Hyppää sisältöön

Starinita Oy aloittaa hevosten Internet-huutokaupan Suomessa

Hevoshuutokauppayhtiö Starinita Oy laajentaa toimintaansa. Vuosittaisen Ypäjällä järjestettävän varsahuutokaupan lisäksi yhtiö järjestää vuonna 2017 Suomen ensimmäisen Internet-hevoshuutokaupan. Huutokauppa-alustan toteuttaa lahtelainen JS Media.

Internetissä järjestettävä hevoshuutokauppa on jo vakiintunut käytäntö esimerkiksi USA:n ja Ruotsin ravimaailmassa. Starinita Oy:n tavoitteena on soveltaa parhaita käytäntöjä suomalaiseen hevoskulttuuriin ja tarjota edullinen, luotettava sekä helppo tapa käydä hevoskauppaa.

 

Ensimmäinen huutokauppa maaliskuussa 2017

Ensimmäisen Internet-huutokaupan huutokauppaehdot sekä ilmoittautuminen avataan alkuvuoden aikana. Huutokauppa järjestetään Mixed Sale-periaatteella, eli myytäväksi voi ilmoittaa kaikenikäisiä ravihevosia ja -poneja.

 

Huutokauppayhtiön toimitusjohtaja Mitja Nummenmaa on innoissaan asiasta.

-        Internet-huutokauppojen järjestäminen on ollut pitkään tavoitteena. Uskon ehdottomasti, että tämä on hevosenomistajia ja kasvattajia, eli sekä ostajia että myyjiä palveleva uudistus, hän kertoo.


Huutokaupattavien astutusoikeuksien tuotto hyväntekeväisyyteen

Starinita Oy:n ensimmäisen Internet-huutokaupan sekä Suomi100-juhlavuoden kunniaksi toteutetaan aivan uusi tempaus sopivasti astutuskauden kynnyksellä. Suomen Ravihevoskasvattajain Säätiö haastaa orinomistajat lahjoittamaan astutusoikeuksia huutokaupattavaksi. Myynnistä saadut tuotot ohjataan poniraviurheilua harrastavien nuorten tukemiseksi.

-        Kyseessä on Henri Paavilaisen Suomi100- juhlavuoden kunniaksi ideoima haastetempaus jalostusorien omistajille. Tähän mennessä haasteeseen ovat vastanneet jo orit Pilgrims Taj, Please Poppy, Tag The Devil, Le Cannibale ja Lars, säätiön hallituksen puheenjohtaja Heikki Kankainen kiittää.



Lisätietoja

Mitja Nummenmaa, toimitusjohtaja Starinita Oy, toiminnanjohtaja  SHKL ry, 040-502 4987
Jukka Saario, yrittäjä, JS Media, p. 040-702 4922
Heikki Kankainen, puheenjohtaja, Suomen Ravihevoskasvattajain Säätiö, p. 0400 226 531

Henri Paavilainen, Paavilaisen Talli, p. 050 551 5249

 


Tietoa toimijoista

Starinita Oy on Lahdessa toimiva hevoshuutokauppayhtiö, jonka omistavat yhdessä Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry ja Suomen Ravihevoskasvattajat ry. www.hevoshuutokaupat.fi

 

JS Media on lahtelainen täyden palvelun digimediatoimisto, jolla on yli 10 vuoden kokemus erilaisten verkkopalveluiden suunnittelusta ja toteutuksesta. Yrityksen omistaja Jukka Saario on intohimoinen raviurheilun harrastaja, hevosenomistaja ja kimpanvetäjä. JS Media haluaakin olla mukana tukemassa ja kehittämässä raviurheilua Suomessa.

 

Suomen Ravihevoskasvattajien Säätiön tarkoituksena on edistää ja tukea Suomessa tapahtuvaa hevosjalostusta. Säätiötä hallinnoi Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry.