Hyppää sisältöön

Seinäjoki Racen voitto Suomeen uudella kilpailuennätyksellä – Atupem ravasi yleisön sydämiin

Suomalaisen raviurheilun kansainvälisen suurkilpailukauden avannut Seinäjoki Race päättyi sinivalkoisiin tunnelmiin, kun kuusivuotias ori Atupem kiri ykköseksi.

Atupem Santtu Raitala Antero Tupamäki Seinäjoki Race 130419 kuva Hippos Hanna Laakso (5)
Kuusivuotias Atupem näytti kykynsä Seinäjoki Racessa 2019. Atupemin omistaa ja on kasvattanut Artun-Talli. Kuva: Hippos / Hanna Laakso

Lähdön loppusuoralla nähtiin tiukka taistelu voitosta Atupemin sekä Ruotsista kisaan matkanneen Pastore Bobin kesken. Aivan lopussa mukaan kirikamppailuun iski myös Antti Teivaisen ohjastama Chief Orlando.

Voittajaksi kuitenkin julistettiin ensin kolmannessa ja sitten toisessa parissa ulkona matkannut Atupem. Santtu Raitalan ohjastaman ja Antero Tupamäen valmentaman oriin suoritus oli hätkähdyttävä. Voitto tuli kilpailuennätyksellä 11,8a/2100 metriä.

Johan Untersteinerin luotsaama Pastore Bob oli keulajuoksun jälkeen toinen. Tapio Mäki-Tulokkaan valmentama Chief Orlando kiri Pastore Bobin takaa kolmanneksi.

Ohjastaja Santtu Raitala totesi voittajahaastattelussa, että ei ollut vielä maalitolpan kohdalla varma, kenelle voitto meni.

”Nähtiin hienojen hevosten matsi. Atupemilla on vaan niin pirun kultainen kilpailupää. Itse en osannut ihan arvioida maalin kohdalla, kumpi ehti ensin, mutta tämä hevonen vaan tykkää voittaa ravilähtöjä. Se osaa arvioida marginaalit minua paremmin”, Raitala ihasteli.

Ohjastaja oli arvioinut etukäteen, että kakkosradalta matkaan kiihdyttänyt Atupem voisi olla yksi mahdollisista voittajahevosista.

”Tiesin, että jos kaikki menee putkeen, hevonen pystyy voittamaan. Nyt se voitto tuli, ja tämä tuntuu ihan uskomattomalta.”

Pitkän uran hevosten parissa niin eläinlääkärinä, hevoskasvattajana kuin valmentajanakin tehneeltä Antero Tupamäeltä kysyttiin voittajaseremonioissa, elääkö hän tällä hetkellä unelmaansa.

”Kyllä. Parasta”, laukaalainen Tupamäki sanoi yleisöä tervehtien. ”Fiilistä ei voi kuvailla sanoin.”

Valmentaja kertoi alkaneensa odottaa hevosesta jonkinlaista tähteä sen ollessa nelivuotias, sillä se kehittyi koko ajan oikeaan suuntaan.

”Jotain tällaista siltä on odottanut, mutta en ehkä tänään, vaan myöhemmin. Parempi aiemmin kuin milloinkaan”, hän hymyili.

Atupemin voittosumma kasvoi Seinäjoki Racen menestyksestä 70 000 eurolla. 69-vuotias Antero Tupamäki ja Atupem vastaanottivat Seinäjoen seremonioissa myös kutsun Helsingin Vermossa lauantaina 4. toukokuuta ajettavaan Finlandia-ajoon.

Seinäjoki Racen ja Seinäjoen Ravilauantain muiden ravilähtöjen tulokset voit lukea Hippoksen Heppa-järjestelmästä. Vapaasti käytettäviä kuvia voit ladata kuvapankista.

Lisätietoja:

Hanna Laakso
Tiedottaja, Suomen Hippos
040 837 8403
hanna.laakso@hippos.fi