Hyppää sisältöön

Saran Salamalta riisutaan kengät

100725ik salama
Saran Salama on saanut nimensä omistajansa Sara-Juulia Perttusen mukaan, joka on oriin kasvattajan ja valmentajan Tapio Perttusen tytär. Kuva Hippola/Irina Keinänen

Kolminkertaiselta ravikuninkaalta Saran Salamalta riisutaan kengät viimeisen kerran Jokimaalla torstaina 1. syyskuuta. Kenkien riisuminen on historiallinen hetki ja symbolisoi oriin kilpauran päättymistä. Saran Salama on yksi Suomen menestyneimmistä suomenhevosista, joka on urallaan voittanut kolmen ravikuninkuuden lisäksi neljä kertaa Suur-Hollola-ajon, kerran suurmestaruuden, ansainnut liki 831 000 euroa rahaa ja juossut ennätyksen 20,3aly. Paikan päällä raveissa ovat myös Saran Salaman taustajoukot, joille yleisö voi jättää tervehdyksensä yhteisen onnittelukortin muodossa. Oriin on kasvattanut Orimattilalainen Tapio Perttunen, joka myös on vastannut hevosen valmennuksesta ja ohjastuksesta sen uran ajan.


 Kengät Saran Salamalta riisuu Perttusen tallilla kengittäjänä toimiva Erkki Suhonen. Kilpakenkien riisuminen tapahtuu seremoniapaikalla ennen neljännen lähdön esittelyä. Lahden Jokimaan ravirata on julistanut torstain ravit juhlaraveiksi ja raveihin on vapaa sisäänpääsy. Jokimaan ravikeskus sekä HK-Ruokatalot tarjoavat myös 600 ensimmäiselle ravimakkaran. Toto-hallin info-pisteellä yleisö voi myös osallistua arvontaan, jonka voittajat saavat omakseen Saran Salaman viimeisessä kilpailussa käytössä olleen kilpakengän. Ravit alkavat klo. 18.00.