Hyppää sisältöön

Suomen Hippoksen hallitus esittää valtuuskunnalle, että kuninkuus- ja kuningatartittelit jaetaan myös tänä vuonna

Suomen Hippoksen hallitus kokoontui keskiviikkona viikoittaiseen kokoukseensa. Asialistalla oli muun muassa iso Kuninkuusraveja koskeva kokonaisuus sekä valtuuskunnan ylimääräisen sekä varsinaisen kevätkokouksen asiat.

Suomen Hippoksen hallitus käsitteli keskiviikkona Kuninkuusraveihin liittyvää kokonaisuutta ja päätti esittää valtuuskunnalle, että kuninkuus- ja kuningatartitteleistä kilpaillaan vuonna 2020 Seinäjoella. Kuva: Hippos/Hanna Laakso

Kuninkuusravit


Hippoksen hallitus käsitteli kokouksessaan isoa Kuninkuusraveihin liittyvää kokonaisuutta. Koronaviruspandemia on vaikuttanut yhteiskuntaan ja ravitalouteen näkyvästi, ja hallitus koki, että asiaa on syytä tarkastella vielä kokonaisuudessaan ja tarkentaa valtuuskunnan kevätkokoukseen tehtäviä esityksiä.

Hallitus päätti jo aiemman päätöksen mukaisesti esittää, että Seinäjoelle vuonna 2020 ja Forssaan vuonna 2021 myönnettyjen Kuninkuusravien järjestämisoikeudet siirretään vuosille 2021 ja 2022. Seuraavat Kuninkuusravien järjestämisoikeudet esitetään myönnettäväksi vuonna 2023 Kouvolaan ja 2024 Jyväskylään.

Lisäksi hallitus päätti esittää valtuuskunnalle, että kun järjestämisoikeuksia siirretään eteenpäin koronapandemiasta johtuen, valtuuskunta valitsee vallitsevissa poikkeusoloissa myös vuoden 2025 järjestäjäpaikkakunnan. Järjestäjä valitaan Kuninkuusraveja vuosille 2022-2024 hakeneiden paikkakuntien joukosta. Kuninkuusraveja ovat määräaikaan mennessä hakeneet vuosille 2022-2024 Lappeenranta, Kaustinen/PowerPark, Oulu, Tampere, Vermo, Kouvola sekä Jyväskylä. Hallitus esittää valtuuskunnalle, että vuoden 2025 Kuninkuusravien järjestäjäksi valitaan Oulu.

Kuninkuusravikokonaisuuden toinen osa käsitteli Seinäjoen viikonloppua 31.7.-2.8.2020. Hallitus kävi keskustelun Kuninkuusravien merkityksestä hevosalalle sekä ravitaloudelle vallitsevassa poikkeustilanteessa ja toi esille myös hevosalan toimijoiden vahvan kannanoton Kuninkuusravien ajamisen puolesta myös koronan varjostamana poikkeusvuonna. Hallitus päätti, että vuoden 2020 kuninkuus- ja kuningatartitteleistä kilpaillaan Seinäjoella 31.7.-2.8. ilman yleisöä. Kilpailun järjestäjälle halutaan tällä linjauksella taata työrauha tapahtuman valmisteluun, sillä yli 500 henkilön yleisötapahtumien rajoitus on voimassa vielä tapahtuman alkaessa.

Kuninkuusraveihin liittyvät päätökset vahvistetaan valtuuskunnan kevätkokouksessa 24.6.2020.

Hallitus keskusteli myös mediassa esiin nousseesta Kuninkuusravien siirtomahdollisuudesta toiselle paikkakunnalle vuonna 2020 ja totesi, että se ei ole mahdollista Seinäjoelle jo tälle vuodelle myönnettyjen tukien vuoksi.

Ylimääräiset kilpailupäivät

 

Hallitus päätti kilpailuosaston esityksen mukaisesti myöntää lisäpäivän Jyväskylän raviradalle 11.7.2020. Jyväskylä anoi lisäpäivää, kun Jämsä perui ravinsa 11.-12.7. Lisäpäivän myötä Keski-Suomen ravitarjontaa pystytään tasapainottamaan heinäkuussa.

Hevosalan tukikokonaisuus 2020


Maa- ja metsätalousministeriölle toimitettiin välittömästi edellisen hallituksen kokouksen jälkeen esitys kilpailutauon aikana käyttämättä jääneen palkintotuen siirtämisestä kasvattajapalkintojen ja kesäratojen tukipäätöksiin. Säästynyt palkintosumma ei kuitenkaan riitä kattamaan näiden kahden päätöksen osalta kokonaisuutta, ja ministeriön mukaan osapäätösten tekeminen ei ole mahdollista. Hallitus päätti myöntää kesäratojen palkintotukiin tarvittavan lainan, jonka radat sitoutuvat maksamaan lainan takaisin heti maa- ja metsätalousministeriön palkintotuen tulouttamisen jälkeen. Lainarahoituspäätöksiä on aiemmin tehty maakuntaratojen palkintotuen osalta. Valtionapuna maksettavien kasvattajapalkintojen kohdalla on kuitenkin odotettava ministeriön päätöstä, eikä Hippos voi toimia maksajana ministeriön ohitse.

Valtuuskunnan kevätkokous ja ylimääräinen kokous

 

Hippoksen hallitus päätti edellisessä kokouksessaan kutsua koolle ylimääräisen valtuuskunnan kokouksen sekä valtuuskunnan kevätkokouksen Jyväskylään 24.6. Ylimääräinen kokous pidetään ennen kevätkokousta. Keskiviikkona hallitus päätti hyväksyä molempien kokousten kutsut sekä esityslistat.

Hallitus kävi myös keskustelun tulevaisuustyön suuntaviivoista, jotka esitellään valtuuskunnalle kevätkokouksessa.

Muut asiat

Hallitus käsitteli KOy Tulkintorin kauppahinnan sijoitussuunnitelmaa, jotta voidaan varmistaa kauppahinnan ammattitaitoinen sijoittaminen parhaalla mahdollisella tavalla.

Ajankohtaisissa asioissa vt. toimitusjohtaja päivitti tilanteen poikkeusoloihin valmistelevien ravikilpailujen osalta ja kertoi kilpailujen sujuneen erittäin hyvin. Rajoitusten purkamista valmistellaan Suomen Hippoksessa yhteistyössä raviratojen kanssa. Lisäksi hän kertoi ajankohtaiset kuulumiset UET:n hallituksen kokouksesta 26.5.

Lisätiedot:


Juha Rehula, puheenjohtaja, Suomen Hippos
p. 050 511 3017

Minna Mäenpää, vt. toimitusjohtaja
p. 040 511 2067