Hyppää sisältöön

Tähtien Talli

Tähtien Talli on suurimpien suomalaisten ravihevostähtien kunniagalleria (Hall of Fame). Tähtien Tallissa on tällä hetkellä yhteensä 23 hevosta, joista lämminverisiä ravihevosia on 12 ja suomenhevosia 11. Tähtien Talli perustettiin vuonna 1995, jolloin siihen nimettiin kahdeksan legendaarista hevosta: Charme Asserdal, Friendly Face ja Keystone Patriot sekä suomenhevoset Patrik, Reipas, Vekseli ja Vieteri. Tähtien Tallia ylläpitää Suomen Hippos ry.

    • Suomessa 21.4.2008 syntynyt lämminverinen ori
    • Isä Andover Hall, emä Amazing Ride, emänisä Muscles Yankee.
    • Kilpailu-ura 2010–2014. Startteja 38 (23–7–1).
    • Voittosumma 1 141 155 €. Ennätykset 09,7aly ja 12,3kp.
    • Kasvattaja ja omistaja Lars Ingman Oy Ab.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 2015.

    Brad de Veluwe on yksi 2000-luvun kirkkaimmista suomalaisista ravitähdistä. Lars Ingman Oy Ab:n kasvattama ja omistama ori juoksi urallaan yli miljonaan euron tienestit. Brad de Veluwe aloitti kilpauransa 2-vuotiaana vuonna 2010 Tuomas Korvenojan valmennuksesta kahdella voitolla.

    Kolmivuotiskausi oli huippuoriin läpimurtokausi kansainväliselle huipulle. Brad de Veluwe voitti vuonna 2011 suurkilpailuja Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Italiassa. Korvenoja ohjasti oriin voittoon muun muassa Kriteriumissa, Orsi Mangellissa, E3-finaalissa ja Ulf Thoresenin muistoajossa. Kolmivuotiskaudellaan Brad de Veluwe ansaitsi yli 400 000 euroa.

    Nelivuotiskaudella Korvenojan suojatti jatkoi siitä, mihin oli jäänyt edellisellä kaudella. Nelivuotiskaudella Brad de Veluwe voitti ikäluokkansa arvostetuimmista kilpailuista muun muassa UET Grand Prix’n Gelsenkirchenissä Saksassa ja Suuren suomalaisen Derbyn Vermossa. Yksi suomalaisen raviurheilun mieleenpainuvimmista hetkistä tapahtui heinäkuussa 2012, kun Brad de Veluwe voitti Halmstadissa Ruotsissa ajetun Sprintermästaren-finaalin täysin ylivoimaisesti maailmanennätysajalla 09,7a/1609 metriä. Koko kauden ansiot kipusivat suurvoittojen myötä yli 500 000 euroon.

    Viisivuotiskaudellaan Brad de Veluwe siirtyi ikäluokkakilpailuista avoimen tason lähtöihin. Edelleen Tuomas Korvenojan valmennuksessa ja ohjastuksessa kilpaillut ori sijoittui toiseksi Finlandia-ajossa ja Prix d’Etain Royal Seinäjoki Racessa. Brad de Veluwe sai kutsun Elitloppetiin, jossa ori pääsi finaaliin ja sijoittui siinä jäätyään ilman kiritiloja neljänneksi. Yli 200 000 euron ansiot tuonut viisivuotiskausi jäi Brad de Veluwen viimeiseksi täysipainoiseksi kaudeksi, hevonen kilpaili kaksi viimeistä lähtöään 6-vuotiaana.

    Brad de Veluwe juoksi uransa aikana yhdeksän Suomen ennätystä. Ori palkittiin Ravigaalassa kaksi kertaa (2011 ja 2012) Vuoden hevosena, 2011 hevonen oli Vuoden paras kolmivuotias ja 2012 Vuoden paras nelivuotias lämminverinen. Tähtien talliin Brad de Veluwe valittiin vuonna 2015.

    Kilpauransa jälkeen Brad de Veluwe on vaikuttanut siitoksessa Suomessa ja Ruotsissa. Orin jälkeläisiin lukeutuu hyviä kilpahevosia kuten Handsome Brad ja BWT Burnin Alive.

    • Suomessa 4.5.1996 syntynyt lämminverinen ori
    • Isä Lancon, emä Jade Crown, emänisä Speedy Crown.
    • Kilpailu-ura 1999–2003. Startteja 63 (41–9–1).
    • Voittosumma 569 339 €. Ennätys 10,9aly ja 16,3ke.
    • Kasvattaja Bwt-Stable Oy. Omistajat Helena, Matti ja Mikko Salmi.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 2006.

    Bwt Magic voitti jo 3-vuotiaana ikäluokkansa epävirallisen Euroopan mestaruuden. 4-vuotiaana ori nousi ryminällä eurooppalaisen raviyleisön tietoisuuteen voittamalla kansainvälisen Kymi GP:n Kouvolassa, vaikka vastassa oli aikuisia hevosia.

    Tahti säilyi samana myös St. Michelissä. Ikäluokan tärkeimmän kisan, Derbyn, Bwt Magic hoiteli varmoin ottein kauden lopulla.

    5-vuotiaana Bwt Magic voitti Finlandia-ajon ja jatkoi suurin toivein kohti Elitloppettia. Karsintalähdössä ori sijoittui toiseksi Varennen jälkeen. Finaalissa vuorossa oli laukka ja vammautuminen, joka käytännössä katkaisi orin uran huipulla.

    Bwt Magicia valmensi Matti Salmi, joka myös ajoi sen ensimmäisen kilpailun. Sen jälkeen ohjastuksesta vastasi Ahti Antti-Roiko.

    • Ruotsissa 15.3.1973 syntynyt lämminverinen tamma
    • Isä Train Bloc, emä Numancia, emänisä Justus.
    • Kilpailu-ura 1975–1981. Startteja 168 (82–21–15).
    • Voittosumma 475 672 €. Ennätykset 13,9a ja 14,3.
    • Kasvattaja Erik Andersson. Omistaja Kila-Talli.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 1995.

    Charme Asserdal on nimi, jonka aikakauden eläneet muistavat, vaikka eivät raviurheilua seuraisikaan. Tamman kilpailumatkat ympäri maailmaa lentokoneella olivat aikanaan valtavan mediahuomion kohteena. Omistaja-valmentaja Timo Eve, hoitaja Irmeli Lehtioksa ja ohjastaja Heikki Korpi olivat oman aikansa jukkiksia.

    Charme Asserdal oli moninkertainen Euroopan ennätystamma ja näiden suurten kansainvälisten ajojen voittaja: Solvallan juhla-ajo, Åby Stora Pris, Pohjoismaiden nelivuotiseliitti, Ruotsin sprintterimestaruus; Preis der Besten, Grosser Preis von Bayern; Grosser Preis von Mönchengladbach (Länsi-Saksa); Grote Prijs der Lage Landen (Hollanti); Gran Premio delle Nazioni (Italia); Copenhagen Cup (Tanska)

    Lisäksi koko kansan Charme oli epävirallisen MM-ajon viides ja kolmas vuosina 1978-79 Roosevelt Racewaylla USA:ssa.

    Charme Asserdal oli kilpailu-uransa lopetettuaan eniten ansainnut Pohjoismaissa syntynyt ravihevonen. Rahapotin koko oli 2,8 miljoonaa markkaa.

    • Suomessa 24.3.2012 syntynyt lämminverinen ruuna
    • Isä Like A Prayer, emä E L Dolly, emänisä Conwy Hall
    • Kilpailu-ura 2014-2022. Startteja 81 (29 – 11 – 13)
    • Voittosumma 913 699 €. Ennätykset 09,9aly ja 11,6ly
    • Kasvattaja West Breeding Oy. Omistaja Talli Webbie.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 2023.

    Elian Web aloitti kilpauransa kaksivuotiaana ja menestyi ikäluokkakilpailuissa hyvin. 4-vuotiaana se voitti Suuren Suomalaisen Derbyn. Nelivuotiskauden loppuun mennessä ruuna oli voittanut St. Legerin ja kaksi kertaa Kasvattajakruunun.

    Vanhempana kilpahevosena Elian Web kilpaili edelleen paitsi Suomen absoluuttisella huipulla, myös kansainvälisellä huipulla. Ruunan suurimmat menestykset tulivat vuonna 2020, silloin Elian Web voitti Paralympiatravet-finaaliin, josta se ansaitsi kutsun Elitloppetiin. Samana vuonna ruuna voitti myös Suur-Hollola-ajon.

    Elian Web kilpaili koko uransa Katja Melkon valmennuksessa, ensin Lumijoelta käsin ja Melkon muuttaessa Ruotsiin valmentamaan, myös Elian Web siirtyi Julmyran valmennuskeskukseen. Ikäluokkakilpailuissa sitä ohjasti Janne Soronen ja vanhemmalla iällä suurkilpailumenestystä tuli Jorma Kontion ohjastamana. Uransa viimeisen lähdön Elian Web juoksi helmikuussa 2022.

    • Yhdysvalloissa 18.4.1984 syntynyt lämminverinen ori
    • Isä Speedy Somolli, emä About Face, emänisä Speedster.
    • Kilpailu-ura 1986–1990. Startteja 105 (42–23–6).
    • Voittosumma 871 919 €. Ennätykset 11,0aly ja 15,5ke.
    • Kasvattaja Robert M Mumma Estate. Omistaja Blue White Trotters.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 1995.
    Yhdysvalloissa syntynyt Friendly Face oli kivikova hevonen, joka jo 2-vuotiaana voitti syntymämaassaan E.H. Harriman Challenge Cupin. 5- ja 6-vuotiaana ori voitti jo Euroopassa Grand Circuit –kilpailusarjan eli Euroopan mestaruuden Pekka Korven käsissä.

    Friendly Facen suurkilpailuvoittojen lista on hengästyttävää luettavaa. Hevonen voitti muun muassa Grote Prijs De Gigantenin kolmesti peräkkäin vuosina 1988–1990. Lisäksi orin nimi löytyy esimerkiksi Gran Premio Duomon, Gran Premio U.N.I.R.E:n ja Killerin Eliitin kunniataulusta.

    • Suomessa 27.3.1988 syntynyt lämminverinen ori
    • Isä Choctaw Brave, emä Milo’s Daughter, emänisä Express Pride.
    • Kilpailu-ura 1990–1996. Startteja 103 (33–20–12).
    • Voittosumma 1 236 781 €. Ennätykset 11,0aly ja 14,9ke.
    • Kasvattaja Juhani Lagerstam. Omistaja Laukon Nmky.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 1996.

    Houston Laukko oli hevonen, jota ei voi sivuuttaa, kun muistellaan menneiden vuosien kirkkaimpia tähtiä. Ori oli ainut Suomessa syntynyt ravuri, joka on voittanut ravureiden avoimen tason Euroopan mestaruuden. EM-titteli tuli vuonna 1995.

    Houston Laukko oli myös ensimmäinen Suomessa syntynyt hevonen, joka osallistui Euroopan suurimpaan ravilähtöön, Prix d’Ameriqueen. Se oli mukana kolmesti peräkkäin vuosina 1994–1996.

    Houston Laukko kilpaili Laukon Nmky:n nimissä. Oria valmensi koko uran ajan Pekka Yli-Houhala. Hoitaja Pirjetta Laakso huolehti orin hyvinvoinnista koko kilpauran ajan. Kilpailuissa ohjissa oli useimmiten Pohjoismaiden voitokkain ohjastaja Jorma Kontio.

    Houston Laukko on myös isä lähes 400 ravurille.

    • Suomessa 1.6.1999 syntynyt suomenhevostamma
    • Isä Turo, emä I.P. Vipotti, emänisä Viltter.
    • Kilpailu-ura: 2002–2013. Startteja 161 (31–20–31).
    • Voittosumma 515 820 €. Ennätykset 20,2aly ja 22,3ke.
    • Kasvattaja Heikki Parviainen. Omistajat Rip Rap Team & Juvonen Seppo.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 2014.

    I.P. Vipotiina aloitti kilpauransa Heikki Torvisen tallista. Tamma aloitti kilpailemisen jo 3-vuotiaana voittaen molemmat lähtönsä. Nelivuotiskaudella tamma hallitsi ikäluokkansa kilpailuja. I.P. Vipotiina voitti Torvisen ohjastamana muun muassa suomenhevosten Kriteriumin, Oulu Express -finaalin, Pikkupelimannin ja Pikkuprinssin.

    Viisivuotiskaudella I.P. Vipotiinan menestys jatkui, Torvinen ohjasti tamman muun muassa Derbyn voittajaksi. I.P. Vipotiina on ainoa tamma, joka on onnistunut voittamaan sekä Kriteriumin että Derbyn. Viisivuotiskausi toi myös Villinmiehen Tammakilvan kakkossijan.

    Hevonen jatkoi Heikki Torvisen valmennuksessa myös avoimella tasolla ikäluokkavuosiensa jälkeen. I.P. Vipotiina kilpaili Torvisen tallista seitsemänvuotiskautensa syksyyn asti. Ajanjaksolla mahtui muun muassa ensimmäinen osallistuminen kuningatarkilpailuun Forssassa vuonna 2006, josta saldona oli yksi osalähdön voitto ja kokonaiskilpailun sija neljä.

    Keväällä 2007 I.P. Vipotiina teki ensiesiintymisensä uuden valmentajansa Pertti Puikkosen tallista. Vuoden 2007 kuningatarkilpailusta ei kokonaiskilpailussa tullut menestystä, ja vuodesta 2008 tuli tammalle välivuosi loukkaantumisen vuoksi.

    Vuonna 2009 tamma palasi radoille, ja kaudesta tulikin jättimenestys I.P. Vipotiinalle. Tamma voitti ensimmäisen ravikuningattaren tittelinsä ja lisäksi se juoksi kylmäveristen tammojen maailmanennätyksen Mikkelin Suurmestaruudessa ajalla 20,2a/1609 metriä.

    Vuosina 2010 ja 2011 I.P. Vipotiina oli pysäyttämätön tammahuipulla. Hevonen voitti molempina vuosina kaikki kuningtarkilpailujen osamatkat. Tampereen Kuninkuusraveissa vuonna 2011 I.P. Vipotiina teki Puikkosen ohjastamana myös uuden ennätyksen kuningatarkilpailun kokonaisajassa.

    I.P. Vipotiina kilpaili viimeisen kautensa vuonna 2013, jolloin tamma osallistui Kuopion Kuninkuusravien kuningatarkilpailuun. Hevonen voitti ensimmäisen osamatkan ja sijoittui kokonaiskilpailussa viidenneksi. Uransa viimeisen lähdön I.P. Vipotiina juoksi valmentajansa Pertti Puikkosen ohjastamana joulukuussa 2013 kotiradallaan Vermossa.

    Kilpauransa jälkeen I.P. Vipotiina siirtyi takaisin kasvattajilleen Parviaisten perheeseen Kainuuseen. Ensimmäisen varsansa tamma sai vuonna 2015, orivarsa sai nimekseen I.P. Timantti.

    • Suomessa 24.4.1988 syntynyt lämminverinen ruuna
    • Isä Choctaw Brave, emä Lass Lura, emänisä Dartmouth.
    • Kilpailu-ura 1991–2001. Startteja 231 (104–35–25).
    • Voittosumma 821 862 €. Ennätys 11,3aly ja 15,3kp.
    • Kasvattaja Pentti Järvelä. Omistaja Maatalousyhtymä Klemola.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 2000.

    Isla J Brave jäi suomalaisen raviyleisön muistoihin armottomana loppukirihevosena, joka lähes poikkeuksetta lensi kärkeen viimeistään maalilinjalla. Loppukirin alkamisen merkki oli, kun vakiokuski Aki Antti-Roiko veti silmälaput.

    Pienikokoinen ruuna voitti urallaan V65- ja V75-raviveikkauslähtöjä peräti 59 kappaletta. Se lienee lyömätön saavutus myös tulevaisuudessa.

    Isla J Brave kilpaili kotimaisella huipulla 3-vuotiaasta 13-vuotiaaksi asti, mikä on poikkeuksellinen suoritus. Uran paras kausi oli vuosi 1996, jolloin ruuna voitti Finlandia-ajon, St. Michelin, Seinäjoki-ajon ja Killerin Eliitin.

    Isla J Braven omisti maatalousyhtymä Klemola Ullavalta. Valmennuksesta vastasi Petri Klemola.

    • Yhdysvalloissa 14.2.1976 syntynyt lämminverinen ori
    • Isä Hickory Pride, emä Passing Speed, emänisä Speedster.
    • Kilpailu-ura 1980–1986. Startteja 168 (66–25–15).
    • Voittosumma 725 407 €. Ennätykset 13,0aly ja 15,3ly.
    • Kasvattaja Max C. Hempt. Omistajat Nurmen- & Viking-Talli.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 1995.

    Keystone Patriot valloitti Suomen ja Euroopan raviratoja raviurheilun kuumimman nousukauden aikana. Yhdysvalloissa syntynyt ori voitti Antti Savolaisen valmennuksessa suurkilpailuja etenkin Italiassa kuin liukuhihnalta. Rattailla nähtiin ajan nousevia tähtiohjastajia, kuten Veijo Heiskanen ja Jorma Kontio.

    Keystone Patriot voitti Gran Premio Duomon kolmesti peräkkäin vuosina 1982–1984. Orin ansiolistalta löytyvät myös mm. Campionato Europeo kahteen kertaan, Gran Premio Della Lotteria, Gran Premio U.N.I.R.E kahteen kertaan, Grote Prijs De Giganten ja St. Michel.

    • Suomessa 27.4.1993 syntynyt lämminverinen tamma
    • Isä Barbeque, emä Classical Music, emänisä Arnie’s Aim.
    • Kilpailu-ura 1996–2003. Startteja 144 (48–12–20).
    • Voittosumma 771 432 €. Ennätykset 10,8aly ja 14,7kp.
    • Kasvattaja H.L.Horse Oy. Omistaja Caicos Horse Oy.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 2003.

     

    Not A Spacecase oli kilpaurallaan kivikova tamma, joka oli huipulla 3-vuotiaasta aina 10-vuotiaaksi asti. 3-vuotiskauden kruunu oli ikäluokan tärkeimmän kilpailun, Kriteriumin, voitto. Voittoihin päättyivät myös Tammakriterium ja Ruotsissa juostu kansainvälinen Wallenius Cup.

    Aikuisiän suurimpia meriittejä olivat St. Michelin, Queen L:n muistoajon, Suomen mestaruuden, N.J. Kosters memorialin ja STC:s Avelslopin voitot. Lisäksi Not A Spacecase oli usein kolmen parhaan joukossa kansainvälisissä huippulähdöissä.

    Huippuvuosi oli 2001, jolloin 8-vuotias Not A Spacecase voitti St. Michelin ja keräsi kauden aikana 235 000 euroa palkintorahaa.

    • Suomessa 30.3.2001 syntynyt lämminverinen tamma
    • Isä Lindy Lane, emä Sonata Lobell, emänisä Mystic Park.
    • Kilpailu-ura 2004–2008. Startteja 73 (44–11–3).
    • Voittosumma 1 677 957 €. Ennätykset 10,4aly ja 17,0kp.
    • Kasvattaja Ravitalli Kemppi. Omistaja Talli Hietsut Oy.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 2009.

    Passionate Kemp oli suomalaisen raviurheilun prinsessa, joka liiteli höyhenenkevyellä tyylillään voitosta voittoon ihastuttavan vaivattoman näköisesti. 3-vuotiaana tamma rökitti orit Kriteriumissa, Ulf Thoresenin muistoajossa ja Gran Premio Orsi Mangellissa.

    4-vuotiaana tahti vaan kiihtyi. Kotimaassa nimi kirjattiin Derbyn, St. Legerin ja Glen Kosmos memorialin kunniatauluihin. Italiassa tamma liihotteli ensimmäisenä maaliin Gran Premio Tino Triossissa ja Gran Premio Continentalissa. Ruotsista oli tuomisina muun muassa 4-vuotistammaeliitin voitto.

    5-vuotiaana Suur-Hollola-ajon ja Tammavaltikan voitot saivat seurakseen tähtisateen Italiasta. Passionate Kemp voitti siellä Gran Premio Gaetano Turillin, Gala Internazionale Del Trotton, Gran Premio Royal Mares Del Trotton ja Gran Premio Freccia d’ Europan. Uran alkuvaiheen kilpailuissa valmentaja Markku Nieminen ohjasti tammaa kotimaassa yleensä itse. Ulkomailla ohjat luotettiin yleensä Jorma Kontiolle.

    6-vuotiaana tilille kirjattiin voitto Tammavaltikassa. 7-vuotiskaudelle Passionate Kemp siirtyi Stig H Johanssonin talliin Ruotsiin. Kauden meriitteihin kirjattiin vielä muun muassa Suomen mestaruuden voitto ja ykkössija Queen L:n muistolähdössä. Kilpauransa Passionate Kemp päätti samana vuonna ainoalla oikealla tyylillä – voittajana.

    • Suomessa 14.5.1981 syntynyt suomenhevosori
    • Isä V.T. Ajatus, emä Puhelu, emänisä Puhemies.
    • Kilpailu-ura 1984–1993. Startteja 135 (74–11–13).
    • Voittosumma 354 876 €. Ennätykset 21,0aly ja 23,2ly.
    • Kasvattaja Sven Harju. Omistajat J.k.-S.s.-Talli.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 1995.

    Patrik oli samaa ikäluokkaa toisen Tähtien tallin jäsenen, Ponserin kanssa. Patrik nousi ikäluokan valtiaaksi 5-vuotiaana voittamalla Derbyn.

    Myös aikuisikä oli täynnä menestystä. Patrik voitti neljä ravikuninkuutta peräkkäin vuosina 1988–1991. Patrik viitoitti vahvasti omistajiensa Juha Kortekallion ja Seppo Suurosen tietä, sillä molemmat ovat nykyään ammattiravivalmentajia.

    Patrik jätti jälkensä vahvasti suomalaiseen raviurheiluun myös siitoksessa. Sen pojista Rikhart ja Patrikin Muisto ovat voittaneet ravikuninkuuden ja Uja ravikuningattaren tittelin.

    • Suomessa 12.5.1981 syntynyt suomenhevosori
    • Isä Ero-Ponsi, emä Merpi, emänisä Merkki.
    • Kilpailu-ura 1985–1997. Startteja 216 (86–33–17).
    • Voittosumma 394 173,00 €. Ennätykset 20,4aly ja 23,0ly.
    • Kasvattaja Erkki Ahonen. Omistaja Martiini-Talli.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 1997.

    Ponseri oli aikansa varsatähti, joka voitti 4-vuotiaana kaikki 17 kilpailuaan. Mukaan mahtuivat muun muassa voitot ikäluokan tärkeimmässä kilpailussa Kriteriumissa ja Oulu Expressissä.

    Välillä tahti hiipui aavistuksen verran, mutta 11-vuotiaana ori räväytti komean paluun huipulle voittamalla ravikuninkuuden Helsingissä. Samana vuonna Ponseri juoksi Mikkelissä kylmäveristen maailmanennätyksen, kun mailin ryhmäajo taittui aikaan 1.20,4.

    Omistaja-valmentaja Anssi Niininen ajoi kahta lukuun ottamatta kaikki Ponserin startit.

    • Suomessa 22.5.2008 syntynyt lämminverinen tamma
    • Isä Tsar d’Inverne, emä Gabriela Kemp, emänisä Speedy Somolli.
    • Kilpailu-ura: 2011–2019. Startteja 127 (35–22–15).
    • Voittosumma 561 604 €. Ennätykset: 09,7aly – 13,8kp.
    • Kasvattaja Katri Rantala. Omistaja Kelly’s Team.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 2019.

    Yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä Suomessa syntyneistä lämminveritammoista on Ranch Kelly. Koko uransa kiitettävästi menestynyt mäntyharjulaisravuri puhkesi täyteen kukkaan vasta 10-vuotiskaudellaan. Tuolloin tuloksena oli mm. Suur-Hollola-ajon, Suomen mestaruuden sekä tammavaltikan voitot sekä koko kaudelta muhkea 324 680 euron potti. Ranch Kelly lopetti kilpauransa vuonna 2019 ja sama vuonna tamma astutettiin ensimmäistä kertaa.

    Ranch Kelly pitää hallussaan lukuisia Suomen ennätyksiä sekä maailmanennätystä 14,0 3100 metrin ryhmäajosta.

    • Suomessa 14.6.1948 syntynyt suomenhevosruuna
    • Isä Murtimo, emä Buge, emänisä Noron Hessu.
    • Kilpailu-ura: suurmestari 1960 ja 1963, paras suomalaishevonen Moskovan raveissa 1957, eniten ansainnut vuosina 1958–1960, ensimmäinen miljoonan (vanhaa rahaa) palkintorajan yhtenä vuotena (1958) ylittänyt hevonen, n. 1300 starttia v. 1952–1965, tähtijuoksija yhdeksänä vuotena.
    • Ennätys: 25,4.
    • Kasvattaja Lauri Ylikoski. Omistaja Aapeli Miettinen.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 1995.

    Ruuna Reipas oli maankuulu kilpahevonen, joka voitti urallaan Suurmestaruuden vuosina 1960 ja 1963. Ruuna myös kilpaili Moskovassa lämminverisiä vastaan vuonna 1957. Tie menestyjäksi oli todellinen tuhkimotarina, sillä Reipas oli nukkavieru markkinavarsa, joka päätyi lopulta monen mutkan kautta Aapeli Miettisen käsiin.

    Ajan tavan mukaan Reipas saattoi kilpailla samana päivänä useassa lähdössä. Ruunan arvioidaan juosseen pitkällä urallaan peräti 1 300 starttia. Palkinnoitta se jäi ani harvoin. Voittoja kertyi peräti 348 tai 339, lähteestä riippuen. Reipas oli eniten rahaa ansainnut ravuri Suomessa vuosina 1958–1960. Niillä kausilla se juoksi kullakin yli miljoona silloista markkaa.

    Taiteilija Herman Joutsen on tehnyt Reippaasta patsaan, joka löytyy sen kotipitäjästä Varpaisjärveltä. Varpaisjärvi on nykyään osa Lapinlahden kuntaa.

    • Suomessa 21.4.2006 syntynyt suomenhevostamma
    • Isä Turo, emä Aava S, emänisä Aatami.
    • Kilpailu-ura: 2011–2019. Startteja 145 (29–30–20).
    • Voittosumma 452 410 €. Ennätykset: 20,6aly – 22,9ke.
    • Kasvattajat Susanna, Juha ja Juhani Keskimaunu. Omistaja Ravitalli Pyysalo.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 2019.

    Saaga S on kolminkertainen ravikuningatar eikä 2000-luvulla kolmeen kuningatartitteliin yltänyt kuin I.P. Vipotiina. Tamma pitää hallussaan edelleen (vuonna 2020) kylmäveritammojen Suomen ennätystä yli 2500 metrin volttilähdöissä, 25,2kp.

    Taipalsaarelaiset Milla ja Ilkka Pyysalo etsivät lehti-ilmoituksella sopivaa suomenhevosvarsaa ja unelmana oli, että hevosella päästäisiin ajamaan edes yksi ravilähtö. Saaga S ostettiin lopulta valokuvan perusteella ja loppu onkin historiaa. Hevosen satukirjamaisesta tarinasta on myös tehty Saaga S – satu suomenhevosesta –dokumentti, jossa seurattiin Pyysalon tallin elämää vuoden ajan. Kilpaura päättyi vuonna 2019 ja samana vuonna tamma astutettiin ensimmäistä kertaa. Tähtien talliin Saaga S valittiin vuoden 2019 Ravigaalassa yhdessä Ranch Kellyn kanssa.

    • Suomessa 29.5.1994 syntynyt suomenhevosori
    • Isä Teme, emä Suikun-Likka, emänisä Suikku.
    • Kilpailu-ura 1998–2007. Startteja 127 (62–20–11).
    • Voittosumma 453 873 €. Ennätykset 20,5aly ja 22,9ke.
    • Kasvattaja Kauko Kauhanen. Omistajat Jan & Kauko Kauhanen.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 2008.

    Ori Santeri Dahlia voitti urallaan kolme ravikuninkuutta. Vuodet olivat 2001, 2002 ja 2005. Historiallista kuninkuuksissa oli, ettei Santeri Dahlia hävinnyt yhtään osakilpailumatkaa.

    Suur-Hollola-ajon Santeri Dahlia voitti vuonna 2002. Orin lahjakkuus tuli suuren yleisön tietoon viimeistään vuonna 1999, jolloin se sijoittui Derbyssä toiseksi. Santeri Dahlia omasi armottoman fysiikan, jonka turvin se yleensä käänsi kirikamppailut edukseen.

    Santeri Dahlia oli vahvasti iisalmelaisen Kauhasen perheen hevonen. Isä Kauko oli sen kasvattaja ja omisti sen yhdessä poikansa Janin kanssa. Valmennuksesta vastasi Janin veli Jukka-Pekka, joka myös ajoi lähes kaikki startit. Hänen lisäkseen rattailla nähtiin kilpailuissa vain veljessarjan kolmas jäsen Sami, sekä yhden kerran Kaarlo Ahokas.

    Santeri Dahlialla on reilut sata rekisteröityä jälkeläistä.

    • Suomessa 8.7.1996 syntynyt suomenhevosori
    • Isä Kihin-Muisto, emä Vipo, emänisä Vieteri.
    • Kilpailu-ura 2000–2011. Startteja 201 (63–42–22).
    • Voittosumma 830 906 €. Ennätykset 20,3aly ja 21,8ke.
    • Kasvattaja Tapio Perttunen. Omistaja Sara-Juulia Perttunen.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 2011.

    Kolminkertainen ravikuningas Saran Salama aloitti kilpauransa 4-vuotiaana, mutta saavutti suurimmat voittonsa kahdeksanvuotiaana. Vuonna 2004 napsahti voitto kylmäveristen Suur-Hollolassa. Tätä ilottelua jatkui peräti neljä vuotta peräkkäin.

    Ensimmäisen ravikuninkuuden Saran Salama saavutti vuonna 2006 ja hoiti homman kotiin myös kahtena seuraavana vuonna. Vuonna 2008 ori ylsi Pohjoismaiden Mestaruus -kilpailussa toiseksi.

    Saran Salama on orimattilalaisen Tapio Perttusen perheen kasvattama. Perttunen ajoi itse hevosen kaikki startit lukuun ottamatta ensimmäistä starttia maaliskuussa 2000.

    Saran Salaman emänisä on legendaarinen Vieteri, joka voitti urallaan viisi ravikuninkuutta.

    • Suomessa 3.5.2005 syntynyt lämminverinen tamma
    • Isä Muscles Yankee, emä Celebration Ride, emänisä Express Ride.
    • Kilpailu-ura 2007–2012. Startteja 50 (21–7–3).
    • Voittosumma 572 999 €. Ennätykset 11,3aly ja 15,0ke
    • Kasvattajat Hanna & Hannu Härmälä. Omistaja Target In Mind Stable.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 2013.

    Target Hoss on voittanut lähes kaikki suomessa syntyneille tarkoitetut suurkilpailut. Tämä ilmiömäinen tamma kuuluu niihin harvoihin hevosiin, jotka ovat voittaneet molemmat ikäluokan suurkilpailut, Kriteriumin ja Suuren Suomalainen Derbyn. Kirsikkana kakkuun Target Hoss on voittanut myös legendaarisen Suur-Hollola-ajon. Näiden lisäksi tamma on voittanut Suomen Mestaruuden kahdesti, St. Legerin ja Villimiehen Tammakilvan sekä rikkonut useita Suomen Ennätyksiä. Suurimman osan Target Hossin kilpailuista ohjasti Jorma Kontio.

    Target Hoss syntyi Suomessa, mutta muutti jo varsana Esa Lahtisen mukana Kanadaan. Uran alkustartit ”Taku” juoksi Kanadassa. 2-vuotiaan Taku suoritti koelähdön ja kilpaili 3-vuotiaana jenkeissä kolmesti. Tässä vaiheessa 12-hengen oululaisporukka osti Target Hossin ja tamma siirtyi Ruotsiin Timo Nurmoksen valmennukseen. Tamma saapui kuitenkin Suomeen kilpailemaan toisinaan ja vierailut olivat yleensä voitokkaita. Target Hoss päätti kilpauransa 7-vuotiaana ja talvella 2012 tamma myytiin Menhammarin siittolalle Ruotsiin.

    • Suomessa 10.4.2009 syntynyt lämminverinen tamma
    • Isä Quite Easy, emä Vivace, emänisä Express Ride.
    • Kilpailu-ura 2011–2017. Startteja 84 (45–15–9).
    • Voittosumma 829 490 €. Ennätykset 10,8aly ja 14,0kp.
    • Kasvattajat Hannu Nivola & Sniper-Team. Omistaja Heikki Korhonen.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 2017.

    Venice kilpaili koko uransa suomalaisen raviurheilun huipulla. Tamma menestyi hyvin ikäluokkakilpailuissa, ja myöhemmin avoimella tasolla Venice voitti lähes kaikki Suomessa syntyneiden lämminveristen suurkilpailut.

    Heikki Korhosen omistama ja valmentama Venice aloitti kilpauransa 2-vuotiaana kahdella voitolla. Kolmivuotiskausi toi menestystä tammojen ikäluokkakilpailuissa, Venice voitti muun muassa Tammakriteriumin, Kasvattajakruunun ja Tammahambon. Kolmivuotiskauden ainoa tappio tuli Kymenlaakso-ajon finaalissa, jossa hevonen sijoittui toiseksi.

    Nelivuotiskaudella menestyi jatkui, Venice voitti jälleen Kasvattajakruunun ja sijoittui Derbyssä toiseksi. Tamma kilpaili myös ensimmäisen kerran avoimella tasolla ollen toinen St. Legerissä Porissa. Nelivuotiskauden jälkeen Venicen kokonaisvoittosumma ylitti jo 200 000 euron rajan.

    Avoimelle tasolle siirryttyään Venice kilpaili viisivuotiskaudellaan lähes voitosta voittoon. Tamma voitti vuonna 2014 muun muassa Arvid Åvallin Tammaderbyn ja St. Legerin. Menestys avoimella tasoilla jatkui läpi Venicen myöhempien kilpavuosien. Tamman suurimpiin meriitteihin lukeutuvat kaksi Suur-Hollola-ajon voittoa peräkkäisinä vuosina 2016 ja 2017. Venice on ainoa tamma, joka on voittanut Suur-Hollola-ajon kaksi kertaa.

    Viimeisenä kilpailuvuotenaan vuonna 2017 Venice voitti Suur-Hollola-ajon lisäksi St. Legerin, ja rahallisesti hevosen viimeinen kausi oli sen paras. Venice ansaitsi 8-vuotiaana 211 100 euroa. Lisäksi tamma juoksi viimeisellä kaudellaan oman ennätyksensä 10,8a/1609 metriä Finlandia-ajossa.

    Viimeisen kerran Venice kilpaili marraskuussa 2017 omalla kotiradallaan Kuopiossa yhdessä luottokuskinsa Mika Forssin kanssa. Forss ajoi Veniceä koko sen uran ajan, hoitaja Jukka Hakkarainen ajoi tamman opetus- ja koelähdön, muuten ohjissa nähtiin kilpailuissa aina Forss.

    Kilpauransa jälkeen Venice siirtyi siitokseen. Tamman ensimmäinen varsa syntyi vuonna 2019 oriista Muscle Hill. Orivarsan nimeksi tuli Massimo Hoist.

    • Suomessa 1971 syntynyt suomenhevosori
    • Isä Vekkuli, emä Vekkuli, emänisä Valokko.
    • Kilpailu-ura 1974–1986: ravikuningas 1979, 1980, 1981, 1982 ja 1984, kaikkien autolähtömatkojen Suomen ennätysori kilpailuaikanaan, kaikkien aikojen eniten ansainnut suomenhevonen kilpailuaikanaan. Startteja 281 (148–41–24).
    • Voittosumma 426 026 €. Ennätykset 21,4aly ja 24,1ly.
    • Kasvattaja Pentti Savolainen. Omistaja Kiint. Oy PS-ravitalli
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 1995.

    Liinaharjainen Vekseli oli aikansa supertähti. Pentti Savolaisen kotikasvatti voitti ravikuninkuuden neljästi peräkkäin vuosina 1979–1982 ja vielä vakuudeksi viidennen kerran vuonna 1984.

    Vuoden 1984 kuninkuus oli ikimuistoinen, sillä silloin Pentti Savolainen vei myös ravikuningattaren seppeleen Vekkuliinalla. Tapaus oli ainutlaatuinen, sillä Savolainen oli molempien hevosten omistaja, kasvattaja, valmentaja ja ohjastaja. Lisäksi Savolainen on mm. viisinkertaisen ravikuninkaan Vieterin kasvattaja.

    Vekseli on myös jättänyt jälkeläisiinsä ravikuninkaan. Vekke kruunattiin 1987 Lahdessa.

    • Suomessa 20.6.1989 syntynyt suomenhevosori
    • Isä Vokker, emä Vieska, emänisä Jaska.
    • Kilpailu-ura 1993–2004. Startteja 169 (136–17–3).
    • Voittosumma 1 154 422 €. Ennätykset 19,9aly ja 22,5ly.
    • Kasvattaja Eero Luukkanen. Omistajat Ahokkaan Talli Oy & Viestu Oy.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 2004.

    Viesker voitti ravikuninkuuden viidesti peräkkäin vuosina 1996­–2000. Vieskerin nimissä on edelleen lyhyen ryhmäajon Suomen ennätys 1.19,9a. Ori juoksi sen Mikkelissä 23.7. 2002.

    Kotimaassa kilpaillessaan Viesker oli usein jo etukäteen niin ylivoimainen, että muut tavoittelivat lähinnä kakkossijaa sen takana. Kenties suurimman uroteon Viesker teki kuitenkin Ruotsissa kansainvälisessä Elitkampen-lähdössä keväällä 2000, kun se kiersi lähtölaukan jälkeen vielä ykköseksi ja rökitti parhaat ruotsalaiset ja norjalaiset kylmäveriset. Voittoaika lyhyessä ryhmäajossa oli laukka huomioiden huima 1.20,2. Viesker juoksi urallaan maailmanennätyksen kahteen otteeseen.

    Valtaosan Vieskerin kilpailuista ajoi Kaarlo Ahokas. Myös hänen veljensä Kari pääsi kääntämään Vieskerin voittajaesittelyyn kerran jos toisenkin. He myös vastasivat Vieskerin valmennuksesta. Viesker on edelleen suosittu siitosori, jolla on jo toista tuhatta jälkeläistä.

    • Suomessa 1967 syntynyt suomenhevosori
    • Isä Vilperi, emä Vekkuli, emänisä Valokko.
    • Kilpailu-ura: ravikuningas 1973, 1974, 1976, 1977 ja 1978, suurmestari 1973, 1975, 1976 ja 1979, vuosien 1974, 1975, 1976, 1978, 1979 ja 1980 nopein, paransi Suomen ennätystä lukemiin 24,1a – 22,8a – 22,2a – 22,1a – 21,6a (1979), eniten ansainnut 1975, 1976, 1977, 1978 ja 1979, ensimmäinen miljoonan markan voittosummmaan yltänyt suomenhevonen (voittosumma yhteensä 1 113 810 markkaa). Startteja 214 (161–34–12).
    • Ennätykset 21,6aly ja 25,9ly.
    • Kasvattaja Pentti Savolainen. Omistaja Kaarlo Partanen.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 1995.

    Vieteri oli aikansa legenda, joka voitti viisi ravikuninkaan seppelettä. Vuodet olivat 1973, 1974, 1976, 1977 ja 1978. Varhaiskypsä ori oli paras jo nelivuotisderbyssä. Vieteri oli ensimmäinen suomenhevonen, jonka palkintosumma ylitti miljoona markkaa.

    Legenda oli myös Vieterin omistaja-valmentaja-ohjastaja Kaarlo Partanen. Hyväpuheinen mies sai kansalta lempinimen Kausalan Cassius.

    Vieteri oli myös periyttäjä, jonka jälkeläisiin kuuluivat muun muassa vuoden 1986 ravikuningas Vireeni sekä vuosina 1987–1990 neljä ravikuningattaren seppelettä vienyt Valomerkki ja vuosien 1992–1993 kuningatar Vipu.

    Vieteristä on kirjoitettu kirja nimeltä Valtias Vieteri (Juhani Matela 1979)

    • Suomessa 1961 syntynyt suomenhevosruuna
    • Isä Keikaus, emä Sivutus, emänisä Etsaus.
    • Kilpailu-ura: kolminkertainen suurmestari vuosina 1968, 1969 ja 1971, kahdeksan kertaa suurmestaruusravien loppukilpailussa, eniten ansainnut suomenhevonen 1968, 1969, 1970, 1971, 1972, 1973 ja 1974, ensimmäinen 100 000, 200 000 ja 300 000 markan kokonaisvoittosumman ylittäjä, vuoden 1971 nopein yhdessä Hovi-Postin kanssa, paransi Suomen ennätyksen (1600 m ja yli) lukemiin 24,6a ja 24,2a.
    • Ennätykset 24,2aly ja 25,9ly.
    • Kasvattaja Kalle Spinkkilä. Omistaja R-Talli.
    • Valittiin Tähtien Talliin vuonna 1995.

    Vonkaus kuuluu legendaaristen ihmeruunien sarjaan. Ruuna voitti Suurmestaruuden vuosina 1968, 1968 ja 1971.

    Vonkaus oli ensimmäinen suomenhevonen, jonka voittosumma ylitti ensimmäisenä niin 100 000, 200 000 kuin 300 000 markankin silloiset haamurajat. Ruuna oli voittosummalla mitattuna voitokkain suomenhevonen joka vuosi aikavälillä 1968–1974.

    Vonkaus ja sen omistaja-valmentaja-ohjastaja Evert Ryyttäri olivat tuttu näky voittajaesittelyissä. Parivaljakko paransi Suomen ennätystä kahteen otteeseen, ensin lukemiin 1.24,6 ja sitten numeroihin 1.24,2.

    Vonkauksesta on kirjoitettu kirja nimeltä Voiton vei Vonkaus (Raimo Naumanen 1978)