Hyppää sisältöön

Suomen Hippos muistuttaa turvallisuuskäytännöistä näyttelyissä ja tunnistuskäynneillä

THL suosittaa kansalaisille kasvomaskien käyttöä tietyissä tilanteissa toisten ihmisten suojaamiseksi. Myös Suomen Hippos ohjeistaa toimihenkilönsä ja yhteistyökumppaninsa suojautumiseen ja hyvään hygieniaan tilaisuuksissaan ja tapahtumissaan. Tunnistajat noudattavat hyvää hygieniaa ja tarvittavaa vaatteiden ja varusteiden vaihtamista tilojen välillä.


Tunnistuksiin liittyvät tilakäynnit toteutetaan turvallisuusohjeita noudattaen. Tunnistajat käyttävät tunnistustilanteessa maskia.Kuva: Suomen Hippos

THL suosittaa kansalaisille kasvomaskien käyttöä tietyissä tilanteissa toisten ihmisten suojaamiseksi. Kasvomaski on yksi keino ehkäistä koronavirustartuntojen leviämistä. Ensisijaisen tärkeää on edelleen noudattaa 1 - 2 metrin turvavälejä aina kun mahdollista, pestä käsiä, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan sekä välttää kasvojen koskettelua. Oireisena tulee välttää sosiaalisia kontakteja ja hakeutua välittömästi koronatestiin. 


Maskin käytöstä ja muusta suojautumisesta Hippos on ohjeistanut omat toimihenkilönsä sekä hevosjalostusliittojen tunnistajat. Näyttelyihin ja muihin tilaisuuksiin osallistuville asiakkailleen Hippos ohjeistaa seuraavaa: 

  

·       Hevosen kanssa asioidessa pyritään siihen, että hevosta käsittelee ja sen mukana liikkuu vain yksi ihminen. 

·       Hevosen mukana olevalle henkilölle suositellaan maskin käyttöä. Asiakkaat hankkivat maskinsa itse. 

·       Asiakkaita kehotetaan perehtymään ennalta turvaväli- ja hygieniasuosituksiin sekä maskin käyttösuosituksiin lähikontakteissa. 

·       Arvostelu-/mittaus-/näytteenottopaikalla on kerrallaan yksi hevonen/poni, seuraava odottaa ulkona 

·       Tuomarit eivät ole lähikontaktissa osallistujien kanssa, joten palkinnot ym. noudetaan Hippoksen toimihenkilöltä oman arvostelun jälkeen. 


Huomioi myös hevosten terveys: mikäli tallin hevosilla on todettu tarttuvia tauteja, ethän pyydä tunnistajaa paikalle tai tuo hevosta näyttelyyn.   

  

Tunnistuksiin liittyvät tilakäynnit toteutetaan turvallisuusohjeita noudattaen. Tunnistajat käyttävät tunnistustilanteessa maskia. Lisäksi tunnistajat pyrkivät pitämään päivittäisten tilakäyntien aikataulun turvallisuuden kannalta riittävän väljänä, joten huomioi tämä tunnistusaikaa varatessasi. Jos kuulut riskiryhmään, neuvottele tunnistajan kanssa etukäteen tarvittavista ylimääräisistä varotoimista tilakäynnin yhteydessä.  


Suomeen tuotavien hevosten tunnistuspyyntöjen osalta pyydämme noudattamaan THL:n ohjeistamia karanteeniaikoja (10 vrk). Mikäli tunnistus on pakollista kilpailutoiminnan osalta toteuttaa karanteeniajan puitteissa, sovithan poikkeuskäytännöistä huolellisesti tunnistajan kanssa ennakkoon. 


Suomen Hippos seuraa koronatilanteen etenemistä ja THL:n oheistuksia ja suosittelee tätä myös asiakkailleen, yhteistyökumppaneilleen ja tilaisuuksiinsa osallistujille. Ennakko-ohjeet vain oireettomana osallistumisesta, hygieniasta ja turvaväleistä koskevat kaikkia Suomen Hippoksen tapahtumia, tilaisuuksia ja toimintoja. 


  


  

Lisätietoja: 


Minna Mäenpää 

jalostusjohtaja 
020 760 5250 
040 511 2067 
minna.maenpaa@hippos.fi