Hyppää sisältöön

Suomen Hippoksen hallituksen päätös koskien sääntöjen vastaisia tunnistamisia

Suomen Hippoksen hallitus on päättänyt tyytyä käräjäoikeuden päätöksiin koskien sääntöjen vastaisia tunnistamisia.

Perjantaina ylimääräisen kokouksen pitänyt Suomen Hippoksen hallitus käsitteli muun muassa Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden päätöstä, jossa käräjäoikeus hyväksyi varsojen tunnistukseen liittyvien sääntörikkomusten tapauksessa kantajien kanteet.

Hippoksen hallitus on päättänyt tyytyä käräjäoikeuden päätöksiin, eikä valita päätöksistä.

Samalla Hippoksen hallitus päätti jättää poliisille tutkintapyynnön sääntöjen vastaisiin tunnistamisiin ja rekisteröinteihin liittyen.

Mistä on kyse? 


Hippos käynnisti keväällä 2018 selvityksen sääntöjen vastaisista tunnistuksista, kun ilmeni, että vuosina 2011-2017 syntyneitä lämminverisiä ravihevosvarsoja oli merkitty kantakirjaan osittain virheellisten asiakirjojen perusteella. Selvisi, että hevosia oli tunnistettu Suomen kantakirjaan ja kilpailurekisteriin merkitsemistä varten ulkomailla, vaikka tunnistus on Suomen Hippoksen ravikilpailu- ja jalostusohjesääntöjen mukaan tehtävä Suomessa ja Suomen Hippoksen hyväksymän tunnistajan toimesta.

Sääntörikkomuksiin suhtaudutaan Hippoksessa vakavasti, ja virheellisiä tunnistuksia tehneille tunnistajille sekä kyseisten hevosten kasvattajille määrättiin selvitysten perustella sanktiot. Osa sanktioihin määrätyistä tahoista oli tyytymättömiä päätökseen ja teki asiasta kanteet.

Keväällä 2018 tehdyn Hippoksen selvityksen mukaan osa kyseisen tapauksen varsoista on tunnistettu ulkomailla, mutta tunnistuspaikaksi on merkitty asiakirjoihin suomalainen paikkakunta. Hippos määräsi kyseisten hevosten kasvattajille sääntöjen vastaisesta tunnistamisesta sakkorangaistuksen, jonka poistamista kantajat vaativat.

Pieni osa varsoista on ”etätunnistettu” eli Hippoksen auktorisoima tunnistaja ei ole tunnistanut hevosta sen vieressä, kuten tunnistusasetus vaatii. Näiden hevosten kasvattajille Hippos määräsi sakkorangaistuksen, minkä lisäksi hevosten kilpailustatus muutettiin FI-statuksesta FIU-statukseen. FIU-hevoset eivät ole oikeutettuja osallistumaan Suomessa syntyneille rajattuihin lähtöihin eikä niiden tulosten perusteella makseta kasvattajapalkintoja. Kantajat vaativat sakon poistamista sekä hevosten statuksen palauttamista.

Käräjäoikeuden päätöksen mukaan Suomen Hippoksella ei ollut ravikilpailusääntöjen nojalla oikeutta antaa kantajille sakkoa tai muuttaa osan hevosista kilpailustatusta.

Hippoksen sääntökokonaisuutta tunnistamiseen liittyen uudistetaan parhaillaan siten, että uudistukset ovat voimassa 1.1.2020 alkaen. Lisäksi kasvattajien jalostus- ja kilpailusääntöjen tuntemus ja niihin sitoutuminen varmistetaan Heppa-järjestelmään syyskuussa 2019 tehtävillä muutoksilla.

Lisätiedot:


Juha Rehula
Hallituksen puheenjohtaja, Suomen Hippos
p. 050 511 3017

Vesa Mäkinen
Toimitusjohtaja, Suomen Hippos
p. 040 532 8923