Hyppää sisältöön

Raviurheilun tulevaisuustyö jatkuu – esitystä valmistellaan kevään valtuuskunnan kokoukseen

Vuonna 2018 käynnistynyt raviurheilun tulevaisuustyö jatkuu Suomen Hippoksen hallituksen nimeämän työryhmän johdolla kohti kevään valtuuskunnan kokousta.

Raviurheilun tulevaisuustyötä jatketaan kohti kevään valtuuskuntaa. Kuva: Hippos/Iita-Maria Ahtiainen

Hippoksen hallitus käsitteli tulevaisuustyön etenemistä kokouksessaan 21. tammikuuta. Esityksen mukaisesti hallitus päätti perustaa alaisuuteensa operatiivisen työryhmän tarkoituksenaan valmistella maaliskuun lopussa järjestettävään raviratojen ja valtuuskunnan yhteiseen seminaariin esitys, jossa määritellään aluemallin yhteistyön laajuus, organisaatiorakenne ja taloudelliset vaikutukset.

Lisäksi valmistellaan yksityiskohtaisesti keskusjärjestöjohtoisen profilointimallin kilpailupäivien ratakohtainen jakautuminen ja sen taloudelliset vaikutukset.

Tulevaisuustyö oli esillä jo syksyn valtuuskunnassa, jossa käyty keskustelu toimii pohjana työn jatkovalmistelulle.

”Hallitus etenee tulevaisuustyön valmistelussa valtuuskunnan syksyn kokouksessaan viitoittamalla tavalla. Valmisteluvastuu on hallituksella, joka nimesi työnsä tueksi työryhmän valmistelemaan esitystä”, Suomen Hippoksen hallituksen puheenjohtaja Juha Rehula kertoo.

Tulevaisuustyötä edistävään ryhmään nimetään alueellisesti kattava raviratojen edustus sekä Hippoksesta puheenjohtaja Rehula, hallituksen jäsen Hannu Nivola, toimitusjohtaja Vesa Mäkinen ja kilpailupäällikkö Tuomo Pekonen. Raviratojen edustajat valitaan ratojen esityksestä.

Maaliskuisen seminaarin jälkeen Hippoksen hallitus määrittelee lisävalmistelutarpeet koko tulevaisuustyön osalta ennen toukokuun valtuuskunnan kokouksen päätöskäsittelyä.

”Huolet alan tulevaisuudesta eivät enää odota, vaan kevään aikana on kyettävä kenttää kuulemalla ja ratkaisuja etsimällä tekemään riittävät päätökset”, Rehula painottaa.