHIN VUODELLE 2013

VALIOKUNNAT JA MUUT TOIMIELIMET

SÄÄNTÖVALIOKUNTA

Ismo Kovanen (pj.), Olavi Haanketo, Jukka-Pekka Kauhanen, Markku Elfving, Henri Talonpoika, Jukka Niskanen, Juhani Junttila (siht.). Kutsuttavana asiantuntijana Risto Rydman ja Janne Ekholm

JALOSTUSVALIOKUNTA

Esitys: Kristiina Ertola (pj.), Erkki Lagerstam, Mikko Väisänen, Markku Punkari, Toini Immonen, Mitja Nummenmaa, Matti Ojala, Hannu Ala-Korpi, Eero Perttunen sekä Terttu Peltonen (siht.).

ORINÄYTTELYLAUTAKUNTA

Terttu Peltonen (pj.), Eero Perttunen (vpj.), Jukka Huuskola, Ari Hartikainen, Heidi Sihvo, eläinlääkärinä Martti Tala (Jussi Ala-Huikku)

ohjaskoe Jari Ansio ja Risto Tupamäki (Ilkka Korpi). Hippoksen eläinlääkäri osallistuu valiokunnan toimintaan tarvittaessa.

RATSU- JA PONIVALIOKUNTA

Ilona Pykäläinen, Håkan Wahlman, Anne Klemola, Anna Kärkkäinen, Anu Korppoo, Tiina Kuosmanen, Kristiina Ertola, ja Minna Toivonen. Sihteerinä toimii jalostuspalveluiden ratsu- ja ponipuolen tiimivetäjä.

RATSUROTUJEN TAMMA- JA VARSA-ARVOSTELULAUTAKUNTA

Kirsi Lehtonen (pj), Maria Möller, Marianna Paavolainen, Anna Pajanen, Ilona Pykäläinen, Tuula Pyöriä, Tarja Sopen-Luoma, Annu Stenqvist, Marjo Sutinen, Outi Talvi

Lisäksi voidaan käyttää kotimaisia ja ulkomaisia asiantuntijoita.

RATSUROTUJEN ORILAUTAKUNTA

Orilautakunnan puheenjohtaja: Anna Pajanen

Rakennetuomarit: Anna Pajanen (pj), Maria Möller (vpj)

Askellajituomarit: Anne-Mari Pekonen

Estetuomarit: Carl-Harry Frey

Testitarkkailija: Jari Olkkonen

Koeratsastaja askellajihevoset: Siiri Kyrö (hevoset ja ponit)

Koeratsastaja estehevoset:

Eläinlääkärit: Laura Muilu ja Leena Karma

Lisäksi voidaan käyttää kotimaisia ja ulkomaisia asiantuntijoita.

PONIEN ORILAUTAKUNTA

Orilautakunnan puheenjohtaja: Anna Pajanen

Rakennetuomarit: Anna Pajanen (pj), Tuula Pyöriä (vpj)

Valjastuksen ja ajokokeiden valvoja: Jari Olkkonen

Ratsastus- ja ajokokeiden valvoja: Tiina Loisa

Koeratsastaja: Siiri Kyrö

Eläinlääkärit: Laura Muilu ja Leena Karma

Lisäksi voidaan käyttää kotimaisia ja ulkomaisia asiantuntijoita.

ERKKI RAJAKOSKEN RAHASTON HOITOKUNTA

Kristiina Ertola (pj.), Ilkka Alitalo, Riitta-Mari Tulamo, Markku Elfving, Ari Hartikainen ja Outi Hieta (siht.).

ELÄINKILPAILUJEN ANTIDOPING-TOIMIKUNTA

Hippoksen eläinlääkäri ja Martti Tala.

C-AJOLUPAKURSSIEN VALVOJAT

Jari Ansio (pj.), Jukka-Pekka Kauhanen, Veli Nurminen, Antti Serkamo, Pasi Pykäläinen, Timo Niemelä, Markku Elfving, Kimmo Palva (siht.)

KUNINKUUSRAVIEN PÄÄTOIMIKUNTA

Heikki Kinnunen, Samuli Pohjamo, Kari Haapiainen ja Jukka Niskanen sekä Fintoton edustaja kutsuttuna asiantuntijana.

HEVOSTIETOKESKUS SUOMEN HIPPOKSEN JÄSENEKSI                  

Suomen Hevostietokeskus ry hyväksyttiin hallituksen päätöksellä Suomen Hippos ry:n jäseneksi.

                   

POSITIIVISET LÄÄKEAINENÄYTTEET

Joensuun raveissa 25.11.2012 löytyi positiivinen lääkeainenäyte. Quality Pilot -nimisen hevosen lääkeainetestinäytteestä löytyi diklofenaakkia, joka on tulehduskipulääkeaine. Hevosille käytetään yleisesti iholle levitettävää Voltaren-geelivalmistetta, joka on reseptivapaasti apteekista saatava tuote. Vuoden 2012 ravikilpailusääntöjen mukaan tulehduskipulääkettä sisältävien aineiden käyttö paikallisesti on kielletty seitsemän vuorokautta ennen kilpailua ja suun kautta annettuna kilpailuvaroaika on 14 vuorokautta.

Hallitus päätti asettaa hevosen vastuuvalmentajan Asta Länsikedon kahden kuukauden kilpailukieltoon ajalle 22.1.-23.3.2013. ja 200 euron sakkoihin. Valmentajan kilpailukielto koskee hänen kokonaan omistamia hevosia sekä toimimista ohjastajana, vastuullisena valmentajana ja hevosenkäsittelijänä ravikilpailusääntöjen perusteella järjestettävässä kilpailutoiminnassa. Hevonen vapautettiin kilpailukiellosta.

                     

HALLITUKSEN KOKOUSOHJELMA VUONNA 2013      

Hallitus ke 28.2. klo 9.30

Hallitus ke 20.3. klo 9.30

Hallitus pe 26.4. klo 15.00

Hallitus ke 15.5. klo 9.30

Valtuuskunta ke 15.5. klo 13.00

Hallitus ke 19.6. klo 9.30