Hyppää sisältöön

Raviurheilun nuorisotoiminnalle laatumittarit

Suomen Hippoksen hallitus on kokouksessaan torstaina 16.2. 2017 määrittänyt raviurheilun nuorisotoiminnalle laatumittarit. Nuorisotoiminnan laatumittareiden toteutumista seuraa Suomen Hippos ja kriteerit tarkistetaan vuosittain.

Mahdollisimman monelle lapselle asuinpaikasta ja taustastaan riippumatta halutaan tarjota mahdollisuus päästä mukaan raviurheilun nuorisotoimintaan. Tavoitteena on luoda yhdessä kentän toimijoiden kanssa raviurheilun nuorisotoimintaan suunnitelmallinen, laadukas ja yhtenäinen valtakunnallinen toimintamalli paikallisten toimijoiden tarjoamat mahdollisuudet ja vahvuudet huomioiden. Raviurheilun nuorisotoiminnan yhtenä tavoitteena on saada viikoittainen lasten ja nuorten kerhotoiminta käyntiin kaikilla maakuntaradoilla sekä mahdollisuuksien mukaan myös kesäradoilla. 



IMG_2346 usvaniityn harry   Raviurheilun nuorisotoiminta on koko perheen harrastus. Kuva: Suomen Hippos/Leena Kahisaari.

Nuoret mukaan toiminnan suunnitteluun ja päätölksentekoon

Laatumittareiden avulla voidaan entistä paremmin seurata raviratojen nuorisotoiminnan kehitystä sekä laatua. Nuorisotoiminnan laatumittarit toimivat osaltaan työvälineenä mm. valtakunnallisen raviurheilun nuorisotoiminnan yhtenäistämisessä sekä vaikuttavuuden todentamisessa. Kesäradoille on työn alla omat nuorisotoiminnan laatumittarit, jotka vahvistetaan lähiaikoina.

Suunnitteilla on omat nuorisotyöryhmät raviradoille sekä jatkossa valtakunnallisen raviurheilun nuorisofoorumin perustaminen. Nuorisotyöryhmien ja nuorisofoorumin avulla on tarkoituksena saada nuoret osallistettua entistä paremmin mukaan toiminnan suunnitteluun ja päätösten tekoon.


IMG_4137 kepparikisaPoniravien ja ravien yhteydessä järjestetään myös keppihevoskisoja sekä kerhoja, joissa tutustutaan raviurheilun nuorisotoimintaan. Kuva: Suomen Hippos/Leena Kahisaari

Raviurheilun nuorisotoiminnan parissa lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus tutustua lajiin, oppia sen alkeita ja harrastaa ohjatusti ja turvallisesti. Samalla lapset ja nuoret oppivat vastuullisuutta sekä hevosen hyvinvoinnista huolehtimista. Poniraviurheilu on osa raviurheilun nuorisotoimintaa. Jo lähes kahdellakymmenellä maakuntaradalla ja muutamalla kesäradalla toimii nuorisokerho. Suomen Hippos kehittää ja koordinoi raviurheilun nuorisotoimintaa sekä kouluttaa hevosalan nuorisotoimijoita. Suomen Hippos ry on  Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssin järjestöjäsen.

  

Lisätietoja:

 

Suomen Hippos ry

Antti Lehtisalo

hallituksen pj
p. 040 521 8243


Vesa Mäkinen
toimitusjohtaja
p. 0400 532 8932

vesa.makinen@hippos.fi

 

Helena Hyvämäki-Mäenpää

nuorisotoiminnan koordinaattori

p. 040 6464 609

helena.hyvamaki-maenpaa@hippos.fi

www.hippos.fi/#nuoriso