Hyppää sisältöön

Suomen Hippoksen hallitustiedote

Yhteispohjoismaista tutkimusrahoitusta  valmistellaan

MTT:n linjaukset hevostutkimuksen osalta ovat muodostumassa uhkaksi suomalaiselle hevostutkimukselle. Tästä syystä on tarpeen tarkastella hevostalouskertymästä tutkimustoimintaan käytettävien resurssien kohdentamista.

Asiaa on valmisteltu MTT:n sekä Suomen Hippos ry:n ja Suomen Ratsastajainliiton kanssa. Nyt suunnitellun prosessin lähtökohtana on, että nämä tahot esittävät maa- ja metsätalousministeriölle, että Suomi lähtee mukaan yhteispohjoismaiseen hevostutkimuksen rahoitusjärjestelmään.

Suomen Hippos kannattaa esitetyn toimintamallin jatkovalmistelua seuraavin ehdoin: Suomen rahoitusosuudeksi esitetään 336 000 euroa, josta MTT:n budjettiin ohjattavasta totalisaattorikertymästä saatava rahoitus muodostaa 50 prosenttia, ja valtio/MMM osoittaa vastaavan summan eli 168 000 euroa.

Tutkimusresurssien vahvistaminen on Suomen hevostalouden ja suomalaisen hevostutkimuksen kannalta tärkeätä. Malli voi lisätä hevostutkimuksen rahoitusta Suomessa. Esitetty malli tarjoaa suomalaiselle tutkimukselle väylän kansainväliseen yhteistyöhön ja rahoituslähteille. Tutkimuksen kansainvälistyminen on välttämätöntä tutkimuksen ja elinkeinon menestymiselle.

Samalla Suomi pääsee vaikuttamaan tutkimuksen ohjaamiseen ja rahoituksen kohdentamiseen Pohjoismaissa ja kansainvälisissä yhteishankkeissa. Toiminnalla varmistetaan osaamisen kehittyminen ja uusien tutkijoiden ja asiantuntijoiden kouluttaminen, kun rahoitettavissa hankkeista priorisoidaan niitä, joissa on mukana tohtorinväitöskirjantekijä.

Kilpailukalenterin valmistelu vuodelle 2012

Kilpailukalenterin valmisteluprosessi on käynnistynyt. Kalenterin valmistelu etenee siten, että ensimmäisessä vaiheessa päätetään V75-tapahtumat, muut profiilipäivät ja kesäravit. Näitä koskevat ratkaisut tehdään kesäkuun kokouksessa kiintiöiden suhteen.

Kilpailutarjontaa täydentävien päivien suhteen kiintiöratkaisut tehdään lopullisesti hallituksen syyskuun kokouksessa. Kalenterin 1. versio lähtee radoille kesäkuun aikana. Suurempia rakenteellisia muutoksia kalenteriin ei tässä vaiheessa esitetä.

Resurssien ja tuotonjaon käytäntöjen kehittäminen

Resurssien ja tuotonjaon käytäntöjen kehittämistyö jatkuu Suomen Hippoksen ja raviratojen yhteistyönä. Kehittämisessä kiinnitetään huomiota muun muassa profiilipäiviin, kohdekorvauksiin ja palkintotukiin.

Hallituksen kokousohjelma


Hallitus (5)          ke 18.5. kilpailukalenteri
Valtuuskunta      ke 18.5. kevätkokous
Hallitus (6)          ke 8.6. kilpailukalenteri, ansiomerkit
Yhteiskokous      ke 8.6. Hippoksen ja Fintoton hallitukset