Salamakypärien seitsemäs osalähtö ajetaan Mikkelissä St Michel –raveissa sunnuntaina 21. heinäkuuta. Juvalaisella Ayse Könecillä ja mikkeliläisellä Toni Ripatilla on suurkilpailussa kotikenttäetu.

Toni Ripatti taistelee St Michelissä kärkisijoista.
Kaisa Tupamäki-Kukkamon tallilla työskentelevä ohjastaja on nyt neljättä kertaa mukana Salamakypärien riveissä. Kuuden osalähdön jälkeen hän on kilpailusarjan pistetaulukon sijalla kuusi.
”Alku oli tänä vuonna vähän turhan tasainen, mutta toivottavasti sijoitusta saataisiin nyt vähän nostettua. Tavoitteena olisi olla kolmen parhaan joukossa kauden lopussa”, Ripatti kertoo. Pahimmaksi kilpakumppanikseen hän nimeää Arna Ruohomäen, joka onkin tällä hetkellä Salamakypärien pistetaulukon kärjessä.
Sunnuntaina Ripatin ajettavana on 7-vuotias ori Mr Dave – sama hevonen, jonka hän ohjasti St Michelissä viime vuonna neljänneksi. Ohjastaja on ajokkiinsa tyytyväinen. ”Olen ajanut sillä nyt muutamia kertoja kilpaa. Se on todella rehti hevonen, jolle kelpaa mikä tahansa juoksupaikka.”
Ripatti lähtee sunnuntaina kotiradalleen kovin odotuksin. ”Hevonen on hyvässä kunnossa ja meillä on hyvä lähtöpaikka, joten kärkisijoista lähdemme taistelemaan.”
Salamakypärät ajavat St Michel –ravien sunnuntain kolmannessa lähdössä klo 13.48.
Salamakypärien pistetilanne kuudennen osalähdön jälkeen
1. Arna Ruohomäki 66
2. Taneli Säde 60
3. Olli-Pekka Holopainen 55
4. Iivari Nurminen 44
5. Anette Antti-Roiko 40
6. Toni Ripatti 38
7. Niko Riekkinen 37
8. Niki Finnström 34
9. Kimi Pesonen 33
10. Niko Huuskola 29
11. Riku M Lindgren 24
12. Ayse Könec 21