Hyppää sisältöön

Ruotsalainen Heavy Sound suosikkina St Michel -ajoon

Daniel Redénin valmentama Heavy Sound lähtee vitosradalta tavoittelemaan sunnuntaina 80 000 euron ykköspalkintoa St Michel -ajossa. Helpolla Kenneth Haugstadin ajokki ei pääse, sillä sisäpuolelta tuliselle mailille starttaavat mm. italialaistamma Piece Of Mind sekä Elitloppet-finaalissa keulaan pamauttanut Pastore Bob. Suomalaisista rata-arvonnan onnekkain oli sisäradan saanut Workout Wonder.

Mikkelin raviradalla ollaan tyytyväisiä päälähdön osallistujakaartiin.

”Olen iloinen, että Redénin tallista saatiin kova osallistuja. Pastore Bob on vauhdeiltaan St Michel-hevonen ja Alessandro Gocciadoro on ollut kevään ja kesän väriläiskä suurtapahtumissa. Mukana on myös hyvä kattaus kotimaan parhaimmistoa”, toimitusjohtaja Kari Tiainen summaa.

Ensi viikonloppuna Mikkelissä nähdään St Michel -ajon ohella monia tasokkaita ja mielenkiintoisia lähtöjä. Sunnuntaina Eugen Pylvänäisen muistoajossa Rubio ja Virginia Grif mittaavat Suomen 4-vuotiaiden tason. Tammatähdessä Akaasia ja Saaga S viimeistelevät virettään kuningatarkilpailuun. Upouudessa Varsakunkku-kilpailusarjassa ajetaan ensimmäinen finaali.

Lauantaina kylmäveriparhaimmisto ottelee Suurmestaruudesta Välähdyksen ja Polaran johdolla. Suur-Hollolan sankaritar Ranch Kelly on puolestaan lämminveristen tammatähden suosikki.

St Michel -ajo 2018:

1 Workout Wonder / Tommi Kylliäinen

2 Peace Of Mind* / Alessandro Gocciadoro

3 Pastore Bob* / Johan Untersteiner

4 Midnight Hour / Ari Moilanen

5 Heavy Sound* / Kenneth Haugstad

6 Victory Bonsai / Marko Hakkarainen

7 Elian Web / Janne Soronen

8 Starzinner / Iikka Nurmonen

Lisätiedot:

Mikkelin Ravirata Oy:n toimitusjohtaja

Kari Tiainen

p. 0500 493 760