Hyppää sisältöön

Santtu Raitala kolmas ohjastajien MM-kilpailun viimeisessä osalähdössä – “Borta bra men hemma bäst”

Raitala ohjasti MM-kilpailussa kaksi toista ja kaksi kolmatta sijaa. (Kuva: HRNZ)

Santtu Raitala edusti Suomea ja Eurooppaa raviohjastajien MM-kilpailussa Uudessa-Seelannissa 2.–11. marraskuuta. Viimeisessä osalähdössä suomalainen ohjasti kolmanneksi ja sijoitus kokonaiskilpailussa on kymmenes. 

“Siinä ei loppujaan paljon jossiteltavaa jäänyt. Hevonen tuntui vielä viimeisessä kurvissa siltä, että meillä voisi olla kärkiporukasta eniten voimia, mutta silloin kun hommat ei skulaa niin hevosetkaan ei ohita”, Raitala kommentoi viimeisen osalähdön jälkeen. 

MM-kilpailu koostui yhteensä kahdestakymmenestä osalähdöstä, kuutena kilpailupäivänä neljällä eri radalla. Raitalan parhaiksi tuloksiksi jäivät kaksi toista ja kaksi kolmatta sijaa. Kanadalaisen James MacDonaldin voittamassa kokonaiskilpailussa Raitalan sijoitus on lopulta kymmenes. 

“Kilpailun osallistujat ovat todella taitavia ja ajaminen on ollut todella herrasmiesmäistä”, Raitala antoi tunnustusta kilpakumppaneilleen. 

Seuraavaksi Raitala nähdään kotimaan ohjastustehtävissä jo huomenna keskiviikkona, kun Kuopiossa kilpaillaan muun muassa 3-vuotiaiden suomenhevosten Varsakunkku-finaali. 

“Borta bra men hemma bäst”, pihtiputaalainen tiivisti tunnelmat MM-turneen jälkeen. 

Raviohjastajien MM-kilpailun tulokset: 

1. James MacDonald, Kanada, 168 pistettä
2. Gary Hall Jr, Australia, 151
3. Jaap van Rijn, Hollanti, 141
4. Blair Orange, Uusi-Seelanti, 136
5. Mats Djuse, Ruotsi, 132
6. Pierre Vercruysse, Ranska, 120
7. Michael Nimczyk, Saksa, 119
8. Brett Beckwith, USA, 115
9. Giampaolo Minnucci, Italia, 112
10. Santtu Raitala, Suomi, 104