Hyppää sisältöön

Suomalaishaastajat iskukykyisinä ensi-iltaansa

Kansainvälisten suurkisojen ensikertalaiset, kotimaan kovavireiseen leiriin kuuluvat I'm Just a Sund ja T.Rex, ovat valmiina lauantaina koittavaan tuimaan taistoon. Seinäjoki Race lasketaan liikkeelle kello 17:50. Lähdön ykköspalkinto on ennätyksellinen 70 000 euroa

justasund
Arkistokuvassa I'm just a sund taustajukkoineen

I'm Just a Sund valmentautuu Kirkkonummella Kaisa Toivosen hoivissa.

 

-”Aimolle” kuuluu kisan alla oikein hyvää. Kaikki voitava on tehty ja treenit ovat menneet suunnitellusti. Vaihdoimme Seinäjoki Racea varten jopa hiittisuoralle pinnan, jotta viimeistelyt päästään vetämään läpi säntillisesti, naurahtaa Toivonen.

 

Lähtörata on I'm Just a Sundilla haastava. Toivosen mukaan alkuun ei panosteta, vaan lähdön etenemistä tarkkaillaan taustalla ja pyritään lopussa suorittamaan ohituksia.

 

-Ruunalla on yleensä ollut päävarustuksessa puolilaput, mutta nyt ne vaihdetaan puolivetolappuihin, kun kiihdytykseen ei satsata. Aimo vastaa hanakasti lappujen vetoon ja kehittää tulisen kirin. Lisäksi ruunalta riisutaan kaikki kengät pois, valaisee Toivonen varustemuutoksia.

 

T.Rex on tammelalaisen menestysvalmentaja Tapio Mäki-Tulokkaan tallin tähti.

 

-Tai oikeastaan ruuna on ihan elämäni hevonen, täsmentää Mäki-Tulokas.

 

Tanskassa syntynyt T.Rex käynnisti huhtikuun alussa kolmannen kautensa Mäki-Tulokkaan käsistä. Kaksikon yhteiset 42 kisaa ovat tuoneet upeasti 28 voittoa. T.Rex on hivuttautunut hiljalleen kohti huippua, ja lauantaina edessä on uran kovin tehtävä.

 

-Positiivisin miettein tullaan Seinäjoelle. T.Rex oli kauden avauksessa odotetunlainen, eikä sen kisan jälkeen ole tullut takapakkeja, päinvastoin, hevonen on varmasti startin ansiosta parempi.

 

Kun edessä on vasta vuoden toinen kilpailu, T.Rex ei ole Mäki-Tulokkaan mukaan vielä aivan huipputerässä, mutta lähellä kuitenkin. Lauantain kisaan panostetaan tosissaan. Vauhtia haetaan varuste- ja kengitysmuutoksilla.

 

-Ruunalta napataan etukengät pois ja laitetaan jenkkikärryt perään. Tämä yhdistelmä toimi mainiosti viime vuonna. Tämän kauden avauksessa mentiin hokkikengillä ja tavallisilla kärryillä.

 

Mitä kansainvälisen suurlähdön ensikertalaisten valmentajat sitten odottavat suojateiltaan?

 

-Meille on jo kova juttu olla mukana. Vaikka I'm Just a Sund tunnetaan keulavoitoistaan, ruuna tulee selkäjuoksullakin lujaa maaliin. Jos kiriin löytyy vetäviä selkiä, Aimo voi olla neljännen sijan paikkeilla, näkee Toivonen.

 

-T.Rex on yleensä lähtenyt matkaan suurena suosikkina, joten nyt kun ollaan haastajan roolissa, olotila on paineeton. Pidän Call Me Keeperiä kovimpana vastustajana, mutta uskon kyllä T.Rexiin. En menisi vaihtamaan ainakaan kenenkään suomalaisen kanssa hevosta, kommentoi Mäki-Tulokas.

 

 

Lisätietoja:

 

Juha Lyyski, Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitto ry:n puheenjohtaja

040-416 2064/

 

Mikael Mattfolk, Seinäjoki Race -kilpailun promoottori

050-501 3711