Hyppää sisältöön

Suomalaiskasvatti Freir frá Kaakkola esillä islanninhevosten MM-kilpailuiden jalostusnäyttelyssa

Islanninhevosten MM-kilpailut käytiin 7.-13. elokuuta Hollannin Oirschotissa. MM-kilpailuiden yhteydessä järjestetään aina myös MM-jalostusnäyttely, jonka rakennearvostelu aloitti tämän vuotisen kilpailuviikon. Suomesta jalostuspuolella ainoana hevosena kilpaili yli 7-vuotiaiden oriiden joukossa loppilaisen kasvatuksen helmi Freir frá Kaakkola.

Freir fra kaakkola2 herning
Hollannissa 8-vuotiaan Freir frá Kaakkolan esitti Sölvi Sigurdarsson, joka esitti oriin myös keväällä Tanskassa huippupistein.

MM-kilpailupaikalla Hollannissa ori nosti rakennearvostelun pisteitään vielä entisestään. 147 senttiseksi mitatun oriin rakennepisteet olivat nyt 8,31. Sopusuhtaisuudesta Freir sai jopa 9,0 pistettä. Sen kehuttiin olevan sopusuhtainen, pitkäjalkainen ja sylinterimäinen. Myös paksua materiaalia olevat kaviot sekä ryhdikäs ja korkea säkä nousivat osiopisteissä 8,5:een.


Ratsastusarvostelussa ori sai pisteet 8,25, joka tekee rakenteen kanssa yhteen laskien kokonaispisteiksi 8,28. Hollannissa ratsastusominaisuuksista arvosteltiin parhaiksi ratsastettavuus, passi sekä töltti, jotka kaikki pisteytettiin 8,5 pisteen arvoisiksi.


- Mielestäni Freir suoriutui hyvin. Ori oli suorituspaikalla erittäin positiivinen sekä yhteistyöhaluinen. Se oli läsnä ja täysin keskittynyt minuun, eikä kiinnittänyt mitään huomiota ympäristöön. Olen tyytyväinen hevoseen, se teki kaiken minkä pyysin. Mielestäni tämä on ollut hyvä kokemus Freirille,  analysoi Sigurdarsson arvostelujen jälkeen.


Yli 7-vuotiaiden oriiden ryhmässä Freir sijoittui viidennelle sijalle. Suomesta on lähetetty vasta viime vuosina jalostushevosia MM-kilpailuihin, joten suomalaisessa islanninhevoskasvatuksessa on huomattavissa positiivinen pöhinä.