Hyppää sisältöön

Suivikas on Pohjoismaiden mestari!

Maarianhaminassa järjestetty kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruus päättyi iloisiin suomalaisjuhliin. Kangasniemen Suivikas yllätti Toto-pelaajat ja kiri ykköseksi voittajakertoimella 80,05. Terho Rautiaisen valmentama ja ohjastama ori ansaitsi voitostaan 16 150 euroa ja toi PM-tittelin Suomeen ensimmäisen kerran sitten vuoden 1999 ja Vieskerin.

Suivikas
Suivikas
"Voitto tuntuu todella hyvältä, koska ori ei ollut Kuninkuusraveissa ongelmien takia parhaimmillaan. Nyt Suivikas sai näyttää millainen hevonen se on. Usein on ajettu johtavan rinnalta, mutta nyt oli takarivi ja selkäjuoksun vuoro. Loppusuoralla oli kyllä tiukkaa, mutta tunsin maalissa että ohi tultiin. Hieno fiilis", ohjastaja-valmentaja Terho Rautiainen iloitsi.

Hannu Torvisen ohjastama norjalainen Tekno Jerken sijoittui toiseksi ennen hallitsevaa ravikuningasta Vitteriä, joka kamppaili johtopaikalta kolmanneksi. Ruotsalainen suosikki Månprinsen A.M. kiersi kolmannella radalla ja jäi vaativan juoksun jälkeen seitsemänneksi.

Suivikas_maalisuora

Tulokset
Pohjoismaiden mestaruus 2016
Maarianhamina 14.8.


1. Suivikas / Terho Rautiainen 23,6a/2140m - 16 150 euroa
2. Tekno Jerken / Hannu Torvinen 23,6a - 8 075 euroa
3. Vitter / Mika Forss 23,8a - 4 845 euroa
4. Solör Stegg / Torbjörn Jansson 23,9a - 3 230 euroa
5. Virijori / Jorma Naumanen 24,0a - 1 615 euroa
6. Månprinsen A.M. / Gunnar Melander 24,0a
7. A.T. Visku / Juha Länsimäki 24,2ax
8. Moe Svarten / Jan Martin Bjerring 24,9a
9. Krusen / Michlael von Krusenstierna 26,7a

Vihte / Olli Koivunen HLL
Nopsan Vauhti POISSA