Hyppää sisältöön

Roberto Diver nappasi Lahdessa jo seitsemännen peräkkäisen voittonsa

Ossi Nurmosen valmentama ja Iikka Nurmosen ohjastama ruuna onnistui nyt Jokimaan divisioonafinaalikierroksella.

Roberto Diver Lahti 0219 kuva Suomen Hippos Hanna Laakso
Kuusivuotiaan ruuna Roberto Diverin on kasvattanut ja omistaa Nameless Stable. Kuva: Suomen Hippos / Hanna Laakso

Roberto Diver hoiti homman kotiin keulajuoksulla ylivoimaiseen tyyliin. Iikka Nurmonen kertoi voittajahaastattelussa, että hevosen tekeminen radalla tuntuu tällä hetkellä ohjastajan penkille todella hyvältä.

”Ihmeen helppoa tuo voittaminen on sille nyt”, Nurmonen totesi.

Roberto Diver aloitti Iikka Nurmosen isän Ossi Nurmosen tallista viime syksynä. Valmentaja totesi voittajahaastattelussa, että hevonen tietää ilmeisesti itsekin omat lahjansa.

”Vähän diiva siitä on tullut”, hän kertoi.

M.T.Lara Croft Pekka Korpi Lahti 0219 kuva Suomen Hippos Hanna Laakso
Pekka Korven valmentama M.T.Lara Croft on saanut lisää sitkeyttä. Tamma yllätti lauantain Toto75-pelaajat. Kuva: Suomen Hippos / Hanna Laakso

Ohjastajista kahden voiton ravipäivä oli sekä Henri Bollströmillä että Niko Jokelalla. Bollströmin seremonioihin toi Valiodivisioonan vahvin Ellin Sisu sekä toiseen peräkkäiseen voittoonsa juossut T.T. Hunsvotti. Jokela ylitti maaliviivan ykkösenä ensin Excalibur Itin ja heti perään Mysteerion rattailla.

Ravien viimeisenä lähtönä ajetun lämminveristen Kultadivisioonafinaalin vei Olli Koivusen ohjastama Shadow Of Brisbane.

Viikon pääravitapahtuma kilpailtiin lauantaina 2. helmikuuta Lahden Jokimaalla. Raviväki kokoontui Jokimaalle jo aamupäivällä ennen ravitapahtumaa kuuntelemaan ja keskustelemaan tulevaisuudennäkymistä. Lisää raviurheilun Tulevaisuusfoorumista voit lukea täältä.

Lahden lauantairavien tulokset kokonaisuudessaan voit lukea Heppa-järjestelmästä. Vapaasti käytettäviä kuvia löydät Suomen Hippoksen kuvapankista.

Lisätietoja:

Hanna Laakso
Tiedottaja
Suomen Hippos
hanna.laakso@hippos.fi
040 837 8403