Hyppää sisältöön

Ruotsi otti kolmoisvoiton ponien Pohjoismaiden mestaruudessa – ”Ylpeänä tulimme Ruotsia edustamaan ja vielä meni näin hyvin”

Ekslätts Twilight ja Katariina Hall ovat vuoden 2021 Pohjoismaiden mestarit. Kuva: Hippos / Kaisa Stengård.

Vuonna 2021 ponien Pohjoismaiden mestaruudet järjestettiin Vermossa. B-ponien voittaja oli Ekslätts Twilight Ruotsista. Kuva: Hippos / Kaisa Stengård.

Vermo Areenalla ratkottiin lauantaina B-ponien Pohjoismaiden mestari vuosimallia 2021. Loppukamppailu käytiin ruotsalaisten edustajien Ekslätts Twilightin ja Fandran välillä. Loppusuoran taisto päätyi lopulta Ekslätts Twilightin ja Katariina Hallin eduksi ja Ruotsi pääsi juhlistamaan kolmoisvoittoa. Suomalaisista edustajista parhaiten sijalle neljä sijoittuivat Amor Dar ja Henriikka Rantanen.

B-ponien Pohjoismaiden mestaruus kilpailtiin tänä lauantaina historiansa aikana toista kertaa Suomessa. Raveja isännöi tänä vuonna Suomen pääravirata Vermo Areena. Pohjoismaiden mestaruustaistossa oli mukana yhteensä kahdeksan ponia, joista edustajia oli kolmesta Pohjoismaasta Suomesta, Ruotsista ja Tanskasta.

Loppukamppailu vuoden 2021 mestaruudesta käytiin lopulta ruotsalaisten edustajien Ekslätts Twilightin ja Fandran välillä, mutta loppumetreillä Ekslätts Twilight sai rinnalta otteen. Ruotsalaiset nappasivat kilpailusta lopulta kolmoisvoiton, kun maan kolmas edustaja Zahlma puolusti sijoitustaan maaliviivalle asti. Tämä oli ruotsalaisille jo kahdeksas B-ponien Pohjoismaiden mestaruus.

”Alku radalta kahdeksan oli hieman hankala, kun en päässyt sisäradalle ja jäin suomalaisen (Amor Darin) taakse toiseen ulos. Loppukamppailu oli tiukka, mutta pääsimme lopulta edelle”, kertoi Ekslätts Twilightin ohjastaja Katarina Hall voittajahaastattelussa.

Ekslätts Twilight tuli Halin omistukseen ja valmennukseen jo 3-vuotiaana. Sen jälkeen toiminta ponien parissa on koko ajan laajentunut ja poneja on nyt kotitallissa jo 12. Hall kertoi voittajahaastattelussa, ettei ollut käynyt Suomessa koskaan aiemmin ja oli todella kiitollinen ja ylpeä, että hän ja Ekslätts Twilight saivat tulla edustamaan Ruotsia näihin kilpailuihin. Hall myös kertoi voittajahaastattelussa, että heidän vierailunsa Suomessa on ollut erittäin mukava ja nyt on hienoa lähteä kotimatkalle Pohjoismaiden mestarina.

Parhaan sijoituksen suomalaisista edustajista nappasi janakkalalaisen Henriikka Rantasen ohjastama 13-vuotias ruuna Amor Dar, joka sijoittui lopulta neljänneksi. Muista suomalaisedustajista Kattedals Isse ja kouvolalainen Nina Hänninen sijoittuivat viidensiksi ja Rondo Dar ja kouvolalainen Saana Tuuri kuudensiksi.

”Hyvillä mielin lähdettiin kilpailuun. Valmistelut olivat menneet hyvin ja odottavilla fiiliksillä lähdettiin matkaan. Ei ollut ponilla sellainen päivä, kun toivottiin. Amor tuntui hieman nihkeältä lämmittelyssä ja epävarmalta startissa.Toki tyytyväinen siihen, että oltiin parhaat suomalaiset ja ennätys parantui, mutta itse suoritukseen en ole täysin tyytyväinen” – Henriikka Rantanen.

”Lähtöön lähdettiin hyvillä ja luottavaisin mielin. Lämmityksessä oli laukat pinnassa, joten tehtiin muutoksia starttiin. Startissa poni oli parempi kuin koskaan, juostiin pussissa lähes koko matka ja poni tuntui tosi hyvältä ja odoteltiin vaan, että päästäisiin yrittämään ohitusta, mutta ennen vikaa kaarretta tuli vakava päälle ajo ja Isse ajautui turvakaistalle päin ja vauhdit jäi siihen. Onneksi ulkoisia jälkiä ei tilanteesta tullut.. Lähdöstä jäi haikea mieli, koska kauden päätähtäin meni piloille toisen valjakon takia, mutta poni tuntui tosi hyvältä ja on ennätyskunnossa. Nyt pidetään toistaiseksi kilpailutauko ja seurataan, miten Isse palautuu suorituksesta” – Nina Hänninen

”Poni tuntui oikein virkeältä, joten hyvällä mielellä ja pienellä jännityksellä lähdettiin kohti starttia. Lähdössä tuli paha alkulaukka, mikä tietenkin harmittaa, mutta siitä huolimata oli taas kiva kokemus osallistua” – Saana Tuuri.

Ekslätts TNT hallitsi Suomi-Ruotsi-maaottelussa

Eklätts TNT vei Suomi-Ruotsi-maaottelun. Valmentaja Laura Koskenniemi ja omistaja Pertti Koskenniemi. Kuva: Hippos / Kaisa Stengard.
Eklätts TNT vei Suomi-Ruotsi-maaottelun. Valmentaja Laura Koskenniemi ja omistaja Pertti Koskenniemi. Kuva: Hippos / Kaisa Stengard

Lauantaina Vermo Areenalla ravattiin myös A-ponien Suomi-Ruotsi-maaottelu, joka oli lopulta suomalaisen Ekslätts TNT ja Ronja Grönmannin näytös. Kaksikko nappasi voiton yli 20 metrin johtomarginaalilla ja kauden ennätysajalla 2.15,5.

”Tosi hyvät fiilikset, että tämä voitto oli kyllä odotettu ja poni oli todella hyvä viimeistelyssä. Myös lämmityksessä poni näytti ihan huippuvauhteja, että tätä odotettiin kyllä”, kertoi voittajahaastattelussa Eklätts TNT:n valmentaja Laura Koskenniemi.

Ekslätts TNT:n omistaa ponin valmentajan Laura Koskenniemen isä Pertti Koskenniemi, joka kertoi jännittäneensä etukäteen ponin suoritusta enemmänkuin koskaan ennen omien ravihevosten startteja.

”Kyllä tämä oli isompi juttu, kuin omien ravihevosten voitot, että ei tätä voi sanoin kuvata. On tämä vain kova juttu”, summasi Koskenniemi.

Toisen sijan Suomi-Ruotsi-maaottelusta nappasi Suomen edustaja Sannikon Rinsessa ja Emmi Innanen. Kolmanneksi sijoittui Ruotsin edustaja Tony ja Mo Rosenberg.

Tulokset Pohjoismaiden mestaruudesta >

Tulokset Suomi-Ruotsi-maaottelusta >

Pohjoismaiden mestaruuden aiemmat voittajat >