Hyppää sisältöön

Suikun Rilla järjesti juhlat Vincennesin radalla Pariisissa

Suikun Rilla järjesti suomalaisjuhlat kylmäveriottelussa Vincennesin raviradalla Pariisissa. Ori sai sunnuntain kilpailussa kärryilleen ranskalaisen huippukuskin Franck Nivardin. Nivard ohjasti hevosta täysin Harri Sulkun antamien ohjeiden mukaisesti eli alussa rauhallisesti ja lopussa reippaasti. Taktiikka toi 10 000 euron ykköspalkinnon Suomeen.

Sulku jännitti radan reunalla, mutta hän sanoi tietäneensä jo aamulla, että voitto tulee. –Yritin vain peitellä tunteita, hän totesi. Suikun Rilla juoksi uuden ennätyksen 23,4a. Se on parhaimmillaan juostessaan ilman kenkiä, mikä pudottaa hevosen ajasta monta sekuntia.

-Vetää sanattomaksi - tällaisen yleisön edessä, Sulku totesi liikuttuneena. Pari lähtöä aiemmin radalla nähtiin Prix de France huimalla 200 000 euron ykköspalkinnolla, jossa voiton vei Roxane Griff. Voitto oli unelmien täyttymys koko perheelle. Mukana oli vaimo ja tytär.

-Voitto merkitsee minulle paljon. Olen aina haaveillut, että saisin ajaa Vincennesin radalla. Hevosen lempinimi on Elvis ja kuten nähtiin, parhaana päivänä se järjestää hyvän show’n, Harri Sulku iloitsi.

-Tämä reissu on ollut paitsi lomaa, myös juhla itsessään. Tämä on hieno tapahtuma ja hyvä tapa verkostoitua. Kuopiolainen Harri Sulku on rakentanut hevosen tälle tasolle maltillisesti, mikä näkyy 8-vuotiaan oriin otteissa. Tällä hetkellä Suikun Rillan kovan kunnon salaisuus on monipuolinen liikkuminen. Sitä on treenattu lumessa, ratsastaen ja tehty mäkivetoja. Hevonen asuu Tapani Jauhiaisen tallissa.

Pitkän kotimatkan jälkeen ori saa kunnon levon, mutta oriin seuraava tähtäin on Mikkelin kuninkuusraveissa. Harri Sulku omistaa hevosesta kaksi kolmannesta ja hänen serkkunsa Tapani Sulku yhden kolmanneksen. Hevosmaailman ulkopuolella Sulku on mukana pienessä tuotekehitysyrityksessä, joka tarjoaa mobiilipalveluja hoito- ja terapia-alueille.

Kylmäveriottelussa toiseksi sijoittui Ruotsin B.W. Gulliver ja kolmanneksi niin ikään ruotsalainen Mana Grabben. Kilpailun tarkoituksena on esitellä ranskalaisyleisölle eri hevosrotuja. Ranskalaisten vieraanvaraisuus ja järjestelyt tekivät pohjoismaalaisiin vieraisiin suuren vaikutuksen.

Suikun Rilla, 8-vuotias ori

Isä Suikku Emä Nasatar

Ennätys 24,2 aly

Voittosumma 67 324 euroa

Ohjastaja Harri Sulku

Valmentaja Harri Sulku (Kuopio)

Omistaja Takter Oy & Sulku Tapani

Hoitaja Harri Sulku

Linkki kuvapankkiin

Tulokset

1 SUIKUN RILLA F. NIVARD (SUIKKU - NASATAR) - Propriétaire : Takter Oy & Sulku Tapani - Entraineur : M. Harri Sulku - Distance : 2100 - Réduction Km : 1'23"4 - Allocation : 10000 €

2 B.W.GULLIVER J.O. PERSSON  (LOME KONGEN - GULLAN FAX) - Propriétaire : Bw Montage Ab - Entraineur : M. Jan Olov Persson - Distance : 2100 - Réduction Km : 1'23"9 - Allocation : 5000 €

3 MANA GRABBEN F. OUVRIE (LOME ELDEN - DANSOSEN) - Propriétaire : Ecurie Glabben - Entraineur : M. Robert Bergh - Distance : 2100 - Réduction Km : 1'24"6 - Allocation : 2600 €

4 TIN TVEITEN T. WOLLEBAEK (SJEFEN - TUN KARI) - Propriétaire : Edvard & Oystein Lindalen - Entraineur : M. Edvard Lindalen - Distance : 2100 - Réduction Km : 1'24"9 - Allocation : 1200 €

5 FEELIS J. TORMANEN (SUIKKU - PIRVIIN) - Propriétaire : Ecurie Talli Työhevoset - Entraineur : M. Aimo Vuorisalo - Distance : 2100 - Réduction Km : 1'25"1 - Allocation : 600 €

6 VOJE NIDO T. PETTERSSON (MOE ODIN - VOJE BLESA) - Propriétaire : Ecurie Timber - Entraineur : M. Marit Beckström - Distance : 2100 - Réduction Km : 1'25"1 - Allocation : 400 €

7 VINNING TOR E. HARVIKEN (HOIBY KONGEN - KLEETORA) - Propriétaire : Ecurie Harviken - Entraineur : M. Inger Harviken - Distance : 2100 - Réduction Km : 1'25"4 - Allocation : 200 €

Disqualifié JARVSO RUNE M. ABRIVARD (JARVSOFAKS - REMJAHNA) - Propriétaire : Ecurie Agarden - Entraineur : M. Jan Olov Persson - Distance : 2100

Disqualifié RINDE KVIKKEN K. MALMIN (MOE ODIN - RITABEST) - Propriétaire : John Arne & Asmund Degnes - Entraineur : M. Jenny Thygesen - Distance : 2100

Disqualifié SNYGG S.J. ROSTE (ELDING - TA MARINA) - Propriétaire : Mme Camilla Roste - Entraineur : M. Stig Jarle Roste - Distance : 2100

Disqualifié RULETTO T. OKKOLIN (TURO - VILETTO) - Propriétaire : Ecurie Jukka Heino & Suvelan Talli - Entraineur : M. Teemu Okkolin - Distance : 2100

Disqualifié PROVINSSI H. HIETANEN (SUIKUN ERO - V.R. ROMANSSI) - Propriétaire : M. Mauri Korkeavuori - Entraineur : M. Hannu Hietanen - Distance : 2100