Valmentaja Tapio Mäki-Tulokkaalle Derby–voitto oli ensimmäinen. Derby–lauantaina kirkastettiin myös kolmevuotiaiden oriiden ja ruunien 2100 metrin Suomen ennätys Ancion toimesta. Suomen mestariksi kruunattiin Massimo Hoist.
Nelivuotiaan Romanov Comeryn alkuvuodesta aloitettu valmistautuminen suomalaisen kasvatuksen suurjuhlaan palkittiin tänään vuoden 2025 Suuren Suomalaisen Derbyn voitolla. Suuri Suomalainen Derby on kauden tärkein ja arvostetuin suurkilpailu Suomessa syntyneille 4-vuotiaille lämminveriravureille ja kilpailun ykköspalkinto oli 100 000 euroa.
”Miehen ikään piti tulla ensin ennen kuin tämän pystyi saavuttamaan. Ei ole poikien juttu”, iloitsi forssalainen valmentaja Tapio Mäki-Tulokas voittajahaastattelussa. Mäki-Tulokkaalle (50v.) Derby-voitto oli uran ensimmäinen.
”Oltiin viime jouluna laskettelemassa, ja siinä kysyin Santulta, että kiinnostaako ajotehtävät. Sanoin että uskon, että hevonen kehittyy tälle vuodelle vielä viime vuodesta. Santulle suuri kunnia, että on ajanut todella hienosti lähdöt”, Mäki-Tulokas kiitteli ohjastajaa.
Ennakkoasetelmien osalta tasaiseksi arvioitua lähtöä johti aina maalisuoralle asti lähtöpaikalta 1 lähtenyt, karsintojen nopein Bushmills Ville Tonttilan kanssa. Romanov Comery kiihdytti sen ohi lopussa tyylitellen. Ohjastaja Santtu Raitalalle derbyvoitto oli jo toinen peräkkäinen.
”Oli hyviä fiiliksiä koko lähdön ajan, Roope tuntuu usein laiskalta ajettaessa, mutta vetolappujen vedon jälkeen hevosesta löytyi ihan uusi vaihde, ja sen jälkeen piti vain keskittyä ajamaan turvallisesti maaliin asti”, Raitala kertoi.
”Roope on hirveän raamikas hevonen, jonka kanssa on hyvä pitää tietyt rutiinit ravipaikalla yllä. Sillä on myös oma tahto, jonka hevonen käyttää ravikilpailussa tosi hyvin eteenpäin menemiseen”, Raitala kertoi.
Romanov Comeryn taustalta löytyy Mäki-Tulokkaan sukua laajemminkin, sillä hevosen on kasvattanut Tapion setä Isto Mäki-Tulokas ja hevosen omistajakimppaa vetää serkku Silja Mäki-Tulokas. Omistajakimppa Romanov Stableen kuuluu yhteensä kolmekymmentä omistajaa. Hevosta hoitaa Elina Sillanpää.
”Sen takaan, että kyllä tätä voittoa juhlitaan tänä syksynä Forssan seudulla. Kyllähän tämä on suurinta, mitä olen hevospuolella saavuttanut”, Tapio Mäki-Tulokas lupasi.
Kilpailussa toiseksi tuli Hagalund Trottersin kasvattama tamma BWT Jackpot ja kolmanneksi Big Drean Teamin kasvattama Where’s The Party.
Anciolle 3-vuotiaiden Suomen ennätys – Massimo Hoistille lämminveristen Suomen mestaruus
Päivän muissa lähdöissä saatiin niissäkin nauttia huippuraviurheilusta. Kolmevuotiaiden lämminveristen 2120 metrin kolmivuotispokaalissa Kriterium-karsintoihin tähtäävä Ancio tyylitteli voittoon uudella kolmivuotiaiden oriiden ja ruunien yli 2000 metrin Suomen ennätyksellä 12,5/2100m. Ancion on kasvattanut Kikka Klubi ja hevosta valmentaa Markku Nieminen, hoitaa Piia Riihuhta ja omistaa Anselmi Klubi.
Lämminveristen perinteisessä Suomen mestaruudessa tämän kesän avoimen sarjan lämminveristen osalta kaviouria hallinnut Massimo Hoist pääsi takasuoralla ohi lähdössä kärkeen kiihdyttäneestä Atupemistä ja kiihdytti varmaan voittoon. Massimo Hoistia ohjasti Hannu Torvinen, sitä valmentaa Jukka Hakkarainen, hoitaa Veera Hakkarainen ja sen on kasvattanut ja omistaa Heikki Korhonen.
Suuren Suomalaisen Derbyn tulokset ja hevosten taustajoukkojen tiedot