Hyppää sisältöön

Suomen Hippos ja Yle solmivat kolmen vuoden sopimuksen Kuninkuusravien tv-lähetyksistä

yleiskuva raveista

Kuva: Hippos/Juho Hämäläinen

Ylen kattavat lähetykset Kuninkuusraveista saavat jatkoa myös kolmena seuraavana vuonna. Päätapahtumien huippu-urheilukoosteiden lisäksi Kuninkuusravipäivien tapahtumat lähetetään suorana lähetyksenä Yle Areenassa.

”Kuninkuusravit ovat kansanjuhla, ja yksi Suomen suurimmista kesätapahtumista, jonka merkitys kotimaiselle raviurheilulle on sanoin kuvaamaton. Kuninkuusravien tunnelmaan pääsee totta kai parhaiten paikan päällä, mutta koemme erittäin tärkeäksi, että Kuninkuusravien huippu-urheilua voi seurata myös kotisohvalta”, kertoo Suomen Hippoksen viestintä- ja markkinointijohtaja Saara Iivari.

Tänä vuonna Forssassa järjestetyt Kuninkuusravit olivat kävijämäärällä mitattuna vuoden 2022 suosituin ravitapahtuma Euroopassa.

Raviurheilun ja suomenhevosten juhlaa seurattiin tiiviisti myös kotikatsomoissa – lauantaina ja sunnuntaina esitettyjä tunnin mittaisia koostelähetyksiä seurasi Yle TV2 -kanavalla tavoittavuus yli 360 000 katsojaa ja keskikatsojamäärä 135 000. Yle Areenan yli 8 tuntista suoraa lähetystä ja sen tallennetta on katsottu Areenassa yhteensä yli 237 000 kertaa.

”Kuninkuusravit on kotimaisen raviurheilun suurin vuotuinen näyttämö. Kuninkuusravit on tapahtumana järjestäjäpaikkakunnille merkittävä raviyhteisön ja yleisön kohtaamispaikka. On hienoa, että monivuotisen sopimuksen myötä voimme tarjota tapahtuman kaikille suomalaisille vapaasti katsottavaksi jatkossakin”, iloitsee Ylen urheiluoikeuksien päällikkö Riku Saaranluoma.

Nyt tehty lähetyssopimus kattaa vuoden 2023–2025 Kuninkuusravit Kouvolassa, Jyväskylässä ja Oulussa.

”Kuninkuusravit ovat vuodesta toiseen puhutuin yksittäinen ravitapahtuma lajiväen keskuudessa, mutta myös näyteikkuna lajiin sitä tuntemattomalle. Yle Areenan suorassa lähetyksessä voimme kertoa lajin nykyisyydestä ja taustoista ja innostaa raveja harvemmin seuraavat mukaan. Kolmen vuoden mittainen sopimus mahdollistaakin nyt jatkuvuuden kautta syvemmän suunnittelun, jatkaa Saara Iivari.

Suomen Hippos kilpailuttaa kuninkuusravilähetysten tuotantoyhtiön sopimuskaudeksi vuoden 2023 alussa. Vuoden 2023 Kuninkuusravit kilpaillaan 4.–6.8. Kouvolassa.

Vuoden 2022 lähetykset ovat katsottavissa Yle Areenasta:

Lauantain lähetys

Sunnuntain lähetys

Lauantain koostelähetys Yle TV2

Sunnuntaina koostelähetys Yle TV2

Lisätietoja:

Viestintä- ja markkinointijohtaja Saara Iivari, saara.iivari@hippos.fi tai p. 040 569 6597