Hyppää sisältöön

Salamakypärien kauden ensimmäinen osalähtö ajetaan Vermossa 21.4. – mukana konkareita ja ensikertalaisia

 

Kokelasohjastajien Salamakypärät-kilpailusarja järjestetään tänä vuonna jo yhdeksännen kerran. Kauden ensimmäinen osalähtö ajetaan Vermossa keskiviikkona 21.4. Tänä vuonna sarjassa on kokeneempien Salamakypärien lisäksi kolme ensimmäistä kertaa sarjaan osallistuvaa ohjastajaa: Milla Markkanen, Sakari Talikka ja Oona Halme.

Sarjaan saavat osallistua 16-29-vuotiaat kokelaslisenssin haltijat eli ohjastajat, jotka työskentelevät ammattivalmentajan alaisuudessa. Kilpailusarjaan saa osallistua enintään kolme kertaa. Salamakypärät ajavat tänä vuonna 12 osalähtöä, joista viimeinen järjestetään 20. marraskuuta Jyväskylässä. Kilpailun voittaa eniten pisteitä kerännyt ohjastaja.

Sarjassa ensimmäistä kertaa osallistuvaa Milla Markkasta ja viimeistä kertaa Salamakypäriin osallistuvaa Anette Antti-Roikoa yhdistää monté eli raviratsastus. He ovat ohjastaneet suurimman osan lähdöistään montéssa, mutta myös kärrylähdöt kiinnostavat Markkasta ja Antti-Roikoa, ja siksi he osallistuvat Salamakypäriin.

Antti-Roiko on tämän vuoden Salamakypärät-konkari, sillä hän osallistuu kolmannen kerran sarjaan. Osalähtöihin on mahtunut matkan varrella koko lajin kirjo, epäonnistumisista osalähtövoittoon.

Anette Antti-Roiko ajopuvussa

”Salamakypäristä on ollut se hyöty, että olen päässyt ajamaan tasaisemmin kärrylähtöjä ja siten juoksunkulut ovat alkaneet onnistua paremmin. Olen pystynyt ajamaan hevosia sen päivän maksimisuorituksiin. Salamakypärissä on tullut myös onnistumisia ja yhden osalähdön voitinkin ensimmäisellä kerralla, kun osallistuin kilpailusarjaan”, Antti-Roiko kertaa historiaansa Salamakypärissä.

Keskiviikkona Antti-Roiko ohjastaa Tarmo Saarisen valmentamaa Game Of Livea, joka on hänelle entuudestaan tuttu nimenomaan montésta.

”Lähtörata 8 on tosi huono hevoselle, kun olisi hyvä päästä ajamaan sisärataa. Tavoitteena on saada korotettua rahaa”, ohjastaja toteaa maltillisista odotuksistaan.

Sen sijaan koko kaudelle Antti-Roiko on asettanut kovempia tavoitteita niin Salamakypärien kuin montén osalta.

”Tietysti kun on viimeinen vuosi osallistua Salamakypäriin, täytyy yrittää voittaa koko kilpailu. Sitä varten täytyy saada hyviä ajettavia lähtöihin, jotta olisi helpompi pärjätä. Montéssa yritän päästä vuoden isoimpiin lähtöihin ja pärjätä niissä”, Antti-Roiko sanoo.

Anette Antti-Roiko onkin noussut viime vuosina yhdeksi Suomen suosituimmaksi monté-ohjastajaksi. Vuonna 2020 hän ohjasti monté- ja kärrylähtöjä yhteensä 66.

”Yritin panostaa viime vuonna montéen enemmän kuin aiemmin. Sain muutamia hyviä hevosia ohjastettavaksi ja pärjäsin parissa isommassa lähdössä. Esimerkiksi olin PM-lähdössä kolmas ja Finlandia-montéssa viides, ja sitä myötä viime vuoden palkintosummakin itselläni kasvoi”, Antti-Roiko sanoo.

Lahteen joitain vuosia sitten muuttanut Antti-Roiko on löytänyt hyvän asemapaikan Jokimaan raviradan alueesta.

”Työskentelen Iikka Nurmosen tallilla ja lähiaikoina on tarkoitus tehdä myös viikonlopputöitä Tommi Kylliäiselle. Lahti asuinpaikkana on hyvä, tästä on kätevä käydä joka suunnalla raveissa”, Antti-Roiko toteaa.

Salamakypärien ensikertalainen Milla Markkanen on jo kokenut hevosalan ammattilainen

Niin ikään Jokimaan raviradan vaikutusalueelta kotinsa on löytänyt Leppävirralta lähtöisin oleva Milla Markkanen, joka osallistuu Salamakypäriin ensimmäistä kertaa.

”Hain mukaan kilpailusarjaan, koska halusin päästä ajamaan myös kärrylähdöissä. Haluan tutustua uusiin ihmisiin ja saada nimeäni enemmän esille täällä etelässä myös montéa varten, koska olen enimmäkseen ajanut kilpaa Pohjois- ja Itä-Suomessa”, Markkanen kertoo.

Milla Markkanen ajopuvussa

Hän työskentelee Jokimaan valmentajiin lukeutuvan Timo Korvenheimon tallilla. Markkanen ajaakin ensimmäisessä lähdössä työnantajansa valmentamaa Artful Dropia.

”Timokin kannusti hakemaan Salamakypäriin. Hän on tosi hyvä työnantaja. Olen ollut täällä marraskuusta alkaen töissä. Työskentelen Vilja (Kivisen) kanssa Orimattilan hevoskylän varsatallissa. Keskiviikon ajokkini Artful Drop on hyvä hevonen, joka teki hienon juoksun kauden avauksessaan. Kyllä sillä pitäisi pärjätä ja yltää ihan kärkipäähän keskiviikon lähdössä”, Markkanen kertoo.

Markkasella on nuoresta 21 vuoden iästään huolimatta todella kattava kokemus hevosalasta ja raviurheilusta. Markkasen kotona on aina ollut hevosia ja hän on valmistunut hevosenhoitajaksi.

”Minut huijattiin ravihommaan mukaan. Äiti sanoi, että lähdetään heinäpaaleja hakemaan, mutta todellisuudessa haettiinkin poni, jolla osallistuin ponikorttikurssille. Sieltä se sitten lähti. Ajoin poneilla kilpaa ja ratsastin kotona hevosiamme. Siirryin hevosiin heti, kun täytin 16 vuotta”, Markkanen kertaa.

Viimeistä kouluvuotta edeltävänä kesänä Markkanen päätyi töihin Timo Hulkkosen tallille, joka sijaitsee Leppävirralla. Kouluvuoden kaikki lomat kuluivat Hulkkosella, ja lopulta valmistumisen jälkeen Markkanen työskenteli kaksi vuotta vakituisesti Hulkkosen menestystallissa. Sieltä tie vei Australiaan tammikuussa 2020 laukkatallille.

”Olin siellä 7,5 kuukautta töissä. Työnkuvaani kuului laukkahevosten hoitaminen ja ratsastaminen. Ratsastin aina aamuisin 4-5 hevosta. Se oli kivaa ja erilaista, todella silmiä avaava kokemus, miten eri tavalla asioita voi tehdä. Hevoset erosivat ravihevosista siten, että laukkahevoset ovat kuumempia luonteeltaan. Mutta nekin ovat tosi kivoja hevosia”, Markkanen kehuu Australian kokemustaan.

Markkanen on täysillä mukana raviurheilussa ja hän on asettanut tavoitteet korkealle erityisesti montén saralla. Salamakypäriin Markkanen yrittää suhtautua maltillisesti, mutta myöntää olevan erittäin kilpailuhenkinen.

”Tärkeää on päästä ajamaan kilpaa, mutta tietysti sitä haluaisi olla ainakin viiden parhaan joukossa Salamakypärissä. Montéssa tavoitteeni ovat korkealla. Äidilläni on niin monta Suomen mestaruutta montéssa, että täytyyhän häntä yrittää saavuttaa siinä”, Markkanen nauraa viitaten äitiinsä Merja Ikäheimoseen, joka on yksi Suomen kautta aikojen menestyneimmistä monté-ohjastajista.

Salamakypärät avaavat kautensa Vermo Areenalla ravien viidennessä lähdössä noin kello 19.30. Vermossa ajetaan kauden aikana kuusi osalähtöä eli puolet koko kilpailusarjasta. Kauden toinen lähtö ajetaan Oulun Äimäraution raveissa 22. toukokuuta.

Katso koko Salamakypärien kilpailukalenteri ja säännöt tästä >>

Salamakypärien osallistujat 2021

Anette Antti-Roiko, asuinpaikka Lahti
Patri Filatoff, Kaarina
Terno Grönstrand, Kurikka
Oona Halme, Orimattila
Mats Havulehto, Sipoo
Jere Hurme, Lieto
Vilja Kivinen, Iitti
Riku Lehtonen, Kurikka
Milla Markkanen, Orimattila
Kaisa Mikkola, Ylöjärvi
Tino Paldan, Orimattila
Sakari Talikka, Pihtipudas