Hyppää sisältöön

Sara Hautamäki tavoittelee Juniorikypärien johtopaikkaa viidennessä osakilpailussa

Juniorikypärät-kilpailusarjan ensimmäistä kautta on jäljellä enää kaksi osakilpailua. Kilpailu on ollut erittäin tasainen läpi kauden, ja viiden kärki on ennen neljättä osakilpailua viiden pisteen sisällä toisistaan. Toisena kilpailussa oleva Sara Hautamäki on vain pisteen jäljessä johtavaa Anna Hiltusta.

Juniorikypärien Forssan osalähdön voittaja Sara Hautamäki kuva: Rilla Laine
Sara Hautamäki voitti Juniorikypärien kolmannen osakilpailun. Kuva: Rilla Laine

Kauhavalla asuva Hautamäki voitti elokuussa ajetun osakilpailun Forssassa ja viimeksi Vermon osakilpailussa hän sijoittui viidenneksi.

”Yllättävän hyvin on mennyt kisa, kun olen vain pisteen päässä keulasta. Etukäteen en ajatellut olevani näin korkealla, mukana on tosi monta kovaa vastustajaa”, Hautamäki kertoo.

Torstaina Jyväskylässä ajettavassa viidennessä osakilpailussa Hautamäki ohjastaa Taija Mäki-Mustapään valmentamaa Ranch Rocky Roadia.

”Hevonen ei ole minulle tuttu, mutta valmentaja on. Olen ajanut Taijan hevosilla aiemminkin. Ranch Rocky Road on hyvä ja ravivarma hevonen, onnistuneella juoksulla uskon, että olemme puolenvälin paremmalla puolella”, Hautamäki odottaa.

Hautamäki ajoi ensimmäisen virallisen ravilähtönsä hevosella viime vuonna ja startteja on kertynyt 29. Kolme kertaa Hautamäki on saanut kaartaa voittajaesittelyyn. Lähtöihin lukeutuu sekä kärry- että montélähtöjä.

”Molemmat ovat tosi kivoja ja erilaisia, mutta ehkä tykkään enemmän kärryillä ajaa. Vauhti on jotenkin kovempaa ja siinä saa keskittyä paremmin taktikointiin. Kärryillä se on minulla enemmän kilvanajamista kuin montéssa, jossa pitää myös keskittyä siihen, että pysyy selässä ja voimat riittävät maaliin asti”, Hautamäki kertoo.

Hautamäki on monen muun Juniorikypärät-kilpailijan tavoin harrastanut raviurheilua lapsesta asti ja aloittanut uransa poniraviurheilusta. Ponilähtöjä Hautamäki on ehtinyt ajaa peräti 176. Oma poni Stella C.C. opetti tärkeitä taitoja hevosia varten.

”Ponit ovat pieniä ja vauhti on hiljaisempi, joten se ei ole ihan sama asia. Mutta kaikki perustaidot olen poneilta oppinut. Paljon helpompaa se hevosiin siirtyminen on poneista kuin, että ei olisi ajanut niillä ja oppinut perustaitoja”, Hautamäki kertoo.

Hevosten pariin Juniorikypärä on päätynyt perheensä kautta. Mummolla ja papalla on ollut aina hevosia, ja heidän tallinsa sijaitsee aivan naapurissa. Hevosten lisäksi Hautamäki harrastaa monipuolisesti liikuntaa, vaikka varsinainen kilpaurheilu muun muassa jääkiekon parissa on jäänyt taakse.

Ponit ja hevoset ovat iso osa Juniorikypärät-kilpailijan elämää, mutta aikaa arjessa vie myös paljon koulu. Hautamäki suorittaa viimeistä vuotta lukiota ja keväällä edessä on ylioppilaaksi kirjoittaminen. Tulevaisuudessa työskentely eläinten parissa kiinnostaa paljon.

”Olen ajatellut hakea opiskelemaan eläinlääkäriksi. Hevoset ja raviurheilun haluan säilyttää isona osana elämääni, mutta kuitenkin harrastuksena”, Hautamäki sanoo.

Juniorikypärät kilpailevat Jyväskylän osakilpailun jälkeen vielä Lahdessa 7. marraskuuta, jolloin myös kokelasohjastajien kilpailusarja Salamakypärät päättyy.

Juniorikypärät, pistetilanne


1. Anna Hiltunen 39 pistettä

2. Sara Hautamäki 38

3. Eveliina Sarismala 37

4. Ronja Röpelinen 34

4. Tiia Vehviläinen 34

6. Mira Oksakari 31

7. Johan Hjelt 29

8. Ronja Salo 26

9. Siiri Mäkinen 24

10. Tomi Kitunen 23

11. Verna Sankari 20

12. Reetta Tervonen 19